Parmaco Oy

Lainattavan koulun käytönaikainen hiilijalanjälki jopa 50 % pienempi kuin paikalla rakennetun

Jaa
Lainattava koulu pärjäsi VTT:n aiemmin (2018) tekemässä hiilijalanjälkiselvityksessä hyvin. Tutkimuksessa verrattiin Parmaco Oy:n lainattavan koulun elinkaaren aikaista hiilijalanjälkeä koulurakennukseen, joka on rakennettu paikalle työmaalla. Tutkimuksen tuloksia ei ole julkistettu aiemmin ja ajankohtaiseksi aiheen nostaa nyt pohdinta talouden elvyttämisestä epidemian jälkeen.

– Toimintamme lähtökohtana on luoda oppimistiloja, jotka vastaavat nykypäivän vaatimuksiin monella osa-alueella. Ekologisuus on yksi tärkeimmistä tekijöistä. Ympäristöarvojen merkitys on kasvanut myös tilaajille, mutta olemme valitettavasti monessa suhteessa lähtökuopissa. Koko julkista rakennuskantaa ja sen hallintaa pitäisi ajatella joustavammin ja innovatiivisemmin, sillä jokainen turhaan rakennettu neliömetri on maailman hupenevien resurssien hukkaamista. Suunta onkin varmasti tämä, mutta aikaa ei ole hukattavaksi. Koronaepidemia on näyttänyt, miten hienoja asioita pystytään tekemään hyvinkin nopealla tahdilla, kun on pakko. Ilmastonmuutos on yhtä lailla akuutti asia, vaikka sen muutokset näkyvät hitaammin. On kriittisen tärkeää, että epidemian laannuttua kiinnitämme entistä tiukemmin huomiota ympäristöarvoihin oppimisen laadun lisäksi, painottaa Parmacon toimitusjohtaja Ossi Alastalo.

Yksi koulu palvelee neljässä paikassa

VTT:n laskennassa elinkaariarvio otti huomioon kaikki rakennuksen elinkaaren päävaiheet: tuotevaihe (materiaalien hankinta, kuljetus ja tuotevalmistus), rakentaminen (rakennuksen kuljetus työmaalle ja asennukset), käyttövaihe (korjaus ja käytönaikainen energiankulutus) sekä elinkaaren päätösvaihe (rakennuksien purku, jätteen kuljetus, käsittely ja poltto).

Neljänkymmenen vuoden tarkastelujakson aikana koulurakennusta siirretään neljä kertaa. Vaikka siirrot aiheuttavatkin ympäristökuormaa tavanomaiseen rakennustapaan nähden, on lainattavan koulun elinkaaren aikainen hiilijalanjälki vain vähän isompi (3 %) kuin vertailtavana olleen koulun. Rakennuksen käytönaikainen hiilijalanjälki riippuu rakennuksen energiatehokkuustasosta sekä käytetyn energian tuotantotavasta. Kun koulun lämmitystavaksi valitaan ilma-vesi-lämpöpumppu, koulun elinkaarenaikainen hiilijalanjälki on jopa ~50% pienempi verrattuna kouluun, joka on kytketty kaukolämpöverkkoon.

– Lainattavalla ja paikalla rakennetulla koululla koko elinkaaren aikana tarkasteltuna hiilijalanjälki on lähes sama, mutta on tärkeää huomioida se, että paikalla rakennetun koulun käyttöaste vaihtelee yleensä ajan saatossa suurestikin. Tällöin tuhlataan energiaa ja ylläpitoresursseja. Sekä oppimisen että kuntien optimaalisen tilahallinnan näkökulmasta suunniteltu lainattava koulu palvelee aina siellä, missä tarve on. Lisäksi lainattava koulu antaa mahdollisuudet ajanmukaisiin ja terveellisiin tiloihin ilman raskaita investointeja, Alastalo summaa.

Katso animaatio aiheesta www.parmaco.fi/hiilijalanjalki

Yhteyshenkilöt

Ossi Alastalo, Parmaco oy
toimitusjohtaja
p. 0400 634 732
ossi.alastalo@parmaco.fi

Tietoja julkaisijasta

Parmaco lainaa kunnille tarpeiden mukaan muunneltaviakouluja ja päiväkoteja. Suomen pääkonttori sijaitsee Tampereella ja Ruotsin pääpaikka on Tukholmassa. Parmacon tehtaat sijaitsevat Leppävirralla ja Pyhäjoella. Organisaatiossa työskentelee 200 henkilöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Parmaco Oy

Valtakunnallisen Unelmien koulu -kilpailun voittaja on Aksel Piikkiöstä25.11.2020 09:00:00 EET | Uutinen

Unelmien koulu -piirustuskilpailuun saivat osallistua kaikki alakouluikäiset 26.8.-31.10.2020. Tekniikka oli vapaa ja työn sai tehdä yksin tai ryhmässä. Töitä saapui yhteensä upeat 294 kappaletta. Raati valitsi monilla tavoilla mielikuvitusta ja aikaa vaatineiden sekä erilaisilla tekniikoilla toteutettujen töiden joukosta kahdentoista kärjen, joiden joukosta voittaja arvottiin. Voittajan koko luokalle on luvassa 2000 euron arvoinen luokkaretkipalkinto. Parmaco ammentaa kilpailutöistä ideoita ja inspiraatiota suunnitteluun.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye