Lääkkeet pois Itämerestä

Jaa
Lääkkeetön Itämeri -kampanja kannustaa laulaja Mira Luodin ja näyttelijä Tommi Korpelan johdolla kuluttajia viemään vanhat ja ylijääneet lääkkeensä apteekkeihin sen sijaan, että heitettäisivät ne viemäriin tai roskiin. Kampanja haastaa kaikki mukaan toimimaan puhtaamman Itämeren puolesta.

Reilu kymmenen vuotta sitten kotitalouksissa heitettiin noin 27 000 kg ylijääneitä ja vanhentuneita lääkkeitä lavuaariin ja vessanpönttöön.1 Tilanne on saattanut parantua, mutta uutta tutkimustietoa ei ole. Itämeri voi edelleen huonosti. Viemäriin joutuneet lääkkeet kulkeutuvat jätevedenpuhdistamoihin, joita ei ole suunniteltu niitä poistamaan. Lääkejäte päätyy lopulta Itämereen ja muihin vesistöihin, jossa ne pikkuhiljaa vaikuttavat eliöihin.  

Lääkkeetön Itämeri -kampanjaa vietetään 15.1.–15.2. Kampanja näkyy erityisesti sosiaalisessa mediassa, jossa julkaistaan lähes päivittäin uusia sisältöjä, muun muassa videoita ja kuvia. Kaikkia sisältöjä saa käyttää ja jakaa vapaasti.

Kampanjan kanavat ovat

www.laakkeetonitameri.fi

Facebook: Lääkkeetön Itämeri

Twitter: @Vieapteekkiin

Kampanjan toteuttaa viestintätoimisto Cocomms ja sen ovat mahdollistaneet Helsingin kaupunki, HSY, Apteekkariliitto, Pihlajalinna, Tamro sekä lääkeyhtiöt MSD ja GSK. Kampanjan asiantuntijana toimii Suomen Ympäristökeskus SYKE ja suojelijana John Nurmisen Säätiö.

Kampanjan idea sai alkunsa viime heinäkuussa Cocommsille suunnatulla twiitillä: "Tästä aiheesta olisi syytä tehdä isompi tiedotuskamppis". Aihe on tärkeä, joten Cocomms tarttui toimeen. 

1Yliopiston Apteekin selvitys 2006

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

viestintäkonsultti Annikka Koivu, puhelin 050-5895780, annikka.koivu@cocomms.com

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Cocomms Oy
Lönnrotinkatu 11
00120 Helsinki

http://www.cocomms.com

Cocomms Oy on vaikuttavaa vuoropuhelua rakentava viestintätoimisto. Uskomme, että vaikuttavuus syntyy ymmärryksen, vuoropuhelun ja valmentavan johtajuuden kautta. Olemme rohkea, luotettava ja kansainvälinen kumppanisi, oli kyse sitten muutoksesta, yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta tai brändin kirkastamisesta. Asiakkaitamme ovat muun muassa BlackRock, BMW, Fujitsu, McDonald’s, Netflix, Novartis, Ruokavirasto, sosiaali- ja terveysministeriö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ja Veikkaus. Cocommsin vuoden 2019 liikevaihto oli 3,1 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on 27 työntekijää, ja se on täysin suomalaisessa omistuksessa.
www.cocomms.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Cocomms Oy

Finländarna har blivit bättre på att returnera gamla läkemedel26.8.2021 09:00:00 EEST | Tiedote

Finländarna har blivit bättre på att returnera onödiga läkemedel till apotek och insamlingspunkter. Gamla och onödiga läkemedel ska också returneras till apoteket, eftersom de belastar miljön och kan hamna i fel händer om de slängs i avloppet eller skräpkorgen. Den två veckor långa kampanjen för ett läkemedelsfritt Östersjön startar idag den 26 augusti när vi firar Östersjödagen.

Cocomms mukana Ranskan vuoden 2019 parhaassa yritysjärjestelyssä30.11.2020 11:27:15 EET | Tiedote

Euroopan johtava rakennuskonevuokraamo Loxam on palkittu Ranskan vuoden 2019 parhaasta yritysjärjestelystä. Loxam kiinnostui Helsingin pörssissä listatusta Ramirentistä sen hyvän markkina-aseman ja asiantuntevan liiketoiminnan vuoksi, ja teki siitä 1,5 miljardin euron ostotarjouksen. Ranskalainen ”Club de Trente” korosti valinnassaan kaupan ainutlaatuista luonnetta, sillä bretagnelaistaustainen perheyhtiö kasvoi yli kahden miljardin euron suuryritykseksi kaupan myötä.

Tutkimus: Lähes viidesosa suomalaisista hävittää lääkkeitä roskikseen, viemäriin tai vessanpönttöön31.8.2020 09:00:00 EEST | Tiedote

Vanhat ja tarpeettomat lääkkeet tulisi palauttaa apteekkiin. Ne eivät kuulu viemäriin tai roskikseen. Jo kolmatta kertaa toteutettava Lääkkeetön Itämeri -kampanja haluaa kannustaa kuluttajia viemään lääkkeet apteekkeihin. Muistutus on tarpeen, koska tuoreen kuluttajatutkimuksen mukaan lääkkeitä hävitetään edelleen paljon ympäristöä kuormittavilla tavoilla.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye