Vetter Communications Oy

Lähes 20 vuotta toiminut konsulttitalo Klarigo Oy on saanut ensimmäisen toimitusjohtajansa

Jaa
Helsinkiläinen konsulttitalo Klarigo Oy on saanut johtoonsa ensimmäistä kertaa toimitusjohtajan. Positioon nousee aiemmin yrityksen talouspäällikkönä toiminut Jenni Khadr. ”Haluamme aidosti olla Suomen välittävin konsulttitalo ja kohdata asiakkaamme yksilöinä – myös vaativassa konsulttimaailmassa. Minulle on kunnia saada ottaa välittävän toimitusjohtajan tehtävä nyt vastaan”, Khadr kertoo. Hän astuu toimitusjohtajan työhön 1.9.2021.
Vaativan konsulttimaailman välittävä toimitusjohtaja Jenni Khadr aloittaa uudessa positiossaan 1.9.2021. Kuva: Niina Stolt / Ihana Elämys Oy
Vaativan konsulttimaailman välittävä toimitusjohtaja Jenni Khadr aloittaa uudessa positiossaan 1.9.2021. Kuva: Niina Stolt / Ihana Elämys Oy

Klarigo Oy on perustettu jo 2000-luvun alussa, ja yritys saa nyt johtoonsa ensimmäistä kertaa toimitusjohtajan. ”Koemme tarpeelliseksi sujuvoittaa toimintaamme entisestään, ja tämänlainen muutos yrityksen rakenteeseen luo turvaa niin henkilöstölle kuin asiakkaillemme”, tuore toimitusjohtaja Jenni Khadr analysoi. ”Olemme aina ajatelleet, että meillä kaikki on mahdollista. Teemme asiat niin kuin koemme kullakin hetkellä parhaaksi, siitä tämäkin muutosidea syntyi”.

Khadr on ylpeä siitä, että Klarigo tarjoaa koko henkilöstölleen vakaan pohjan menestykselle. ”Mielestäni uusi uramahdollisuuteni on jälleen yksi osoitus siitä, että meillä on aidosti mahdollisuus kasvaa ja kehittyä.” Klarigo painottaa toiminnassaan ihmisyyttä ja aitoutta. ”Konsulttimaailma on ympäristönä hyvin vaativa. Olemme alamme piinkovia ammattilaisia, mutta meille tärkeintä on olla aina asiakkaan puolella ja ajaa asiakkaan etua”, Khadr toteaa. Klarigolla on käytössään laaja yhteistyöverkosto, jolla Khadrin mukaan varmistetaan, ettei yksikään ongelma jää ratkaisematta.

Klarigo Oy on vuonna 2003 perustettu konsulttitalo, joka tarjoaa Kalasataman toimistoltaan asiakkailleen monipuolisesti talouden, henkilöstöhallinnon ja analytiikan palveluita. Yrityksen 20 työntekijän lisäksi Klarigo Oy tekee yhteistyötä alan parhaiden osaajien kanssa, ja yrityksen liikevaihto on 1,4 miljoonaa euroa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Vetter Communications Oy
Jutta Vetter
050 546 6000
press@vetter.fi

Kuvat

Vaativan konsulttimaailman välittävä toimitusjohtaja Jenni Khadr aloittaa uudessa positiossaan 1.9.2021. Kuva: Niina Stolt / Ihana Elämys Oy
Vaativan konsulttimaailman välittävä toimitusjohtaja Jenni Khadr aloittaa uudessa positiossaan 1.9.2021. Kuva: Niina Stolt / Ihana Elämys Oy
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vetter Communications Oy
Vetter Communications Oy
Kuninkaankatu 30 A, 2. krs
33200 TAMPERE

http://www.vetter.fi

Vetter Communications Oy on tamperelainen viestintätoimisto, joka tarjoaa kokonaisvaltaisia palveluja yritysmaailman viestintä- ja mediatiedotustarpeisiin suomeksi, englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, espanjaksi, ranskaksi ja italiaksi. 


Yhtiö osallistuu monipuolisesti myös operatiiviseen toimintaan asiakkaidensa kansainvälisissä suhteissa, ja viestintää hoidetaan luonnollisena osana asiakkaiden myyntiprosessia.

Asiakkaina on liike-elämän toimijoita monelta eri sektorilta, muun muassa kotimaisia ja kansainvälisiä IT-taloja, tekniikan ja teollisuuden toimijoita, asianajotoimistoja, ilmailualan edustajia sekä kulttuurialan toimijoita.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vetter Communications Oy

Tamperelainen tehoelektroniikkayritys MSc laajentaa toimintaansa vetymarkkinoille7.3.2024 10:15:00 EET | Tiedote

Tampereen Messukylässä toimiva MSc on yli 35 vuoden ajan valmistanut konverttereita vaativaan rautatiekäyttöön, teollisuuden erikoislaitteisiin sekä uusiutuvan energian tuotannon ja varastoinnin tarpeisiin. MSc:n kansainvälisiin asiakkaisiin kuuluvat muun muassa Deutsche Bahn, Skoda-Transtech, General Electric ja ABB. Yrityksen tuotteista yli puolet menee vientiin. Nyt tamperelaisyhtiö laajentaa toimintaansa vetymarkkinoille valmistamalla konverttereita vedyn tuotannossa tarvittaviin elektrolyysereihin.

Suomeen on rakentumassa uudenlainen IT-yritysrypäs24.1.2024 10:15:00 EET | Tiedote

Suomeen rakennetaan parhaillaan uudenlaista IT-alan yritysrypästä. Krosswise-nimisen emoyhtiön alle rakentuvan kokonaisuuden tytäryhtiöistä jokainen keskittyy tarkoin valittuihin toimialoihin. Yhteistyön takana on useita kotimaisia digialan konkareita Matti Ristimäen johdolla sekä sijoittajana teknologiayhtiö Reaktor. Yritysrypäs on lähtöisin Tampereelta, ja suunnitelmissa on toimisto myös Helsinkiin vielä tämän vuoden aikana.

Pohjoismainen EG tulee vauhdilla Suomen rakennusalan ohjelmistomarkkinoille – ostaa järjestelmätoimittaja Zeronin16.1.2024 12:01:08 EET | Tiedote

Toimialakohtaisiin ohjelmistoihin keskittynyt EG ostaa suomalaisen Zeroni Oy:n, rakennus- ja teollisuusalojen ulkopuoliseen työvoimanhallintaan ja työturvallisuusjohtamiseen erikoistuneen järjestelmätoimittajan. Kyseessä on EG:n viides yrityskauppa Suomessa viimeisen 2,5 vuoden aikana. EG tavoittelee vahvaa asemaa toimialakohtaisten ohjelmistoratkaisujen tarjoajana niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye