Vaasan kaupunki - Vasa stad

Lampaat jälleen kesätöihin Vanhaan Vaasaan

Jaa
Vaasan kaupungin viheralueyksikkö hankki viime keväänä ensimmäistä kertaa kesälampaita maisemanhoitajiksi Vanhaan Vaasaan. Kokeilu toimi niin hyvin, että lampaita hankittiin kesätöihin myös tänä vuonna.

Neljä lammasta aloittaa laiduntamisen 20.5.2019. Lampaat laiduntavat Läntisen pitkäkadun ja Torikadun välissä olevalla niityllä, vastapäätä Vanhan Vaasan raunioita. Ekologiset ja hellävaraiset maisemanhoitajat sopivat hyvin alueelle, joka on kulttuurihistoriallisesti ja arkeologisesti arvokas.

─ Kokeilu toimi hyvin viime vuonna ilman suurempia ongelmia. Varsinkin lapsia kävi paljon ihastelemassa lampaita. Jos mahdollista lampaat laiduntavat tänä vuonna hieman pidemmälle syksyyn, kertoo kaupungin viheraluehortonomi Leila Roininen.

Lampaat saavat hyvää hoitoa. Lampaiden luona käydään päivittäin tarkistamassa, että kaikki on hyvin ja niille annetaan samalla myös raikasta vettä.

Lampaille työrauha

Lampaita saa käydä katsomassa, mutta täytyy muistaa niiden olevan töissä ja antaa niille siksi työrauha. Alueella on kameravalvonta tänäkin kesänä.

Lammasaitauksen lähellä tulee liikkua rauhallisesti, aitaukseen ei saa mennä eikä lampaita saa syöttää. Näin varmistetaan, että niillä on hyvä olla ja ne pysyvät terveinä.

Toimintaohjeet voi tarkistaa laitumella olevista infokylteistä. Viheralueyksikköön voi myös olla yhteydessä ja antaa esimerkiksi palautetta.

Mieluisat kesätyöntekijät

Viheralueyksikkö ottaa erikoiset työkaverit taas ilolla vastaan.

─ Lampaita tuli viime vuonna ikävä, kun ne palasivat syksyllä takaisin lammastilalleen talvenviettoon. Lampaat myös tottuivat meidän työntekijöihimme, jotka kävivät niistä huolehtimassa, Roininen toteaa.

Viheralueyksikössä toivotaan, että lampaita voitaisiin ottaa kesätöihin myös muille alueille.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Leila Roininen, Viheraluehortonomi, Viheralueyksikkö.
leila.roininen@vaasa.fi
Puh. +358400959179

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye