Suomen Kennelliitto ry

Laittomaan ja epäeettiseen koirakauppaan voidaan puuttua tunnistusmerkinnällä ja rekisteröinnillä

Jaa
Tiistaina julkaistu Kaikenkarvainen kansa – Miten koirista tuli miljoonabisnes (WSOY) nostaa esille, että niin koiran hyvinvoinnin kuin yleisen turvallisuuden kannalta on keskeistä tuntea koiran tausta ja tehdä se läpinäkyväksi.
Kuva: Jukka Pätynen
Kuva: Jukka Pätynen

Valmisteilla olevan eläinsuojelulain kokonaisuudistuksen yhteydessä tulisikin säätää pakolliseksi kaikkien koirien rekisteröinti ja tunnistusmerkintä maakohtaisilla mikrosiruilla, jolloin kunkin koiran tausta ja omistajatiedot olisivat yhdistettävissä toisiinsa. Tunnistusmerkintä ja rekisteröinti antavat välineitä puuttua pentutehtailuun, koirien salakuljetukseen, eläinsuojelurikkomuksiin ja myös ihmisille jopa hengenvaarallisten tartuntatautien leviämiseen. Lisäksi koiralla olisi hyvä olla alkuperätodistus.

– Kuten Kaikenkarvainen kansa -teoskin tuo hyvin esille, rekisteröimättömästä koirasta ei voi tietää, missä ja millaisissa oloissa se on saanut alkunsa ja kasvanut. Siksi on myös haastavaa ennustaa sen tulevaa käyttäytymistä tai terveydentilaa, Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen muistuttaa.

Mukaan eurooppalaiseen kehitykseen

Eläinten hyvinvointikeskuksen (EHK) vuonna 2015 tekemän selvityksen mukaan valtaosassa Euroopan unionin jäsenvaltioista koirien rekisteröinti on jo pakollista. Lisäksi tunnistusmerkinnästä on säädetty tätäkin kattavammin. EHK:n mukaan tunnistusmerkinnästä ja rekisteröinnistä keskustellaan unionin tasolla paljon ja näistä odotetaan lähivuosina myös EU-lainsäädäntöä.

– Kennelliiton mielestä kaikkien koirien hyvinvoinnista on huolehdittava ja kodittomista koirista on pidettävä huolta sekä Suomessa että ulkomailla. Kulkukoirien tuontiin ulkomailta liittyy kuitenkin sekä koiran hyvinvoinnin että yhteiskunnan kannalta niin suuria riskejä, että meidän näkemyksemme mukaan paras tapa auttaa kodittomia koiria on tehdä se niiden kotimaassa. Näin osa rescue-järjestöistä tekeekin, Lehkonen sanoo. 

Tunnistusmerkintä ja rekisteröinti edistäisi myös Suomessa löydettyjen koirien hyvinvointia, kun niiden omistaja voisi selvitä jo kiinniottovaiheessa. Siten löytöeläimistä kertyvät kustannukset vähenisivät ja voitaisiin välttyä turhilta lopetuksilta. Valmisteilla olevassa esityksessä laiksi eläinten hyvinvoinnista kuntien ja myöhemmin maakuntien velvollisuutta pitää löytöeläimiä huostassaan ollaan lyhentämässä nykyisestä 15 päivästä 10 päivään.

Pakollista tunnistusmerkintää koirille ja kissoille ovat esittäneet lakiin myös Suomen Kissaliitto, Suomen Eläinlääkäriliitto, SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto, Animalia sekä Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY.

Valtaosa Suomen koirista on jo Kennelliiton rekisterissä

Suomen Kennelliitolla on kattavien tietojärjestelmiensä ansiosta hyvät valmiudet ylläpitää tietokantaa tunnistusmerkityistä ja rekisteröidyistä koirista. Kennelliitto edellyttää tunnistusmerkintää kaikilta rekisteröitäviltä koirilta ja ylläpitää tunnistusmerkintärekisteriä, johon on liitetty koiran omistajarekisteri. Tähän rekisteriin merkitään jo nyt myös rekisteröimättömiä ja monirotuisia koiria. Yhteensä Kennelliiton koirarekisterissä on noin 500 000 elossa olevaa koiraa, kun Tilastokeskuksen mukaan koiria on Suomessa kaikkiaan 800 000.

Lisäksi kaikille avoimesta, verkossa toimivasta jalostustietojärjestelmästä voi vapaasti hakea koirien terveys-, koe- ja näyttelytilastoja. Kennelliiton ylläpitämät koira- ja jäsenrekisterit yhdistyvät sähköisen Omakoira-palvelun kautta, jonka avulla koiran omistajan yhteystiedot voi pitää ajan tasalla. Järjestelmän turvallisuus ja luotettavuus on varmistettu vahvalla tunnistautumisella. Käyttäjä rekisteröityy palveluun ensimmäisellä kerralla joko henkilökohtaisia pankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta käyttäen.

Laadukasta tietoa tarjoavan ja jatkuvasti kehitetyn järjestelmän laajentaminen viralliseksi rekisteriksi olisi kustannustehokasta ja turvallista niin koirien omistajille, kasvattajille, viranomaisille kuin muillekin eläinten hyvinvoinnin kanssa työskenteleville. Eläinten hyvinvointikeskuksen selvityksen mukaan kaikkien koirien rekisteröinnin toteuttaminen olisi helposti toteutettavissa varsinkin Kennelliiton rekisterin pohjalta.

Yhteyshenkilöt

Harri Lehkonen
hallituksen puheenjohtaja
050 329 2188
harri.lehkonen@kennelliitto.fi


Markku Mähönen
toiminnanjohtaja
09 887 300
markku.mahonen@kennelliitto.fi

Kuvat

Kuva: Jukka Pätynen
Kuva: Jukka Pätynen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kennelliitto ry
Suomen Kennelliitto ry
Kamreerintie
02770 Espoo

09 887 300http://www.kennelliitto.fi

Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubben ry on valtakunnallinen koira-alan asiantuntijajärjestö, joka täyttää tänä vuonna 128 vuotta. Liiton jäseninä on noin 2 000 koiraharrastusyhdistystä ja noin 150 000 henkilöjäsentä. Kennelliitto-konsernissa työskentelee noin 60 henkilöä ja konsernin kokonaistuotot ovat yli 12 miljoonaa euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye