Suomen Monikkoperheet ry

Lahjoituskampanja monikkoperheiden hyväksi käynnistyi Otto-automaateilla

Jaa
Otto-automaateilla voi nyt lahjoittaa 5 euroa kaksosten, kolmosten ja nelosten perheiden jaksamisen hyväksi. Suomen Monikkoperheet ry:n ja Automatia Pankkiautomaatit Oy:n kampanja on nimeltään Auta kaksosten ja kolmosten perheitä jaksamaan - Hjälp familjerna till tvillingar och trillingar att klara sig. Lahjoittaminen tapahtuu Otto-tapahtuman yhteydessä.
Lahjoituskampanja monikkoperheiden hyväksi käynnistyi Otto-automaateilla 3.9.2019
Lahjoituskampanja monikkoperheiden hyväksi käynnistyi Otto-automaateilla 3.9.2019

Suomessa syntyy vuosittain kaksoset tai kolmoset noin 700 perheeseen. Nelosiakin syntyy, mutta hyvin harvoin. On sattumaa, kenen perheeseen monikkolapset tulevat, joten perheillä on paljon kysymyksiä raskauteen ja tulevaan vanhemmuuteen liittyen. Vauvojen synnyttyä heidän perushoitoaan on moninkertaisesti. Perheet kohtaavat moninkertaisen ilon, mutta samalla moninkertaiset jaksamisen haasteet.

Lahjoituskampanjan varat käytetään monikkoperheiden hyvinvointia tukevaan työhön. Kohteita on kolme:

1. Monikkoperhevalmennusten hyväksi

Kun perhe saa tietää, että heille on tulossa useampia vauvoja kerralla, perheen tiedon ja tuen tarve on suuri. Odottajaperheille räätälöidyt monikkoperhevalmennukset antavat tietoa monikkoarjesta ja tutustuttavat saman alueen monikko-odottajaperheitä toisiinsa. Valmennukset toimivat 15 paikkakunnalla, useimmat vapaaehtoisten varassa. Lahjoitusvaroin tuet valmennusten jatkumista, kun autat vapaaehtoisten valmentajien kouluttamista ja ohjaamista tehtäväänsä.

2. Monikkoperheiden vertaistapaamisiin

Monikkoperheen arki on hektistä ja silloin muiden samassa tilanteessa olevien tapaamiset tuovat arkeen jaksamista, vaihtelua ja virkistystä. Lahjoitusvaroin järjestetään perhetapahtumia, joissa perheet virkistyvät tavatessaan muita monikkoperheitä ja saavat tietoa monikkoarjen erityispiirteistä.

3. Monikkoperheiden kaipaaman tiedon levittämiseen

Ajantasainen ja tutkittu tieto antaa eväitä erityiseen vanhemmuuteen ja monikkouteen. Suomen Monikkoperheet ry on Suomessa ainut taho, jonka yksi päätehtävistä on levittää tietoa nimenomaan monikkoudesta ja monikkovanhemmuudesta. Perheet kaipaavat tietoa erityisesti monikkolasten yksilöllisyyden tukemisesta ja monikkovanhemmuudesta. Lahjoitusvaroin voimme esimerkiksi lähettää ensitietovihkosen perheille, jotka saavat tietää odottavansa kaksosia, kolmosia tai nelosia.

Näin lahjoitus Otto-automaatilla onnistuu

Otto-automaatilla on 3.9.–2.12.2019 mahdollisuus lahjoittaa Suomen Monikkoperheet ry:n keräykseen. Lahjoituskampanjan aikana asiakkaille näytetään Otto-automaatin päävalikolla vasemmalle puolelle lisätty vaihtoehto: Otto & lahjoitus. Kun valitset ”Otto & lahjoitus”, näet ensin lahjoituskampanjan tiedot ja voit sen jälkeen valita käteisottosi määrän, johon on lisätty lahjoitussumma 5 euroa. Kun valitset ”Otto & lahjoitus”, saat nähtäväksesi ensin kampanjan tiedot ja sinun pitää vielä kertaalleen vahvistaa, että lahjoitat monikkoperheiden hyvinvointia edistävään työhön.

Muita tapoja lahjoittaa monikkoperhetyölle

Monikkoperheiden hyvinvointia tukevaan työhön voi lahjoittaa monin tavoin. Lisää tietoa eri tavoista lahjoittaa löytyy: https://www.suomenmonikkoperheet.fi/lahjoita/

Poliisihallitus on myöntänyt Suomen Monikkoperheet ry:lle keräysluvan ajalle 1.1.-31.12.2019 koko Suomeen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Luvan numero on RA/2017/923/29.9.2017.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lahjoituskampanja monikkoperheiden hyväksi käynnistyi Otto-automaateilla 3.9.2019
Lahjoituskampanja monikkoperheiden hyväksi käynnistyi Otto-automaateilla 3.9.2019
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Monikkoperheet ry
Suomen Monikkoperheet ry
Ilmarisenkatu 17 A
40100 JYVÄSKYLÄ

https://monikkoperheet.fi/

Suomen Monikkoperheet ry

Suomen Monikkoperheet ry on Suomessa toimivien alueellisten monikkoperheyhdistysten valtakunnallinen kattojärjestö. Järjestö on perustettu vuonna 1995. Toiminnan päätavoitteita ovat kaksos-, kolmos- ja nelosperheistä kertovan tiedon jakaminen, edunvalvonta ja vertaistuki. Järjestön päärahoittaja on Stea / Veikkaus. Suomessa toimii tällä hetkellä vapaaehtoisvoimin 17 alueellista monikkoperheyhdistystä, jotka järjestävät tapahtumia ja toimintaa jäsenistölleen omalla toimialueellaan.

Monikkoperheet

Monikkoperheellä tarkoitetaan perhettä, johon syntyy kerralla kaksi tai sitä useampi lapsi. Suomessa syntyy vuosittain kaksoset noin 700 perheeseen ja kolmoset noin 5-10 perheeseen. Nelosia syntyy harvoin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Monikkoperheet ry

Suuri osa kotipalveluapua tarvitsevista monikkoperheistä tarvitsisi sitä pitkäkestoisemmin30.1.2023 11:31:55 EET | Tiedote

Monimuotoiset perheet -verkosto teetti syyskuussa 2022 valtakunnallisen kyselyn lapsiperheiden kotipalvelusta. Kyselyyn vastasi 664 alle 18-vuotiaan lapsen vanhempaa ympäri Suomea. Kyselyn teknisestä toteutuksesta vastasi konsulttiyhtiö Innolink. Monikkoperheitä oli 36 prosenttia kyselyyn vastaajista. Suurin osa palvelua saaneista monikkoperheistä koki sen vastanneet hyvin tarpeisiinsa. Kyselyn tulokset paljastivat kotipalvelusta kuitenkin myös monia kehittämisen kohteita.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye