Kangasalan kaupunki

Lamminrahkan ensimmäiset kadut ja eritasoliittymä on avattu yleiselle liikenteelle

Jaa

Lamminrahkan valmiit katuosuudet ja Lamminrahkan eritasoliittymä Lahdentiellä (vt12) on avattu yleiselle liikenteelle. Eritasoliittymä ja valmiit katuosuudet ovat tähän asti olleet vain työmaaliikenteen käytössä.

Mossin puistokadun ja Rissonkadun risteys länteen. Kuva: Kangasalan kaupunki
Mossin puistokadun ja Rissonkadun risteys länteen. Kuva: Kangasalan kaupunki

Valmiita katuosuuksia ovat Rissonkatu (noin 1,3 kilometriä) ja Mossin puistokadun alkuosa (noin 200 metriä). Muitakin katuja valmistuu vielä tämän vuoden aikana, mutta toistaiseksi muut kadut ovat vain työmaaliikenteen käytössä. Myös liikenteelle avatuilla katuosuuksilla liikkuu edelleen paljon työkoneita.

Muiden katujen avaamisesta yleiselle liikenteelle tiedotetaan erikseen.

Lamminrahkan kadut rakennetaan urakoissa pääosin täysin valmiiksi kiveyksineen ja istutuksineen. Joiltain osin jalkakäytäviä on jouduttu jättämään murskeelle, jos esimerkiksi kaukolämpö rakennetaan jalkakäytävän alle jälkikäteen.

Lamminrahkan alueella on voimassa 30 km/h nopeusrajoitus ja koko alueen kattava pysäköintikielto eli pysäköinti on sallittu vain erikseen merkityillä pysäköintipaikoilla, joita on muun muassa Rissonkadun varrella.

Rissonkadun liikenteelle avaamisen myötä Lamminrahkaan pääsee sujuvasti tutustumaan myös pyörällä; Kangasalta tullessa Hinkantien alikulun kautta ja Tampereelta tullessa Rissonkadun kautta. Mossin puistokadulla pyöräilijöille on yksisuuntaiset pyöräkaistat ja Rissonkadulla pyöräily tapahtuu ajoradalla. Myös viheralueiden puistokäytävien pohjia on valmistunut ja niitä pitkin pääsee kulkemaan, mutta reittien viimeistely tehdään vasta ensi vuonna,

Myös bussiliikenne toimii jo nyt: Nyssen linjoilla 41/42 pääsee Lamminrahkan eritasoliittymän pysäkeiltä länteen TAYS:n raitiotiepysäkille ja itään Kangasalan keskustaan, myös viikonloppuna. Bussimatka TAYS:n pysäkille kestää seitsemän minuuttia ja Kangasalan keskustaan 13 minuuttia. Lamminrahka on Nyssen B-vyöhykettä. Eritasoliittymän bussipysäkeillä on runkolukittavilla pyörätelineillä varustetut pyöräkatokset.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sanna Karppinen, Kangasalan kaupunki, Lamminrahkan projektipäällikkö
p. 040 133 6329
sanna.karppinen@kangasala.fi

Kuvat

Mossin puistokadun ja Rissonkadun risteys länteen. Kuva: Kangasalan kaupunki
Mossin puistokadun ja Rissonkadun risteys länteen. Kuva: Kangasalan kaupunki
Lataa
Bussipysäkki Rissonkadulla ja T2H Pirkanmaa Oy:n As Oy Kangasalan Mesin työmaata, näkymä Tampereelle päin. Kuva: Kangasalan kaupunki
Bussipysäkki Rissonkadulla ja T2H Pirkanmaa Oy:n As Oy Kangasalan Mesin työmaata, näkymä Tampereelle päin. Kuva: Kangasalan kaupunki
Lataa
Mangrove Oy:n korttelin työmaa, eritasoliittymä ja Mossin puistokadun kiertoliittymä. Vasemmalla Kuurankadun ja Taitajankadun vielä käynnissä oleva katutyömaa. Kuva: Kangasalan kaupunki
Mangrove Oy:n korttelin työmaa, eritasoliittymä ja Mossin puistokadun kiertoliittymä. Vasemmalla Kuurankadun ja Taitajankadun vielä käynnissä oleva katutyömaa. Kuva: Kangasalan kaupunki
Lataa
Haltijanmäen pientaloalue Rissonkadulta: Haltijankaari ja Kukkulankatu ja valmis Haltijanmäen leikkikenttä. Kuva: Kangasalan kaupunki
Haltijanmäen pientaloalue Rissonkadulta: Haltijankaari ja Kukkulankatu ja valmis Haltijanmäen leikkikenttä. Kuva: Kangasalan kaupunki
Lataa
Taikakummun pientaloalueen valmiit kadut Taikakieppi ja Taikakuja, alue on aivan Tampereen rajalla. Kuva: Kangasalan kaupunki
Taikakummun pientaloalueen valmiit kadut Taikakieppi ja Taikakuja, alue on aivan Tampereen rajalla. Kuva: Kangasalan kaupunki
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kangasalan kaupunki
Kangasalan kaupunki
Kunnantie 1
36201 Kangasala

03 5655 3000http://www.kangasala.fi

Kangasala on hyvinvoiva, kasvava ja voimakkaasti kehittyvä yli 32 000 asukkaan kaupunki kauniissa harju- ja järvimaisemissa hyvien kulkuyhteyksien äärellä Tampereen naapurissa. Olemme palveleva, uudistuvan toimintakulttuurin ja sujuvan arjen kaupunki, joka tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet asumiseen, harrastamiseen, yrittämiseen ja työntekoon.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kangasalan kaupunki

Kasvava Kangasala investoi ja tähtää ylijäämäiseen talouteen uuden edessä14.10.2022 15:21:39 EEST | Tiedote

Vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2024-2025 taloussuunnitelman tekeminen on ollut vuosikymmenten suurimman julkishallinnon uudistuksen valmistelua: kaupungin talous liki puolittuu, kun siitä poistuu sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen liittyvät tehtävät ja eurot. Tilalle tulee tiiviin ja vaikuttavan yhteistyön tekeminen Pirkanmaan hyvinvointialueen kanssa ja uudet hyvinvoinnin rakenteet kaupungissa.

Kangasalan viheralue- ja ulkoliikuntapaikkaohjelman asukaskyselyn tuloksia käytetään kehittämistoimenpiteiden suunnitteluun2.9.2022 12:26:12 EEST | Tiedote

Kesällä 2022 toteutettu asukaskysely keräsi runsaan määrän vastaajia ja arvokkaita kehittämisehdotuksia, joita käytetään pohjana tulevien vuosien investointien ohjaamisessa ja kehittämistoimenpiteiden suunnittelussa. Kangasalan viheralue- ja ulkoliikuntapaikkaohjelman luonnos asetetaan julkisesti nähtäville loka-marraskuun aikana, jolloin sitä on mahdollista kommentoida. Tavoitteena on, että ohjelma valmistuu joulukuussa 2022.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme