SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista vaarantaa asiakkaiden yhdenvertaisuuden

Jaa
Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ei huomioi riittävästi monialaista tukea työllistymiseensä tarvitsevia. Välityömarkkinatoimijoiden yhteistyöryhmä katsoo lain vaarantavan merkittävästi asiakkaiden yhdenvertaisuuden toteutumista. Välityömarkkinatoimijat vaativat lausunnoissaan lain tarkempaa vaikutusten arviointia heikossa työmarkkina-asemassa olevien kannalta.

Välityömarkkinatoimijoiden mukaan lakiesitys jättää huomiotta kuntien, yhdistysten, säätiöiden ja muiden valmennusyksiköiden merkittävän roolin työllisyydenhoidossa ja hyvinvoinnin edistämisessä sekä asiakaslähtöisten palvelukokonaisuuksien rakentamisessa. Laki antaa maakunnille päätäntävallan palvelujen sisällöstä ja laajuudesta sekä rahoituksen suuntaamisesta.

Maakuntauudistuksessa nykyiset työ- ja elinkeinopalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi maakuntiin vuonna 2019. Kasvupalvelu-uudistuksen valmisteluvaiheessa on kerrottu, että uudistuksessa on useita ratkaisua odottavia kysymyksiä heikossa työmarkkina-asemassa olevien kannalta.

Vaikeasti työllistyviä yli 100 000

Vaikeasti työllistyviin luettavia pitkäaikaistyöttömiä ja osa-työkykyisiä on arviolta yli 100 000. Vaikka pitkäaikaistyöttömyyden kasvu on hidastunut, yli 2 vuotta työttömänä olleiden määrä jatkaa kasvuaan. Vuonna 2016 nuorten pitkäaikaistyöttömyys oli 20 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin.

Maakuntauudistuksen jälkeen työllisyyspalvelut tuotetaan markkinoilla. Välityömarkkinatoimijat ovat huolissaan kolmannen sektorin eli yhdistysten, säätiöiden, työpajojen ja muiden valmennusyksikköjen mahdollisuuksista kilpailla markkinaehtoisesti toimivilla palvelumarkkinoilla. Kunnille asetettu yhtiöittämisvelvoite vaikeuttaisi kasvupalvelujen tuottamista kunnissa. Suomessa toimivista noin 260 työpajasta 60 prosenttia on kuntien ylläpitämiä.

Välityömarkkinatoimijoiden yhteistyöryhmään kuuluvat Valtakunnallinen työpajayhdistys, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö, Vates-säätiö, SPR Kontti-toiminta, Mielenterveyden keskusliitto MTKL, Valmennus- ja sosiaalipalveluyhteisöjen yhdistys Oktetti ja Sininauhaliitto.

Välityömarkkinatoimijoiden yhteistyöryhmä korostaa lausunnoissaan:

•    Työllisyyden ja työllistymisen edistäminen ei saa jäädä yritysten toimintaedellytysten edistämisen jalkoihin.
•    Vaikeasti työllistyvien ja nuorten palveluprosessin kokonaisvastuunkantaja tulee määrittää selkeästi.
•    Palveluille tulisi määrittää selkeät tuloksellisuus- ja vaikuttavuustavoitteet, jotka huomioivat myös sosiaaliset vaikutukset.
•    Yhtiöittämisvelvoite sosiaalisiin lähtökohtiin perustuvissa palveluissa ei ole tarkoituksenmukainen.
•    Vaikeasti työllistyvien elämänhallinnan ja työllistymiseen tukemiseen tulee varata korvamerkittyä resurssia.

Lisätietoja:

vs. toiminnanjohtaja Anna Kapanen, Valtakunnallinen työpajayhdistys ry TPY, p. 010 279 2724
erityisasiantuntija Päivi Kiiskinen, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, p. 0400 516 018
hallituksen puheenjohtaja Kimmo Kumlander, Valmennus- ja sosiaalipalveluyhteisöjen yhdistys Oktetti ry, p. 050 529 9675
kehittämispäällikkö Jukka Lindberg, Vates-säätiö, p. 040 541 9493


Lausunnot 26.4.2017: Hallituksen esitys laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista

Valtakunnallisen työpajayhdistyksen lausunto

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n lausunto

Vates-säätiön lausunto

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
Yliopistonkatu 5
00100 HELSINKI

http://www.soste.fi

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallinen kattojärjestö, joka kokoaa yhteen yli 280 sosiaali- ja terveysalan järjestöä ja yhteisöä. SOSTEn tavoitteena on sosiaalisesti eheä, terve ja aidosti osallistuva yhteiskunta, jossa järjestöillä on vahva rooli.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

SOSTEn laskelmat: Näin sosiaaliturvan kumuloituvat leikkaukset vaikuttavat käteen jääviin tuloihin – köyhyys lisääntyy18.9.2023 08:18:54 EEST | Tiedote

SOSTEn tuoreet laskelmat osoittavat, että hallituksen suunnittelemat indeksijäädytykset sekä työttömyysturvaan ja asumistukeen kohdistuvat leikkaukset lisäävät köyhyyttä. Pienituloisten määrä tulee kasvamaan vuonna 2024 noin 40 000 henkilöllä. Heistä noin 12 700 on lapsia. Ensisijaisten etuuksien leikkaukset kasvattavat toimeentulotuen saajien määrää noin 47 000 henkilöllä. Toimeentulotuki on kaikkein byrokraattisin etuus ja siihen liittyy suurimmat kannustinloukut.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye