EHYT

Lainsäädännön ei pidä lisätä kannabiksen käyttäjien syrjäytymistä

Jaa
Kannabiksen käyttöön liittyvät terveyshaitat ovat samoja riippumatta siitä onko se laillista vai ei. Päihteiden käyttöä tulisi tarkastella sekä kansanterveyden että laajemmin käytöstä aiheutuvien yhteiskunnallisten haittojen näkökulmasta.

Kannabiksen lailliseen asemaan liittyvä keskustelu on ollut viime aikoina esillä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Pekka Hakkaraisen ja kehittämispäällikkö Tuukka Tammen kirjoittaman ”Huumeiden käytön rangaistavuudesta tulisi luopua” -blogin jälkeen, jossa he ilmaisevat kannattavansa dekriminalisointia eli käytön rangaistavuudesta luopumista.

Keskustelu aiheen ympärillä on tervetullutta ja se on haastanut monia tahoja pohtimaan teemaa. Nykylainsäädännön puitteissa kannabiksen käytöstä seuraa pääasiassa aina sakko ja merkintä poliisiasiain tietojärjestelmään (PATJA), mutta ei rikosrekisterimerkintää. Rikosrekisteriin tulee merkintä, jos henkilö tuomitaan muuhun rangaistukseen kuin sakkoon. Esimerkiksi ehdolliseen tai ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitseminen johtaa rikosrekisterimerkintään.

- Kannabiksen lainsäädännölliseen asemaan liittyvän keskustelun ohella tulisi keskustella siitä, mitä haittoja kannabiksen käytöstä tällä hetkellä tosiasiallisesti aiheutuu, ja miten haittoja ehkäistään nykyistä tehokkaammin. Tapahtuuko se parhaiten nykyistä lainsäädäntöä tai ainoastaan sen tulkintakäytäntöjä uudistamalla vai muilla keinoin? pohtii Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n asiantuntija Kim Kannussaari.

Keskustelussa ei tule unohtaa sitä, että kannabiksen käytöllä on kiistattomia haittavaikutuksia, jotka korostuvat etenkin jos käyttö on aloitettu nuorella iällä. Yksilön kokemien terveyshaittojen ohella kannabiksen käytöstä aiheutuvat haitat liittyvät stigmaan eli häpeäleimaan. Ilmiö voi tulla esiin jyrkän kielteisinä ja tuomitsevina asenteina huumeita kokeilleita tai käyttäviä kohtaan. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kannabista käyttävän terveydenhuollon asiakkaan ei ole aina helppoa tuoda ilmi käyttöä, mikä saattaa vaikuttaa tarkoituksenmukaisen hoidon ja tuen saamiseen. Toisaalta esimerkiksi nuoren saama käyttörikosmerkintä voi tuottaa ongelmia työn tai opiskelupaikan saannille.

- Siitä, kuinka paljon on tapauksia, joissa kannabiksen käyttörikosmerkinnät ovat estäneet opiskelu- ja työpaikkojen saantia Suomessa, ei ole olemassa ajantasaista tietoa, toteaa Kannussaari.

EHYT toivoo seuraavalta hallitukselta huumausainepolitiikan kokonaisarviointia haittojen ehkäisyn ja hoidon näkökulmista. Sen sijaan, että keskustelu rajataan koskemaan huumausainelakia tulisi pikemminkin tarkastella huumausainestrategiaa laajasti seuraavalla hallituskaudella.

- Lainsäädännön ylipäätään ei tule hankaloittaa niiden ihmisten asemaa, jotka jo kärsivät kannabiksen käytön negatiivisista vaikutuksista. Nykyinen käytäntö sisältää riskin, että kannabiksen käyttö hankaloittaa esimerkiksi opintoihin pääsyä tai niiden loppuun saattamista. Kun keskustellaan tarpeesta lain ja koko strategian muutokseen, tulee nykyisten käytäntöjen vaikutukset selvittää tarkasti, summaa Kannussaari.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Asiantuntija Kim Kannussaari
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry
p. 050 597 7555
kim.kannussaari@ehyt.fi

Tietoja julkaisijasta

EHYT
EHYT
Elimäenkatu 17-19
00510 Helsinki

050 344 7930http://www.ehyt.fi

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön asiantuntija- ja kansalaisjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

Selvitys: Alaikäisten nikotiinipussien käyttö nousi kahdessa vuodessa 23 %11.4.2024 11:28:40 EEST | Tiedote

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n tuoreen selvityksen mukaan nuorten nikotiinipussien ja sähkösavukkeiden käyttö on merkittävästi lisääntynyt viime vuosina, kun taas perinteisten nikotiinituotteiden, kuten tupakan ja nuuskan, käyttö on pysynyt ennallaan. Vuoden 2024 selvityksessä paljastui, että 15–29-vuotiaiden nuorten nikotiinipussien käyttö on kolminkertaistunut, ja sähkösavukkeiden käyttö kasvanut lähes puolella vain kahdessa vuodessa.

Tiedote: Kehysriihessä tulee ottaa haittaverot käyttöön ja panostaa ennaltaehkäisyyn5.4.2024 11:24:36 EEST | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen finanssipolitiikan tavoitteena on vahvistaa julkista taloutta ja kääntää Suomen velkaantumiskehitys. Hallitus on kokoontumassa huhtikuussa 2024 kehysriiheen, jossa määritellään taloudelliset raamit tuleville vuosille. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry katsoo, että hallituksen tulee edistää talouskasvua tukevaa, vastuullista ja ennaltaehkäisevää päihdepolitiikkaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye