Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Lahti suunnittelee ateriapalvelujen laadun heikentämistä ja työehtojen polkemista

Jaa
Lahti suunnittelee ateriapalveluidensa kilpailuttamista. JHL:n mielestä suunnitelmien ainoana tarkoituksena on lyhytnäköisesti etsiä säästöjä joko työehdoista, palveluiden laadusta tai molemmista.

Lahden kaupunginhallitus esittää 5.10. kokoontuvalle kaupunginvaltuustolle, että kaupungin ateriapalvelut kilpailutetaan yhteistyössä Päijät-Hämeen Hyvinvointikuntayhtymän (PHHYKY) kanssa. Kilpailutuksen yhteydessä ehdotetaan, että Päijät-Hämeen Ateriapalvelut Oy:n osakkeet myydään. Päijät-Hämeen Ateriapalvelut -yhtiön omistavat Lahden kaupunki ja Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä.

Osakkeiden myynnissä ja kilpailuttamisessa vaarana on, että Lahden kaupungin mahdollisuus vaikuttaa palveluihin heikkenee. Ei ole mitään takeita siitä, että kaupungin suunnittelemilla tempuilla saadaan säästöjä aikaiseksi, vaan kustannukset vain entisestään nousevat. Yritykset tekevät täsmälleen vain ne työt, joista kunta ja yritys sopivat. Lisätyön ostaminen on kallista ja vaatii aikaa vieviä neuvotteluita.

Suunnitelmat koskevat noin 350 työntekijää.

- Lahden päättäjien on nyt syytä tarkoin pohtia, mitä ovat tekemässä? Ollaanko nyt hakemassa säästöjä matalapalkkaisten työntekijöiden palkoista ja työehdoista? Vai palveluiden laadusta? Kenen tarpeisiin kilpailuttamista ja osakkeiden myyntiä oikein on suunniteltu? JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine kysyy.

Ateriapalveluissa työskentelevien peruspalkka on noin 1800 euroa kuukaudessa. Päijät-Hämeen Ateriapalvelujen toimitusjohtaja on julkisuudessa kertonut, että raaka-aineiden osuus heidän valmistamansa ruoan hinnasta on tällä hetkellä alle euron per annos.

- Halvempi hinta ateriapalveluissa tarkoittaa käytännössä joko työehtojen tai laadun kurjistamista. Millaista ruokaa Lahden päättäjät haluavat kouluissa, päiväkodeissa, sairaaloissa, palvelutaloissa ja -keskuksissa, monitoimitaloissa ja henkilöstöravintoloissa tarjota? Kuinka moni päättäjistä syö itse alle euron maksavaa ruokaa, Niemi-Laine huomauttaa.

- Lahden kaupunginhallitus ei välittänyt työntekijöistä eikä palveluiden laadusta. Onneksi kaupunginvaltuustolla on vielä mahdollisuus korjata tämä päätön tilanne ja estää lyhytnäköiset kurjistamissuunnitelmat. Säästöjä voidaan löytää kehittämällä työtä yhdessä työntekijöiden kanssa, Niemi-Laine sanoo.

Lahti on vienyt prosessia läpi nopeutetulla aikataululla. JHL ihmettelee miksi aikataulu on näin tiukka, koska sille ei ole mitään ulkoista pakkoa. Onko kyse vain siitä, että poliitikot ja henkilöstö eivät ehtisi reagoida ja perehtyä asiaan ennen päätöksiä.

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä on tehnyt osaltaan ateriapalveluiden kilpailuttamispäätöksen kesäkuussa 2020 salaisena päätöksenä.

- PHHYKY liikkuu vaarallisilla ja mahdollisesti jopa laittomilla vesillä. Päätöksen liitteitä voidaan julkisuuslain perusteella määrätä salaiseksi, mutta varsinaista päätöstä kilpailuttamisesta ei voi salata. Mitkä mahtavat olla hyvinvointikuntayhtymän päättäjien todelliset motiivit, Niemi-Laine kysyy.

Lisätietoja: puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, p. 040 702 4772

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye