Keskuskauppakamari

Lakkoilu vaikuttaa myös investointeihin

Jaa
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi pahoittelee ammattiyhdistysliikkeen poliittisista lakoista aiheutuvia kumulatiivisia vaikutuksia Suomen taloudelle ja sivullisille.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. (Kuva: Roni Rekomaa)
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. (Kuva: Roni Rekomaa)

”Keskuskauppakamarin hallitus oli tänään koolla ja keskusteluissa sivuttiin myös ammattiyhdistysliikkeen poliittisia työtaistelutoimenpiteitä koskien hallituksen valmistelemaa esitystä irtisanomisen helpottamisesta. Elinkeinoelämän piirissä koetaan laajalti kohtuuttomaksi, että näillä poliittisilla lakoilla vahingoitetaan täysin viattomia sivullisia, jotka ovat ikävimmillään toisia palkansaajia. Heillä ei ole asiaan osaa, mutta he kärsivät eniten painostustoimenpiteistä”, Romakkaniemi sanoo.

Romakkaniemi korostaa, että työtaisteluiden vaikutukset kohdistuvat täysin kiistan ulkopuolisiin: yrityksiin, työntekijöihin ja koko Suomen talouteen. Lisäksi ne ovat omiaan vähentämään Suomen houkuttelevuutta investointien kohteena.

”Ehkä kouriintuntuvimmillaan tämä huoli oli tunnistettavissa julkisuudessa olleista, toimenpiteistä kuulleen yritysjohtajan ensikommenteista. Hän totesi, että eniten harmittaa työntekijöiden puolesta, joista moni on asuntovelallisia ja perheellisiä, ja jotka ovat ylityökorvauksen turvin pystyneet lyhentämään asuntolainojaan”, Romakkaniemi sanoo.

Romakkaniemi kokee ammattiyhdistysliikkeen painostustoimenpiteet vastuuttomina.

”On esitetty erilaisia arvioita siitä, paljonko suoria menetyksiä jokainen lakkopäivä aiheuttaa taloudelle. Vähemmälle keskustelulle on jäänyt huoli siitä, kuinka jokainen lakkopäivä vähentää maamme houkuttelevuutta investointikohteena. Näiden toteutumatta jääneiden investointien kumulatiivinen määrä jää pysyväksi kuopaksi Suomen talouteen tämän selkkauksen jälkeenkin”, hän harmittelee.

Romakkaniemi mainitsee, että esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa työtaisteluita yleisesti ottaen on vähemmän ja poliittiset lakotkin ovat Suomea rajatumpia.

”Muun muassa tämänlaiset seikat ovat osa kokonaisarviota, kun yrityksissä pohditaan investointien tulevaisuutta”, hän muistuttaa.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. (Kuva: Roni Rekomaa)
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. (Kuva: Roni Rekomaa)
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Kaivatut ratkaisut helpottamaan osaajapulaa jäivät kehysriihessä toteuttamatta17.4.2024 09:01:43 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari pitää huojentavana, että hallitus säästi kehysriihessä koulutuksen merkittäviltä leikkauksilta vaikeassa taloustilanteessa, mutta samalla uupumaan jäivät myös kaivatut panostukset osaavan työvoiman saatavuuteen. Keskuskauppakamarin osaajakyselyyn vastanneista yrityksistä jo lähes 70 prosenttia kokee, että osaajapula on muodostunut niille kasvun esteeksi.

Keskuskauppakamari: Leikkaukset ymmärrettäviä - panostukset kasvuun välttämättömiä16.4.2024 16:42:21 EEST | Tiedote

Hallituksen kehysriihessä päättämät säästöt ja veronkorotukset ovat Keskuskauppakamarin mukaan välttämättömiä, jotta hallitus onnistuu taittamaan valtion velkaantumisen hallitusohjelman suunnitelmien mukaan. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että sopeutustoimien ja veronkiristysten rinnalla hallitus päätti myös kasvua tukevista toimista, joilla voidaan kääntää Suomen suunta.

Keskuskauppakamari: Kehysriihessä on löydettävä lisää kasvun eväitä – pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät Suomea pelasta15.4.2024 06:48:00 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamari painottaa, että tulevassa kehysriihessä on löydettävä uusia kohdennettuja keinoja talouden kasvun edistämiseksi. “Vaikka nykyiset sopeutustoimet ovat tarpeellisia julkisen talouden tasapainottamiseksi, pelkät leikkaukset ja veronkorotukset eivät yksin riitä kääntämään Suomen taloutta kasvu-uralle", toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Romakkaniemi.

Kauppakamarien tilasto: Vienti romahti maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuodesta – ”lakkojen vaikutus selkeä”9.4.2024 06:57:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien vientiasiakirjatilastojen mukaan ulkomaakaupan vienti väheni maaliskuussa 30 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Alkuvuonna eli tammi-helmikuussa vienti vielä kasvoi edellisvuoteen verrattuna. ”Maaliskuun luvuissa näkyy selkeästi se, mitä poliittinen lakko teki Suomen viennille: romahdutti sen”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye