Luonnonvarakeskus

Länsi-Suomen ja Lapin muikkujärviltä odotettavissa hyviä saaliita – muualla paikoin heikompaa

Jaa

Luonnonvarakeskuksen (Luke) muikkuseurannan mukaan keväällä 2016 kuoriutuneista muikunpoikasista selviytyi pyyntikokoisiksi keskimääräistä enemmän Länsi-Suomessa ja Lapissa, mutta Itä-Suomessa ja Oulun korkeudella keskimääräistä vähemmän.

– Valtaosa muikkusaaliista on yleensä edellisenä keväänä kuoriutunutta muikkua, joten hyviä saaliita on odotettavissa etenkin Länsi-Suomesta ja Lapista, kertoo tutkija Irma Kolari Lukesta.

Länsi-Suomessa muikkukannat säilyivät vakaina. Jopa pitkään heikoista muikkukannoista kärsineessä Säkylän Pyhäjärvessä vuosiluokka 2016 oli vahva. Tiheän kannan vuoksi muikut jäivät poikkeuksellisen pieniksi, noin 10 cm:n pituisiksi. Muikku kasvaa Pyhäjärvessä yleensä 13–18 cm:n mittaiseksi ensimmäisenä kesänä.

Päijänteen troolivesillä muikkuvuosiluokka 2016 oli keskinkertainen. Päijänteellä ei juuri tätä vahvempia kantoja ole ollut vuodesta 1996 jatkuneen seurannan aikana. Muikku kasvoi sopivan tiheässä kannassa hyvin, ja oli syksyllä 13–14 cm:n mittaista, ostajille mieluista kalaa.

Lapin järvissä vuosiluokka 2016 oli vahva kuten useammat vuosiluokat tätä aiemmin, mutta muikkukannassa on havaittavissa laskusuunta. Inarijärven muikkuvuosiluokka 2016 oli pitkästä aikaa heikko. Länsi-Suomessa ja Lapin järvissä muikun kutukannat olivat keskitasoa viime syksynä.

Muikkua kohtuullisesti myös heikomman kannan alueilla

Vaikka Itä-Suomen muikkukannat ovat yleisesti keskiarvon alapuolella, riittää muikkua sielläkin. Savonlinnan eteläpuolella, Saimaan suurilla muikkuvesillä, vuosiluokasta 2016 varttui pyyntikokoon runsas tai vähintäänkin keskinkertainen muikkukanta. Sen sijaan Savonlinnasta ylöspäin, aina Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan vesiin saakka, vuosiluokka 2016 oli useimmissa järvissä heikko.

Syksyllä 2016 Saimaan eteläosissa mätimuikkua oli niukalti, mutta pohjoisosissa mätipyynti tuotti tulosta. Syksyllä 2017 Saimaan eteläisissä vesissä pitäisi riittää kutumuikkua. Kutevista muikuista suurin osa on yleensä toisella vuodella olevia kaloja.

Oulun korkeudella muikkuvuosiluokka 2016 arvioitiin keskimääräistä heikommaksi, mutta useissa Kuusamon alueen järvissä jatkui vahvojen tai vähintään keskinkertaisten vuosiluokkien kausi. Muikku jäi pienikokoiseksi, mikä aiheutti menekkivaikeuksia. Oulujärvellä vuosiluokka 2016 oli heikko.

Luke seuraa muikkukantoja vuosittain kaupallisille kalastajille suunnatulla kyselyllä. Seurannan tavoitteena on saada yleiskuva maamme muikkukannoista ja ennakoida tulevaa kehitystä.

Aiheesta tarkemmin:

- Raportti: Muikkukantojen tila 2016–2017 eri puolilla Suomea

- Taulukko: Muikkukantojen tila seurantajärvittäin 2016–2017

- Kartta: Muikkuvuosiluokan 2016 vahvuus eri puolilla Suomea

- Kartta: Aikuisten muikkujen runsaus 2016 eri puolilla Suomea

Yhteyshenkilöt

Tutkija Irma Kolari, puh. 0295327617, irma.kolari@luke.fi

Tietoja julkaisijasta

Luonnonvarakeskus
Luonnonvarakeskus
Viikinkaari 9
00790 Helsinki, Finland

0295 32 6000 / +358 295 32 6000http://www.luke.fi

Luonnonvarakeskus (Luke) on 1.1.2015 toimintansa aloittanut tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi. www.luke.fi www.luke.fi/en

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Luonnonvarakeskus

Uusi tiedotetilauksesi vuoden loppuun mennessä/ Förnya dina pressmeddelandeprenumerationer före årsskiftet20.12.2017 14:13Tiedote

Luonnonvarakeskus (Luke) vaihtaa vuoden 2018 alusta alkaen mediatiedotteiden lähetysjärjestelmää. Muutoksen yhteydessä pyydämme teitä uusimaan tiedotetilauksenne. Tiedotteita voi tilata aihealueittain tai halutessaan voi tilata myös kaikki Luken tiedotteet. Tilaa Luken tiedotteet lomakkeella >> -- Från och med början av 2018 skickas Naturresursinstitutets (Luke) pressmeddelanden från ett nytt system. I samma veva ber vi er att förnya era prenumerationer på Lukes pressmeddelanden. Lukes pressmeddelanden kan beställas enligt ämne eller man kan också prenumerera på alla Lukes pressmeddelanden. Fyll i blanketten och prenumerera på Lukes pressmeddelanden >>