Juristiliitto - Juristförbundet

Lakimiesliiton K.J. Ståhlberg -mitali Jaakko Jonkalle

Jaa
Lakimiesliiton huomattavin tunnustus K.J. Ståhlberg -mitali on myönnetty entiselle oikeuskanslerille Jaakko Jonkalle. Tunnustus myönnetään henkilölle, jonka toiminnalla on ollut huomattava merkitys kansallisesti tai kansainvälisesti yhteiskunnalle, lakimieskunnalle, oikeuselämälle tai oikeustieteelle. Palkintoperusteissa Jonkan todetaan olevan Suomen merkittävimpiä oikeusvaltion rakentajia. Hänet tunnetaan myös rohkeista puheenvuoroistaan yhteiskunnallisiin epäkohtiin liittyen.

K.J. Ståhlberg-mitali on jaettu perinteisesti Lakimiespäivä-tapahtumassa. Tämän vuoden osalta tapahtuma peruttiin koronaepidemian vuoksi. Mitali ojennettiin Jonkalle erillisessä tilaisuudessa. Tunnustuksen luovuttivat Lakimiesliiton puheenjohtaja, professori Tuula Linna ja toiminnanjohtaja Jore Tilander.

Jaakko Jonkka kiitti Lakimiesliittoa saamastaan huomionosoituksesta ja sanoi pitävänsä omalta ammattikunnalta tulevaa tunnustusta erityisessä arvossa.

Palkintopuheessa Tuula Linna korosti Jonkan työn merkitystä koko ammattikunnalle ja oikeusvaltiolle.

- Lakimiesliiton hallitus on vakuuttunut siitä, että Ståhlberg-mitalin myöntäminen teille saa koko lakimieskunnan tuen ja tunnustuksen. Teidän uranne on aivan poikkeuksellinen: olette toiminut korkeissa viroissa ansiokkaasti ja samalla myös vaikuttanut akateemisessa elämässä, Tuula Linna totesi.

- Toiminnallanne oikeuskanslerina ja yhteiskunnallisena keskustelijana on ollut huomattava merkitys sille, miten me suomalaiset hahmotamme oikeusvaltiota koskevat vaatimukset. Olette rohkeasti ja johdonmukaisesti vuosikymmenten ajan puolustanut oikeusvaltion perustaa ja kiinnittänyt huomiota oikeusvaltiota uhkaaviin ongelmiin.

Linna kiinnitti huomiota myös Jonkan rohkeuteen yhteiskunnallisessa keskustelussa.

- Suuren arvon annamme sille suoraselkäisyydelle ja moraaliselle ryhdikkyydelle, jolla olette nimittäneet asioita niiden oikeilla nimillä, kuten poliittisia virkanimityksiä ja lainvalmistelun laatuongelmia aikapaineen ja poliittisen ohjauksen alla.

Linna totesi puheessaan, että Lakimiesliiton oma toimintastrategia perustuu sille, että oikeusvaltio ei synny itsestään, vaan se tarvitsee jatkuvaa rakentamista ja kunnossapitoa. Lakimiesliitto kutsuukin jäseniään oikeudenmukaisen Suomen rakentajiksi.

- Pidämme teitä, emeritus oikeuskansleri Jaakko Jonkka, yhtenä Suomen historian merkittävimmistä oikeusvaltion rakentajista. On suuri ilo ja kunnia saada ojentaa teille K.J. Ståhlberg -mitali suomalaisten lakimiesten kiitoksena suuriarvoisesta työstänne yhteiseksi hyväksi.

Poimintoja Jaakko Jonkan uralta:

  • OTK 1977, OTL 1987, OTT 1991
  • Varatuomari VT 1981
  • Julkaissut oikeustieteellisiä tutkimuksia rikosprosessioikeuden ja todistusteorian sekä laillisuusvalvonnan alalta
  • Lahden kaupunginviskaali 1981–1985
  • Helsingin yliopisto, assistentti 1985–1992
  • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian esittelijäneuvos 1993–1995 ja kansliapäällikkö 1996–1998
  • Eduskunnan apulaisoikeusasiamies 1998–2001
  • Apulaisoikeuskansleri 2001–2007
  • Oikeuskansleri 2007–2017

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Juristiliitto - Juristförbundet
Juristiliitto - Juristförbundet
Uudenmaankatu 4-6 B
00120 HELSINKI

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Juristiliitto - Juristförbundet

Oikeusguru-kilpailun pääpalkinnot Joensuuhun ja Espooseen11.12.2023 17:08:20 EET | Tiedote

Viidettä kertaa lukiolaisille järjestetyn Oikeusguru-kilpailun on voittanut Veikka-Julius Peltonen, joka opiskelee Joensuussa Itä-Suomen Norssissa. Peltonen ja kisassa toiseksi tullut Lauri Manner-Raappana Otaniemen lukiosta palkittiin oikeustieteen opiskelupaikoilla. Juristiliiton sekä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton HYOL järjestämän kilpailun finaali ratkottiin tänään 11.12.2023 Helsingissä.

Juristiliitto: Alle 15-vuotiaiden värvääminen rikolliseen toimintaan on säädettävä rangaistuksen koventamisperusteeksi13.10.2023 12:45:00 EEST | Tiedote

Juristiliitto vaatii rikoslain muuttamista rangaistusten koventamisperusteiden osalta. Liitto vaatii kovempia rangaistuksia niille, jotka yllyttävät ja värväävät alle 15-vuotiaita lapsia osalliseksi esimerkiksi järjestäytyneeseen rikollisuuteen, katujengien väkivaltaiseen toimintaan ja huumerikoksiin. Liitto vastustaa nuoren rikosvastuun alentamista nykyisestä 15 vuodesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye