Nettivuokraus

Lähimatkailu: Mökkivuokraus kasvaa yli 10 prosentin vuosivauhtia – elokuussa alkaa varauspiikki

Jaa
Tuoreen selvityksen mukaan mökkivuokrausten määrä kasvaa jatkuvasti. Elokuusta alkaa vuoden vilkkain varausaika, jolloin mökkejä vuokrataan jo jouluksi sekä talvi- ja kesälomille. Maaliskuu oli viime vuoden suosituin vuokramökkikuukausi.
Mökkilomasta nautiskelu ei edellytä loma-asunnon omistamista. Digitaaliset kanavat tekevät mökin vuokraamisesta helppoa. Vuokramökkien kysyntään vaikuttavat myös esimerkiksi lähimatkailutrendi ja yleinen taloustilanne. (Kuva: iStock)
Mökkilomasta nautiskelu ei edellytä loma-asunnon omistamista. Digitaaliset kanavat tekevät mökin vuokraamisesta helppoa. Vuokramökkien kysyntään vaikuttavat myös esimerkiksi lähimatkailutrendi ja yleinen taloustilanne. (Kuva: iStock)

Mökkikansana tunnetut suomalaiset suosivat yhä enemmän mökin vuokraamista. Nettivuokrauksen tekemä selvitys osoittaa mökkivuokrausten määrän kasvaneen viime vuosina yli 10 prosenttia vuosittain. Tilastot perustuvat saman yhtiön Nettimökki-palvelun tietoihin.

Vajaassa kymmenessä vuodessa mökkien vuokrausmäärä on lähes viisinkertaistunut. Vuonna 2018 palvelussa vuokrattiin 44 026 mökkiä, kun vuonna 2009 määrä oli vain 9 406 vuokrausta. Tänä vuonna on tehty jo 32 078 mökkivuokrausta, mikä on yli 19 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

– Mökkilomasta nautiskelu ei enää edellytä loma-asunnon omistamista. Vuokramökeillä voi tutustua täysin uusiin paikkoihin ja välttyy oman mökin työleireiltä, kertoo Nettivuokrauksen tuotepäällikkö Linda Tverin.

Pitkällä aikavälillä muutosta selittävät monet asiat, kuten internet-varausten ja lähimatkailun suosio. Nykyään suurin osa suomalaisista varaa erityisesti kotimaan majoitukset itse, mikä käy ilmi myös Tilastokeskuksen Suomalaisten matkailu 2018 -tutkimuksesta.

– Digitaaliset kanavat ovat helppoja sekä mökin omistajalle että vuokralaiselle. Yhdessä paikassa voi vertailla vaihtoehtoja ja hoitaa ennakkojärjestelyt. Vuokramökkien kysyntään vaikuttavat myös esimerkiksi lähimatkailutrendi ja yleinen taloustilanne, Tverin toteaa.

Varauspiikki syksyllä, maaliskuu suosituin mökkeilyaika

Nettivuokrauksen tilastojen mukaan vuokramökkejä varattiin viime vuonna erityisesti syksyllä ja tammikuussa. Syksyllä varauksia tehdään lähikuukausien lisäksi jo jouluksi sekä talvilomalle ja kesäkaudellekin.

Maaliskuu oli vuonna 2018 yllättäen suosituin vuokramökkeilykuukausi. Mökkeilykautena tunnettu heinäkuu jäi toiselle sijalle, joulukuu sijoittui kolmanneksi. Viime vuonna osa koulujen talvilomista ajoittui helmi-maaliskuun vaihteeseen ja pääsiäinenkin osui maaliskuulle. Talvella suunnataan paljon esimerkiksi laskettelukeskusten läheisyyteen.

– Kesälomien jälkeen aletaan nopeasti suunnitella ja varata seuraavia lomia. Parhaat menevät päältä. Mökkeilijät arvostavat yleensä mahdollisimman lyhyttä ajomatkaa, hyvää varustetasoa ja sijaintia, avaa Tverin.

– Parasta mökkeilyssä on se, ettei lomalle tarvitse lähteä välttämättä pitkäksi aikaa tai ajaa kauas. Hiihtokeskuksia, kansallispuistoja ja muita upeita paikkoja löytyy kaikkialla Suomessa. Lähilomalla ympäristökuormituskin jää yleensä pienemmäksi kuin kaukokohteisiin lennettäessä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Mökkilomasta nautiskelu ei edellytä loma-asunnon omistamista. Digitaaliset kanavat tekevät mökin vuokraamisesta helppoa. Vuokramökkien kysyntään vaikuttavat myös esimerkiksi lähimatkailutrendi ja yleinen taloustilanne. (Kuva: iStock)
Mökkilomasta nautiskelu ei edellytä loma-asunnon omistamista. Digitaaliset kanavat tekevät mökin vuokraamisesta helppoa. Vuokramökkien kysyntään vaikuttavat myös esimerkiksi lähimatkailutrendi ja yleinen taloustilanne. (Kuva: iStock)
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Nettivuokraus
Nettix Oy, Palkkatilanportti 1
00240 Helsinki

http://www.nettivuokraus.com

Nettivuokraus on vuonna 2017 avattu Suomen suurin ja monipuolisin vuokraamisen markkinapaikka. Nettivuokraus on osa Nettix Oy:n palveluvalikoimaa, johon kuuluvat myös mm. moottoritoimialalta tutut Nettiauto, Nettimoto ja Nettivene. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nettivuokraus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye