Hämeen kauppakamari

Lahden Hallituspartnerit laajensi toimialuettaan ja vaihtoi nimeään

Jaa
Lahden Hallituspartnerit on nyt Hämeen Hallituspartnerit. Vuosikokouksessa 29.5.2017 tehtiin historiallinen päätös nimenmuutoksesta. Uusi nimi, Hämeen Hallituspartnerit, kuvaa paremmin yhdistyksen laajentuvaa toimialuetta Kanta- ja Päijät-Hämeessä.

Kuluneen toimintavuoden aikana on ilmennyt kiinnostusta laajentaa toimialuetta nykyisen Lahden talousalueen ulkopuolelle ja siten profiloitua vaihtoehdoksi monille uusille pk-sektorin yrityksille. Tällaisesta toimialueen onnistuneesta laajentamisesta on hyvänä esimerkkinä yhteistyökumppanin, Hämeen kauppakamarin nykyinen toiminta.

Hämeen Hallituspartnereiden uusi hallitus toimintakaudelle 2017:

Puheenjohtaja Matti Kuvaja, Encore Partners Oy, toimitusjohtaja

Merja-Leena Alenius, Mainostoimisto MBE Oy, hallituksen puheenjohtaja, HHJ

Jukka Anttonen, Lahden Talot Oy, toimitusjohtaja

Petri Hokkanen, OP Päijät-Häme, yrityspankinjohtaja

Kari Kaartinen, Ambientia Group Oy, Chairman of the Board, Master of Laws

Jukka Kallioinen, Anstar Oy, hallituksen puheenjohtaja

Juha Sundberg, Rantalainen Oy Lahti, johtaja

Esa Vataja, Audeo Oy, toimitusjohtaja

Hämeen Hallituspartnerit edistää hyvää, ammattimaista ja eettisesti korkeatasoista yritysten hallitustyöskentelyä ensisijaisesti suomalaisissa ja Kanta- ja Päijät-Hämeessä toimivissa yrityksissä sekä kehittää jäsentensä ammattitaitoa yritysten hallitusten jäseninä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Matti Kuvaja, Hämeen Hallituspartnereiden puheenjohtaja, p. 0400 498 030

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Hämeen kauppakamari
Aleksanterinkatu 17 A
15110 Lahti

040 563 5013https://www.hamechamber.fi/

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari

Ennätysmäärä uusia hallitusammattilaisia Hämeen alueelle4.4.2024 14:38:16 EEST | Tiedote

Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin maaliskuussa. Hämeen kauppakamarin HHJ-kurssin käyneistä 37 henkilöä suoritti tutkinnon hyväksytysti. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”On hienoa, että saimme tällä kertaa ennätyksellisen määrän uusia hallitusammattilaisia Hämeen alueelle. Tutkinto antaa erinomaiset lähtökohdat hyvään hallitustyöhön ja hallitusammattilaisuuteen”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Anne Vanhala on valittu Hämeen kauppakamarin toimitusjohtajaksi29.2.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Hämeen kauppakamarin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Anne Vanhala. Hän seuraa tehtävässä toimitusjohtaja Jussi Eerikäistä, joka jää eläkkeelle kesäkuun puolessa välissä. ”Anne Vanhalan vankka kokemus yritysten vastuullisuusasioista ja tuntemus kauppakamarin toiminnasta nostivat hänet vahvimmaksi toimitusjohtajaehdokkaaksi. Annella on erinomaiset edellytykset menestyä hyvin kauppakamarin toimitusjohtajana”, toteaa Hämeen kauppakamarin puheenjohtaja Olli Vormisto.

Sami Etula on valittu Vuoden kouluttajaksi23.2.2024 13:57:56 EET | Tiedote

Kauppakamarien valtakunnallinen koulutuspooli on valinnut diplomi-insinööri, kauppatieteiden maisteri Sami Etulan Vuoden kouluttajaksi 2023. Valintapäätös perustuu hänen käytännölliseen ja kuulijoita inspiroivaan tyyliin toimia kouluttajana. ”Etula on luennoinut strategisesta ajattelusta, suunnittelusta ja hallituksen roolista strategian rakentamisessa meidän HHJ-kursseillamme sekä Hämeenlinnassa että Lahdessa. Osallistujilta hän on saanut erinomaiset palautteet”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Yritysten ilmastonsuojelutoimiin lisää osaamista22.2.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Keskuskauppakamarin ja LähiTapiolan mahdollistamaan ensimmäiseen Ilmasto-ohjelmaan on valittu Hämeen kauppakamarin alueelta mukaan yli 20 yritystä. ”Vuosi sitten toteuttamassamme ilmastokyselyssä selvisi, että alueemme yritykset kaipasivat lisää osaamista ilmastonsuojelutoimien tekemiseen. Lisäksi yritykset kertoivat, että niiden liiketoimintaan sopivista ilmastoratkaisuista on pulaa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Hämeen kauppakamari perustaa Varautumisvaliokunnan8.2.2024 12:15:00 EET | Tiedote

Hämeen kauppakamari perustaa uuden Varautumisvaliokunnan, joka aloittaa toimintansa toukokuun aikana. ”Valiokunta tulee olemaan alueemme huoltovarmuuden kannalta elintärkeiden yritysten ja julkisten toimijoiden yhteistyöfoorumi. Sen tarkoituksena on tukea lakisääteisen Huoltovarmuuskeskuksen ja muiden yhteiskunnan varautumiseen muodostettujen yhteistyöryhmien toimintaa, kuten esimerkiksi Huoltovarmuuskeskuksen valtakunnallisten poolien ja elinkeinoelämän alueellisten varautumisyhteistyön ELVAR-toimikuntien toimintaa”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye