Hyvinvointiala HALI ry

Länsi-Pohjan ylityö- ja vuoronvaihtokielto koronan aikana kertoo hoivaliittojen tilannetajun puutteesta

Jaa

Tehy, SuPer ja Erto ovat tänään julistaneet välittömästi alkavan ylityö- ja vuoronvaihtokiellon Mehiläinen Länsi-Pohjaan. Hyvinvointiala HALI paheksuu jyrkästi kesken neuvotteluprosessin käynnistettyä työtaistelutoimenpidettä.

Hyvinvointiala HALI on jo pitkään neuvotellut Soten (Tehy, SuPer ja Erto) kanssa terveyspalvelualan TES:n uudistamisesta. Hoivaliitot vaativat TES-ratkaisua, joka ylittää kaikilla muilla TES-aloilla sovitun tason. Vaatimukset ylittävät myös kunta-alalle sovitun ratkaisun, jossa pääosa hoivaliittojen jäsenistä työskentelee.

HALI on ollut valmis ratkaisuun, joka perustuu yleiseen ja kunta-alalle sovittuun linjaan. HALI on myös tullut vastaan lukuisissa työntekijäpuolelle tärkeissä tekstiasioissa, kuten palkkausjärjestelmän selkeyttämisessä Soten toivomaan suuntaan. Kiky-työajanpidennys on poistumassa elokuun lopussa kuten kunnassakin.

Hoivaliittojen väitteet HALIn tavoittelemista työehtojen heikennyksistä eivät pidä paikkaansa. Ainoat ”heikennykset” liittyvät kiky-työajanpidennyksen poistumisesta vaadittuihin pieniin työaikajoustoihin, jotka nekin ovat merkitykseltään vähäisempiä kuin muun muassa kunta-alalle sovitut.

Osoittaa vakavaa piittaamattomuutta asiakasturvallisuudesta, että hoivaliitot pyrkivät painostamaan toimialaa ja sen jäsenyritystä ylityö- ja vuoronvaihtokiellolla. Potilaiden hoitaminen koronan aikana vähäisin tartuntamäärin on muutoinkin ollut haastavaa. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto lisää sijaisten käyttöä ja siten potilaiden kontaktien ja sairastumisriskin kasvamista.

Koronan aiheuttama talouskriisi koettelee vakavasti yksityistä terveyspalvelualaa. Kaikki muut liitot ja myös hoivaliitot kunta-alalla ovat ymmärtäneet talouden realiteetit. On hämmentävää, ettei tilannetta vielä ymmärretä yksityisellä sote-alalla.

Lisätietoja

Tuomas Mänttäri, työmarkkinajohtaja, Hyvinvointiala HALI ry, p. 040 571 2330

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Hyvinvointiala HALI ry
Hyvinvointiala HALI ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://www.hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1550 jäsentä työllistävät 95 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry

Hyvinvointiala näkee hallituksen sote-esityksessä vakavia ongelmia: Tavoitteet jäävät saavuttamatta, yritysten ja järjestöjen korvaamaton panos hyödyntämättä9.9.2020 09:59:39 EESTTiedote

Hallituksen sote-esitys keskittyy rakenteisiin eikä toteutuvien palvelujen saatavuuteen, laatuun ja ihmisten palvelutarpeisiin vastaamiseen. Esitys heikentää palvelujen järjestäjän asemaa. Yritysten ja järjestöjen tarjoamia resursseja sekä kehitys- ja innovaatiovoimaa ei oteta käyttöön. Sen sijaan niiden hyödyntämisen mahdollisuuksia rajoitetaan rajusti. Esityksestä puuttuvat myös kokonaan aidot keinot hillitä sote-järjestelmän kustannusten kasvua. Hyvinvointiala HALI ry:n toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas varoittaa, että uudistus veisi tässä muodossa toteutuessaan julkisesti rahoitettua sote-palvelujärjestelmäämme kauemmas sille asetetuista tavoitteista.

Hoitojonot purettavissa heti – hoitotakuulakia ei pidä kuopata28.8.2020 08:00:00 EESTTiedote

Terveydenhuollon hoitojonot ovat julkisella sektorilla paisuneet koronaepidemian vuoksi kestämättömiksi myös muissa kuin koronaan liittyvissä palveluissa. Ihmiset ovat vältelleet kaikkia ihmiskontakteja ja jättäneet myös terveydenhuollon käyntejä väliin. Julkisesta terveydenhuollosta aikoja ei ole annettu, sillä resursseja oli ja on vielä pitkään monin tavoin sidottuna koronatilanteen hoitoon. Kuinka kriittiseksi tilanteen pitää mennä, että yksityisen sektorin palvelut avataan kaikkien kansalaisten käyttöön?

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme