Pohjois-Savon ELY-keskus

Lämmin sää sai aikaan sinilevien syyskukinnan Pohjois-Savon järvillä

Jaa
Kuluneen kesäkauden viikoittaisen leväseurannan viimeisellä viikolla sinileviä havaittiin useilla järvillä.
Sinilevää Kallaveden Läpisaarilta. Kuva: A. Kanninen.
Sinilevää Kallaveden Läpisaarilta. Kuva: A. Kanninen.

Vakioseurannan havaintopaikoista kuudella (Siilinjärvi, Kallavesi, Unnukka, Onkivesi sekä Kiuruveden Toiviaisjärvi ja Rytkynjärvi) havaittiin hieman levää. Havainnot yleistyivät selvästi viime viikosta, jolloin vain yhdellä paikalla (Onkivesi) havaittiin sinilevää.

Vakioseurannan ulkopuolelta havaintoja kirjattiin kuluneella viikolla etenkin Kallavedeltä (useita havaintoja). Kallavedellä ranta-alueille ajautunut sinilevä oli viikonloppuna yleistä (liitteenä kuvat Läpisaarilta). Kiuruveden Toiviaisjärveltä raportoitiin runsas sinileväkukinta.

Todennäköisesti sinilevien syyskukinnan taustalla on vesikerrosten sekoittuminen taannoisen Aila-myrskyn seurauksena, minkä vuoksi alemmista vesikerroksista päätyi ravinteita pintaveteen. Sittemmin vallinnut ajankohtaan nähden lämmin ja tyyni säätyyppi yhdessä käyttöön tulleiden ravinteiden kanssa on saanut levät kasvuun. Tyynellä säällä syanobakteerisolut eli sinilevät kohoavat veden pintaan ja muodostavat helposti havaittavia pintalauttoja etenkin tuulen alapuolisille rannoille. Säätyypin säilyessä lämpimänä, leväkukinnan voi odottaa edelleen jatkuvan, vaikka syksy onkin jo pitkällä. Pintavedet ovat Pohjos-Savossa tällä hetkellä parisen astetta ajankohdan keskiarvoa lämpimämpiä.

Takana vaihteleva leväkesä

Viikoittainen leväseuranta kesäkauden 2020 osalta päättyi tällä viikolla. Kokonaisuutena kesän sinilevätilanne oli vakioseurannan paikoilla suhteellisen rauhallinen, mutta vaihteleva. Runsasta sinileväkukintaa tavattiin vain kahdella havaintopaikalla (Porovesi ja Toiviaisjärvi), yhdellä viikolla kummallakin. Kesän erikoisuus oli Lapinlahden Onkivesi, jossa sinilevää havaittiin niukasti mutta yhtäjaksoisesti kesäkuun alkupuolelta asti, yhteensä 17 viikkoa peräjälkeen. Yhtään runsasta leväkukintaa ei kuitenkaan Onkivedeltä raportoitu, vaikka runsaatkin kukinnat ovat olleet muina kesinä tavallisia.

Kesäkuussa pintavedet lämpenivät lähes poikkeuksellisen voimakkaasti. Esimerkiksi Kallaveden Itkonniemen mittauspaikalla tehtiin juhannusviikolla ajankohdan lämpöennätyksiä muutamana päivänä ja lämpimimmillään Kallaveden pintavesi oli juhannuksen jälkeen 26.6.2020 (23,0 °C). Samalla viikolla sinilevät yleistyivät ja viikko olikin leväkesän pahin suhteessa ajankohdan normaalitilanteeseen, pois lukien kuluva viikko. Taustalla levien runsastumiseen oli tuolloinkin todennäköisesti vesimassojen sekoittuminen tuulisella säällä ennen juhannusta, yhdistettynä juhannuksesta alkaneeseen lämpimään jaksoon. Kesäkuussa nopeasti lämmenneisiin pintavesiin liittyi myös ilmiö, jossa lämpimässä vedessä hajonnut siitepöly aiheutti rantaveden samentumista ja tavanomaisesta poikkeavia hajuhaittoja rantojen virkistyskäyttäjille.

Juhannuksen jälkeen levätilanne - samoin kuin pintaveden lämpötila - palautui ajankohtaan nähden tavanomaiselle tasolle ja toinen lievä kukintapiikki ajoittui heinäkuun lopulle. Elokuussa puolestaan levätilanne oli vakioseurannan paikoilla tavanomaista rauhallisempi, mutta loppukesällä ja syksyllä vaihtelua oli paljon viikosta toiseen. Syyskuun viimeisellä viikolla tehtiin vakioseurannan paikoilla koko kesän ennätys, kun niukasti levää oli kuudella yhteensä 21 vakiohavaintopaikasta.

Levätilannetta kannattaa tarkkailla ja selvästi leväpitoisen veden käyttöä välttää

Sinilevät eli sinibakteerit tuottavat myrkyllisiä yhdisteitä, joille altistuminen voi aiheuttaa erilaisia oireita. Selvästi sinileväpitoista vettä ei tule käyttää ihmisten tai eläinten juomavetenä, eikä myöskään löylyvetenä. Vettä ei suositella käytettävän pesu- tai tiskivetenä eikä syötäviksi tarkoitettujen kasvien kasteluun. Selvästi sinileväpitoisessa vedessä ei tule uida eikä päästää lemmikkieläimiäkään uimaan. Sinilevämyrkyille altistuminen voi aiheuttaa muun muassa pahoinvointia, oksentelua, päänsärkyä, tukkoisuutta, silmien kirvelyä, ihottumaa, kuumeilua tai heikotusta. Jos epäilet sinilevämyrkytystä, ota yhteyttä myrkytystietokeskukseen p. 0800 147 111 (24h).

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pohjois-Savon ELY-keskus
Antti Kanninen, hydrobiologi
puh. 0295 026 801

Kuvat

Sinilevää Kallaveden Läpisaarilta. Kuva: A. Kanninen.
Sinilevää Kallaveden Läpisaarilta. Kuva: A. Kanninen.
Lataa
Kallaveden Itkonniemen havaintopaikan pintaveden lämpötila kesällä 2020. Kuva: vesi.fi.
Kallaveden Itkonniemen havaintopaikan pintaveden lämpötila kesällä 2020. Kuva: vesi.fi.
Lataa
Sinilevää Kallaveden Läpisaarilta. Kuva: A. Kanninen.
Sinilevää Kallaveden Läpisaarilta. Kuva: A. Kanninen.
Lataa
Sinilevää Kallaveden Läpisaarilta. Kuva: A. Kanninen.
Sinilevää Kallaveden Läpisaarilta. Kuva: A. Kanninen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Savon ELY-keskus
Pohjois-Savon ELY-keskus
PL 2000, Kallanranta 11
70101 Kuopio

0295 026 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-savo

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus

Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 28.3.202428.3.2024 10:49:04 EET | Tiedote

Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,00. Taso on 8 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon ja vedenpinta on pysynyt muuttumattomana viimeisen kuukauden. Lisäjuoksutus Konnuksen tulvakanavasta on aloitettu 13.3 ja nyt tapahtuu vaiheittainen juoksutuksen aloittaminen Naapuskosken padosta. Tarkoituksena on lisätä juoksutusta vähitellen siinä tahdissa, että Kallaveden pinta pysyy nykyisellä tasolla mahdollisimman pitkään. Iisalmen reitillä juoksutukset ovat pieniä ja vedenpinnat silti kesäkorkeuksissa. Lyhyet lämpimät jaksot eivät ole vielä saaneet vesiä liikkeelle vesistöihin asti. Nyt alkavaksi ennustettu lämpöaalto todennäköisesti saa vedet liikkeelle ja juoksutukset lisääntyvät jo viikonvaihteessa. Nilsiän reitin alaosassa Syvärin vedenpinta on ajankohdan keskimääräistä ylempänä, mutta Vuotjärven vedenpinta ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvossa. Juojärvi on 5 cm ajankohdan keskimääräistä ylemmällä tasolla. Varkauden alapuolella Haukiveden pinta on 38 cm yli ajankohdan

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye