Lähimaksaminen jo 12 000 RAY:n raha-automaatissa

Jaa

Jo 12 000 RAY:n raha-automaatin maksupäätteessä on lähimaksuominaisuus. Tämän vuoden loppuun mennessä määrä kasvaa 14 000:een ja tavoitteena on, että vuonna 2016 kaikilla maksupäätteellisillä raha-automaateilla voi lähimaksaa. RAY:llä on kaikkiaan noin 20 000 raha-automaattia.

Ensimmäiset lähimaksuominaisuudella varustetut maksupäätteet tulivat RAY:n raha-automaatteihin vuoden 2013 kesäkuussa.

– Olemme odottaneet, että isot päivittäistavaraketjut lähtevät lähimaksamiseen mukaan. Näin maksutapa tulee tutuksi ja yleistyy kuluttajien keskuudessa, sanoo RAY:n tuotantojohtaja Antti Penttinen.

Lähes kaikki raha-automaattiostot ovat alle 25 euroa

Pääsääntöisesti vain alle 25 euron arvoisen kertaostoksen voi lähimaksaa. RAY:n raha-automaattien ostotapahtumista lähes kaikki ovat 25 euroa tai sen alle.

– Lähimaksu sopii siis hyvin meidän automaattipelaajillemme. Se tulee korvaamaan käteisen käyttöä helppona maksumuotona, Antti Penttinen vertaa.

Debit- ja Visa Electron -korteilla voi pelata

Kaikki lähimaksuominaisuudella varustetut maksukortit eivät kuitenkaan käy RAY:n raha-automaateilla, sillä RAY:llä on omat tekniset vaatimuksensa korttimaksamisessa. Mikäli lähimaksaminen ei onnistu, raha-automaatin maksupääte ohjeistaa pelaajan tekemään korttimaksun perinteiseen tapaan: syöttämään maksukortin maksupäätteeseen sekä näppäilemään PIN-koodin.

RAY:n maksupäätteellisillä raha-automaateilla voi maksaa kaikkien suomalaisten pankkien debit- ja Visa Electron -korteilla. Raha-automaattipelejä ei voi maksaa luotolla.

Lisätietoja:
tuotantojohtaja Antti Penttinen, RAY, 0400 481 312

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

RAY
RAY
Turuntie 42
02650 ESPOO

09 43701 (vaihde)http://www.ray.fi
Tarjoamme jännitystä, viihdettä ja peli-iloa vastuullisesti. Peleistämme kertyy joka päivä yli miljoona euroa hyvinvoinnin edistämiseen. RAY - hyvän tahdon pelejä. www.ray.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta RAY

Yli 54 000 euroa raha-automaatista: ”Luulin olevani piilokamerassa”15.12.2016 09:44:08 EETTiedote

Helsingin päärautatieasemalla koettiin keskiviikkona 14.12. yllättävä hetki, kun naisasiakas sai raha-automaatista yli 54 000 euron suuruisen voiton. Suurvoitto tuli Alkemia-pelistä RAY:n Pelikioskissa. Voittaja hämmentyi tilanteesta. – Pelissä oli meneillään vapaapelit, kun voitto tuli. Luulin, että kone sekosi ja että olen piilokamerassa. En vielä tiedä, mitä rahoilla teen, mutta vien ainakin lapseni ulos syömään, pelisalista haastatteluun tavoitettu iloinen voittaja kertoo. Voittohetkellä pelisalissa oli runsaasti asiakkaita. – Lähes jokaisella automaatilla oli pelaaja, mutta vain voittajaa lähinnä olleet 3–4 pelaajaa kerääntyivät ihmettelemään tapahtunutta. He eivät olleet uskoa, että täältäkin voi voittaa tällaisia summia, rautatieaseman Pelikioskilla voittohetkellä töissä ollut Mark Simanovskiy kertoo. Alkemia on RAY:n monilinjainen peli, jonka kasvava suurvoitto osui nyt onnekkaalle naispelaajalle Helsingissä. Jackpot eli suurvoitto laukeaa, kun pelaaja saa arvontakiekoille yhte

Espoolaisesta peliautomaatista 52 000 euron voitto9.12.2016 12:34:02 EETTiedote

Espoossa kauppakeskus Iso Omenassa sijaitsevassa RAY:n pelisalissa koettiin keskiviikkona 7.12. yllättävä hetki, kun miesasiakas sai raha-automaatista 52 000 euron suuruisen voiton. Suurvoitto tuli RAY:n Alkemia-pelistä. – Asiakas pelaili, ja äkkiä se voitto vain tumpsahti hänelle. Voittaja oli hämillään ja iloinen, mutta otti tilanteen tyynesti, pelisalista kerrotaan. Voittohetkellä pelisalissa oli hieman tavanomaista vähemmän asiakkaita. – Muut asiakkaat eivät reagoineet voittoon erityisemmin, pelisalista jatketaan. Alkemia on RAY:n monilinjainen peli, jonka kasvava suurvoitto osui nyt onnekkaalle miespelaajalle Espoossa. Jackpot eli suurvoitto laukeaa, kun pelaaja saa arvontakiekoille yhteensä kahdeksan Komeetta-kuviota. Jackpot lähtee kasvamaan 10 000 eurosta, ja se voi kasvaa jopa 100 000 euroon. Alkemian kasvavan jackpotin voi voittaa ainoastaan RAY:n omissa pelisaleissa ja peliklubeilla. Peli on pelattavissa myös esimerkiksi kaupoissa, huoltoasemilla ja ravintoloissa, joissa Alk