Kimmo Pyykkö -taidemuseo

Lahtisten taidekokoelma kiinnostaa – näyttelyssä jo yli 1000 kävijää

Jaa
Suuren kysynnän vuoksi Kimmo Pyykkö -taidemuseon sunnuntaiaukioloaikaa pidennetään klo 17 saakka heinäkuun ajaksi. Picassosta Pyykköön – Lahtiset keräilijöinä -näyttely avattiin 16.6. ja on esillä 9.9. saakka.
Picassosta Pyykköön – Lahtiset keräilijöinä -näyttely tuo Lahtisten taidekokoelman aarteet Kangasalle. Kuva: Jussi Koivunen.
Picassosta Pyykköön – Lahtiset keräilijöinä -näyttely tuo Lahtisten taidekokoelman aarteet Kangasalle. Kuva: Jussi Koivunen.

Kahdeksassa päivässä lehtimies Urpo Lahtisen (1931–1994), Hymy Lahtisen (1930–2017) sekä heidän poikansa Jeppe Lahtisen taidekokoelmasta kootun näyttelyn on nähnyt yli 1000 kävijää.

Laajassa näyttelyssä on esillä lähes 100 teosta 47 taiteilijalta. Kokoelman omistaja Jeppe Lahtinen ja taiteilija Matti Kulmala ovat valinneet työt 800 teoksen joukosta.

Esillä on rinnakkain sekä ulkomaisia että kotimaisia huippunimiä. Halusin yhdistää kansainvälisiä mestareita suomalaiseen modernismiin, kertoo taiteilija Matti Kulmala.

Esimerkiksi Lahtisille tärkeistä espanjalaisista taiteilijoista nähdään 1900-luvun mestarien Pablo Picasson, Joan Mirón, Salvador Dalín, Antonio Sauran ja Antoni Tàpiesin töitä.

Kotimaisista taiteilijoista esillä ovat muun muassa Marjatta Tapiola, Essi Renvall, Erik Enroth, Alpo Jaakola, Unto Koistinen, Kimmo Kaivanto, Mauri Favén, Arvo Siikamäki ja Kimmo Pyykkö.

Näyttelyn helmiä ovat myös brittiläisen Tony Craggin suomalaisesta kuusipuusta veistetty Puinen kristalli (2000) sekä Cobra-ryhmän perustajajäseniin kuuluvan Corneillen Kukkamatto (1973).

Osa näyttelyn teoksista on ollut esillä Urpo Lahtisen edustuskodissa Villa Urpossa Ylöjärvellä, osa Urpo, Hymy ja Jeppe Lahtisen yksityiskodeissa.

Lehtibisneksestä taiteenkerääjäksi

Alkunsa Lahtisten taidekokoelma sai olympiavuonna 1952, kun tamperelainen Taisto Toivonen lahjoitti Urpo Lahtiselle eräällä juttukeikalla Urpo väripuupiirroksen Teurastamo.

Lahtisten yritystoiminta – Lehtimiehet Oy – nousi kukoistukseen 1960-luvulla erityisesti sensaatiolehti Hymyn menestyksen myötä. Samalla myös taidekokoelmaa kartutettiin tasaisesti.

Urpo Lahtinen tunnettiin impulsiivisena kerääjänä ja kokoelmaa on sanottu nuorena taiteilijan urasta haaveilleen legendaarisen lehtimiehen muotokuvaksi.

Nyt Kangasalla nähdään ensimmäistä kertaa myös Urpo Lahtisen vaimon ja yhtiökumppanin, Hymy Lahtisen keräämä taidetta. Taidehankinnoissaan Hymy oli Urpoa harkitsevaisempi.

Näyttelyn kotimaiset kuvataiteilijat ovat Erik Enroth, Mauri Favén, Reino Hietanen, Alpo Jaakola Kimmo Kaivanto, Raimo Kanerva, Pentti Kaskipuro, Unto Koistinen, Juhani Linnovaara, Marika Mäkelä, Gunnar Pohjola, Markku Salo, Marjatta Tapiola, Taisto Toivonen, Sam Vanni ja Pauli Vuorisalo.

Kotimaisista kuvanveistäjät ovat Elisa Aro, Juhani Harri, Veikko Haukkavaara, Tapio Junno, Osmo Juvonen, Unto Hietanen, Erkki Kannosto, Veikko Myller, Laila Pullinen, Kimmo Pyykkö, Essi Renvall, Timo Ruokolainen, Arvo Siikamäki ja Ossi Somma töitä.

Näyttelyn ulkomaalaisia taiteilijoita ovat Valerio Adami, Pierre Alechinsky, Enrico Baj, Martin Bradley, Robert Combas, Corneille, Tony Gragg, Salvador Dalí, Jim Dine, Rainer Fetting, Joan Miró, Henry Moore, Pablo Picasso, Géza Samu, Jose Sanleon, Antonio Saura, Antoni Tàpies ja Vladimir Velickovic.

Picassosta Pyykköön – Lahtiset keräilijöinä 16.6.–9.9.2018 Kimmo Pyykkö -taidemuseossa.

Avoinna ti–ke 11–17, to 11–19, pe–la 11–17, su 11–15, heinäkuussa su klo 11–17.

Mediakuvia ja näyttelyn teoslista:

https://www.dropbox.com/sh/4n9zqel3xsczomi/AAAzySXI4q4ebU6MdZyE2VoAa?dl=0

Teostiedot ja kuvaajien nimet tiedostojen nimissä mainittava julkaistaessa.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Laura Pekkala
Viestintä- ja markkinointipäällikkö
Kimmo Pyykkö -taidemuseo
laura.pekkala @ kangasala-talo.fi
040 773 0196

Kimmo Pyykkö -taidemuseo
Kangasala-talo, Kuohunharjuntie 6
36200 Kangasala
kimmopyykkotaidemuseo.fi

Avoinna ti–ke 11–17, to 11–19, pe–la 11–17, su 11–15, heinäkuussa su 11–17
Sisäänpääsy 6/4 € tai Museokortti, Alle 18-vuotiaat maksutta.

Avainsanat

Kuvat

Picassosta Pyykköön – Lahtiset keräilijöinä -näyttely tuo Lahtisten taidekokoelman aarteet Kangasalle. Kuva: Jussi Koivunen.
Picassosta Pyykköön – Lahtiset keräilijöinä -näyttely tuo Lahtisten taidekokoelman aarteet Kangasalle. Kuva: Jussi Koivunen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kimmo Pyykkö -taidemuseo
Kimmo Pyykkö -taidemuseo
Kuohunharjuntie 6
36200 KANGASALA

040 773 0148http://www.kimmopyykkotaidemuseo.fi

Vuoden 2015 alussa avattu Kimmo Pyykkö -taidemuseo sijaitsee arkkitehtuuriltaan palkitussa Kangasala-talossa, 20 minuuttia Tampereelta. Taidemuseon vaihtuvat näyttelyt esittelevät korkeatasoista kotimaista kuvataidetta ympäri vuoden kahdessa kerroksessa. Pysyvä näyttely Pitkän matkan ateljee kolmannessa kerroksessa avaa kuvanveistäjä Kimmo Pyykön elämän ja uran vaiheita. Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komosen suunnittelemalle Kangasala-talolle myönnettiin Vuoden betonirakenne 2015 -palkinto ja Betonijulkisivu 2015 -arkkitehtuuripalkinto. Rakennus oli ehdolla vuoden 2015 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kimmo Pyykkö -taidemuseo

Riitta Nelimarkan näyttely tuo väri-ilottelua Kimmo Pyykkö -taidemuseoon -näyttely avautuu 21.9.30.8.2019 08:54:53 EEST | Tiedote

Syksyllä 2019 Kimmo Pyykkö -taidemuseossa nähdään omaleimaisen ja monipuolisen taiteilijan, professori Riitta Nelimarkan näyttely Bardo Bardo - teoksia alitajunnan labyrinteistä. Nelimarkan alter ego Elise seuralaisineen ja muut tarinalliset hahmot valloittavat taidemuseon näyttelytilat. Riitta Nelimarkan näyttely on esillä Kimmo Pyykkö -taidemuseossa 21.9.2019 – 5.1.2020.

Museoiden iltana 15.8. Einar Ilmonin näyttelyn voi kokea musiikin siivittämänä12.8.2019 13:41:39 EEST | Tiedote

Museoiden iltana Kimmo Pyykkö -taidemuseo tarjoaa musiikillisen äänimaiseman Einar Ilmonin näyttelyssä kävijöille. Kontrabasisti Ahti Lassila improvisoi näyttelyn teosten teemoista ja tilasta musiikillisen esityksen klo 19 alkaen. Einar Ilmonin elämään johdattelee Einarin kävelykierroksella opas Jussi Lehtonen klo 17. Lähtö kierrokselle Kimmo Pyykkö -taidemuseon edestä.

Museoiden ilta 15.8.2019 Kangasalla tarjoaa monenlaisia maksuttomia tapahtumia iltakymmeneen asti9.8.2019 09:02:35 EEST | Tiedote

Viidettä kertaa Kangasalla järjestettävä Museoiden ilta tarjoaa monenlaista tekemistä ja kokemista torstaina 15. elokuuta klo 17 alkaen. Taidemaalari Einar Ilmonin elämään ja taiteeseen voi tutustua Einarin kävelykierroksella sekä kontrabasisti Ahti Lassilan musiikin siivittämänä Walking bass -kierroksella Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. Mobilia järjestää useita yleisöopastuksia sekä Rallimuseossa että ”Leveillä lahkeilla” näyttelyihin. Tapahtumassa on mukana yhteensä yhdeksän paikalliskohdetta, joihin kaikkiin on illan aikana vapaa pääsy.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye