Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi

Laatuleima Saimaan ammattikorkeakoululle – pitkäjänteinen laadunhallinnan kehittäminen tuottanut tuloksia

Jaa
Saimaan ammattikorkeakoulu sai Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttamassa auditoinnissa laatuleiman, joka on voimassa kuusi vuotta 24.2.2017 alkaen. Ammattikorkeakoulun laatujärjestelmä täyttää korkeakoulujen laadunhallinnan kansalliset kriteerit ja vastaa eurooppalaisia periaatteita ja suosituksia.

Auditointiryhmän mukaan laatujärjestelmän kehittäminen Saimaan ammattikorkeakoulussa on pitkäjänteistä. Kehittämistyössä on hyödynnetty onnistuneesti sekä ammattikorkeakoulun sisäisiä arviointeja että yhteistyötä Karelia-ammattikorkeakoulun kanssa. Tämän työn tuloksena systemaattiset ja vakiintuneet laadunhallinnan menettelytavat edistävät tutkintotavoitteisen koulutuksen kehittämistä ja sille asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Laatujärjestelmä onkin edelliseen, kuusi vuotta sitten tehtyyn auditointiin verrattuna aiempaa toimivampi.

Myös tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan hankkeiden hallinnoinnin menettelytavat ovat auditoinnin perusteella systemaattisia. Kullekin hankkeelle tehdään esimerkiksi oma arviointi- ja palautesuunnitelma hyödyllisen palautteen saamiseksi hanketoiminnan edelleen kehittämiseksi.

Kansainvälisyys vahvuus, mutta paikallisten yritysten ja kansainvälisten opiskelijoiden kohtaamista pitäisi edistää

Saimaan ammattikorkeakoulu valitsi valinnaiseksi auditointikohteekseen kansainväliset toiminnot, ja kansainvälisyys näyttäytyikin auditointiryhmälle vahvana.

- Kansainvälinen toimintakulttuuri leikkaa läpi koko organisaation, mikä luo hyvän pohjan toiminnan kehittämiselle kohti strategian visiota Suomen kansainvälisimmästä korkeakoulusta. Yhtenä esimerkkinä tästä on vahva kansainvälisyys suomenkielisessä kuvataiteen koulutuksessa, toteaa auditointiryhmän puheenjohtaja, Turun ammattikorkeakoulun rehtori Vesa Taatila.

Auditointiryhmä löysi myös kehitettävää kansainvälisissä toiminnoissa: ammattikorkeakoulua kannustetaan kehittämään keinoja kansainvälisten opiskelijoiden ja yritysten kohtaamiseen. Tämä tukisi alueen pienten ja keskisuurten yritysten kansainvälistymistä ja integroisi kansainvälisiä opiskelijoita alueelle.

Saimaan ammattikorkeakoulun uusi strategia on tuonut aikaisempaa enemmän laadullisia tavoitteita. Auditointiryhmän mukaan korkeakoulun tulisikin kehittää systemaattisia menettelyjä näitä tavoitteita koskevan tiedon keräämiseen, analysointiin ja hyödyntämiseen johtamisen välineenä. Yhtenä kehittämiskohteena auditointiraportissa tuodaan esille myös epävirallisten kanavien kautta saatavan tiedon hyödyntäminen.

- Esimerkiksi ulkoisilta sidosryhmiltä arjen yhteistyön myötä saatava tieto voi nykyisellään jäädä hyödyntämättä. Korkeakoulun kannattaisi selvittää tapoja käyttää epämuodollisestikin saatavaa tietoa järjestelmällisesti osana laadunhallintaa, kuitenkin siten, etteivät uudet käytännöt aiheuta kohtuutonta kuormitusta, auditointiryhmän puheenjohtaja Vesa Taatila jatkaa.

Auditointiraportti on luettavissa Karvin nettisivuilta: https://karvi.fi/pubtype/auditointi/

Yhteyshenkilöt

auditointiryhmän puheenjohtaja Vesa Taatila, vesa.taatila@turkuamk.fi, p. 050 598 5761


arviointiasiantuntija Touko Apajalahti, Kansallinen koulutuksen arviointikeskus, touko.apajalahti@karvi.fi, p. 029 533 5502

Tietoja julkaisijasta

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi
PL 28
00101 HELSINKI

029 533 5500http://karvi.fi

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) on itsenäinen koulutuksen arviointiviranomainen, joka toimii Opetushallituksen erillisyksikkönä. Karvi toteuttaa koulutukseen sekä opetuksen ja koulutuksen järjestäjien toimintaan liittyviä arviointeja varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen. Arviointikeskus koostuu arviointineuvostosta, korkeakoulujen arviointijaostosta ja kolmesta osaamisyksiköstä: yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen, ammatillisen koulutuksen sekä korkeakoulutuksen ja vapaan sivistystyön yksiköstä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi

Mistä suomalainen varhaiskasvatuksen laatu koostuu? - Suomalaiset varhaiskasvatuksen laadun indikaattorit julkaistaan ensimmäistä kertaa22.10.2018 08:00:00 EEST | Tiedote

Varhaiskasvatuksen laatu puhuttaa julkisessa keskustelussa. Varhaiskasvatusta ja sen laatua voidaan kuitenkin tarkastella ja arvioida vain, jos tiedetään, mitä laadulla tarkoitetaan. Karvi julkaisee Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset -asiakirjan 25.10.2018. Se pitää sisällään ensimmäistä kertaa laajan tutkimuskoonnin siitä, mistä suomalaisen varhaiskasvatuksen laatu koostuu.

KUTSU: Pohjoismaiden PISA- ja TIMSS-tulokset vertailussa Northern Lights -konferenssissa 27.–28.9.13.9.2018 08:00:00 EEST | Kutsu

Tervetuloa Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) ja Pohjoismaisen arviointiverkoston järjestämään Northern Lights -konferenssiin, jossa käsitellään Pohjoismaiden uusimpia PISA- ja TIMSS-oppimistuloksia. Puheenvuorojen keskeisiä teemoja ovat opettajan rooli, motivaatio, digitalisaatio ja sosiaaliset erot kaupunkien ja maaseudun välillä. Konferenssissa julkaistaan raportti Northern Lights on TIMSS and PISA 2018. Kyseessä on ainoa julkaisu, jossa verrataan eri Pohjoismaiden PISA- ja TIMSS-tuloksia ja niiden taustamuuttujia. Aika: to–pe 27.–28.9.2018, torstaina klo 13–18 ja perjantaina klo 8.45–13 Paikka: Hanasaaren kulttuurikeskus, Espoo Tuloksia esittelevät ja kommentoivat raportin kirjoittajat ja kutsuvieraspuhujat pohjoismaisista yliopistoista sekä asiantuntijat OECD:stä ja IEA:sta. Tapahtumaan osallistuu 120 opetushallinnon ja tutkimuksen edustajaa eri Pohjoismaista. Tilaisuuden juontaa Kirsi Heikel. Tapahtuma on englanninkielinen. Konferenssin ohjelma Konferenssin ja rap

En kvalitetsstämpel till Högskolan på Åland – arbetslivskontakterna och en strävan att möta arbetslivets behov är högskolans styrka27.8.2018 08:00:00 EEST | Tiedote

En nordisk auditeringsgrupp tillsatt av Nationella centret för utbildningsutvärdering (NCU) har genomfört en auditering av Högskolan på Åland. NCU har beviljat högskolan en kvalitetsstämpel som gäller i sex år från och med den 23 augusti 2018. Högskolan på Ålands kvalitetssystem uppfyller de nationella kriterierna för kvalitetshantering som fastställts för högskolor och motsvarar de europeiska principerna och rekommendationerna.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye