Veikkaus

Lahtelaismies voitti Kaikki tai ei mitään -pelistä 125 000 euroa – rahat eivät kulu tavaroihin

Jaa

Lahden K-citymarket Paavolassa pelanneelle miehelle tupsahti tiistaina 13. helmikuuta Kaikki tai ei mitään -pelin päävoitto. Voitto oli todellinen onnenpotku, sillä mies pelasi Kaikki tai ei mitään -peliä vasta kolmatta kertaa.

40 vuotta Veikkauksen pelejä pelanneella lahtelaismiehellä oli ollut huono tuuri peleissä jo jonkin aikaa.

– Ajattelin, että tuo Kaikki tai ei mitään olisi varmaan minulle sopiva peli, mies kertoo pohtineensa.

Ajatus kannatti, sillä jo kolmannella pelikerralla miehelle napsahti pelistä 125 000 euron päävoitto. Voitto tuli aiemmasta huonosta tuurista huolimatta nollarivin sijaan ”kaikki oikein” -tuloksella.

Television katselu katkesi illalla, kun mies alkoi tarkastaa riviään.

– Tarkastin sen varmaan tuhat kertaa. Silti en meinannut millään uskoa, hän kertoo.

Kun voitto alkoi vaikuttaa varmalta, mies asteli toiseen huoneeseen ja kysyi niin ikään tv:tä katselevalta vaimoltaan:

– Mitä haluaisit minun ostavan sinulle huomenna?

– Älä häiritse, tv-sarjaa katsova vaimo kivahti vastaukseksi.

Tästä suivaantuneena mies päätti pitää voiton toistaiseksi omana tietonaan.

– Ajattelin, että katsele sitten niitä sarjojasi, jos ne ovat niin tärkeitä, mies muistelee Veikkauksen voittajakahveilla.

Vasta päivän kuluttua mies leppyi ja päätti yrittää uudestaan, tällä kertaa sanoilla:

– Lähdetkö kanssani käymään Helsingissä?

Näin voitto selvisi viimein myös miehen vaimolle ja hän lähti ilomielin mukaan voittajakahveille Veikkauksen pääkonttoriin Helsinkiin.

– Olin kyllä alkanut epäillä, että nyt on jotain meneillään. Hän oli jotenkin ihan outo, vaimo nauraa.

– Eihän tällaista voi uskoa millään todeksi. Sen ajattelee olevan jotain aprillipilaa, hän lisää.

Uusi yritys heti seuraavana päivänä

Voittorivin panoksena oli ollut euro, joten miehen voittosumma oli 125 000 euroa. Alhainen panos jäi kaihertamaan sen verran, että mies päätti yrittää uudestaan.

– Ihminen on niin ahne, että kävin vetämässä vitosella saman rivin, mies naureskelee.

Uusintayritys ei kuitenkaan tuonut uutta voittoa.

"En tarvitse yhtikäs mitään"

Pariskunta aikoo iloita voittorahoistaan maltillisesti.

– Nuukasti olemme eläneet koko elämämme, niin ei sitä osaa törsätä. Yhden lampun ostoa olimme miettineet ja sen kävin nyt sitten heti ostamassa, voittaja kertoo.

Pariskunta aikoo käyttää rahojaan jonkin verran matkusteluun, mutta uusia tavaravuoria he eivät kaipaa.

– Minä en tarvitse yhtään mitään. Minulla on takkeja, puseroja ja housuja niin paljon, että en tarvitse mitään. Olen ollut niin nuuka, että olen ostanut vain hyvälaatuisi tavaroita. Takkianikin olen käyttänyt 15 vuotta. Ei ole mitään kulutushinkua, että olisi pakko ostaa, mies sanoo.

– Ainut, mitä olen miettinyt, on vene, mutta sekin voisi olla helpompaa vuokrata, hän pohtii.

Pariskunnan autokin on sen verran uusi, että heillä ei ole tarvetta ostaa uutta. Myös asunto on kunnossa, eikä remonttia tarvita.

Tavaroiden ostelun sijaan pariskunta aikoo nauttia etupäässä voiton tuomasta turvallisuuden tunteesta.

– Voitto tuo turvallisuuden tunnetta, kun ikääkin jo on. Voi mennä vaikka yksityislääkärille, nainen sanoo.

Kaikki tai ei mitään -pelissä kävi tiistaina 13.2. tuplatuuri, sillä 12 oikein -tuloksia löytyi silloin kaksin kappalein.

Kaikki tai ei mitään -pelissä valitaan 12 numeroa 24:stä. Jos pelaaja saa kaikki numerot oikein tai kaikki väärin, hän voittaa päävoiton, jonka kerroin on 125 000. Suurin mahdollinen voitto viiden euron panoksella on 625 000 euroa.

Veikkauksen julkaisemia haastatteluja tehdään vain voittajien luvalla ja ne julkaistaan voittajien hyväksymässä muodossa. Voittaminen arvontapeleissä perustuu yksinomaan sattumaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Veikkaus
Veikkaus
Aku Korhosen tie 2
00440 HELSINKI

09 437 01https://www.veikkaus.fi/yritys

Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on yli kaksi miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veikkaus

Eurojackpotin potti nousee 38 miljoonaan euroon - Suomeen kolme 68 000 euron voittoa10.8.2018 22:43Tiedote

Eurojackpotin perjantain arvonnassa (kierros 32/2018) ei löytynyt täysosumia, joten ensi viikolla monikansallisen pelin potissa on noin 38 miljoonaa euroa. Suomeen tuli kolme 68 088,60 euron voittoa 5+0 -tuloksilla. Yksi niistä meni nettipelaajalle Vihtiin. Lisäksi kaksi 68 088,60 euron pottia meni 40 osuuden nettiporukkapeleille, joten pienempiä voittoja saatiin laajalti ympäri Suomen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme