Länsilinkki Oy

Länsilinkki Oy julkaisee merkittävän numeronsiirtojärjestelyn

Jaa
Lounea -konserniin kuuluva Länsilinkki Oy on tehnyt Suomen mittakaavassa merkittävän numerointijärjestelyn yhdessä noin 12 eri teleyrityksen kanssa. Järjestely lienee mittakaavassaan laajin koskaan kerralla Suomessa julkaistu.

Numerointijärjestelyssä 13 eri teleyritystä luopuu Suomessa teleyritystunnisteesta. Teleyrityksistä 12 siirtävät koko puhelinnumeroavaruuden hallinnoinnin Länsilinkki Oy:lle.

Järjestelyn myötä Länsilinkki vahvistaa asemaansa merkittävänä puheliikenteen riippumattomana mahdollistajana.

– Jatkossa Länsilinkillä on valtaosalta teleliikennealueilta (09, 019, 02 jne) hallinnassaan niin paljon numeroita, että pystymme jakamaan niitä riittävän määrän kehen tahansa asiakkaan tarpeisiin nähden, yhtiön tuore toimitusjohtaja Jani Lillberg sanoo.

Järjestely on toteutettu yhteistyössä Finnet-liiton eri toimijoiden kanssa.

– Näen kehityksen tekniseltä kannalta merkityksellisenä koko toimialalle. Tulemme kehittämään järjestelyn myötä palveluita, jotka helpottavat tavoitettavuutta ja puheliikenteen modernisointia, Lillberg jatkaa.

Asiasta annetut päätökset ovat luettavissa Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin sivuilta. Yhtiö tulee tiedottamaan järjestelyn mahdollistamista uusista palveluista vuodenvaihteen jälkeen.

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Länsilinkki Oy
Mustionkatu 8, 3 krs.
20750 Turku

(02) 334 3311https://www.westlink.fi/

Olemme suomalainen vuonna 1991 perustettu teleoperaattoriyritys. Palvelemme pk-yrityksiä ja teleoperaattoreita.

Olemme Lounea Oy:n tytäryhtiö.

Palveluvalikoimastamme löytyy lisäarvoa ja liiketoimintahyötyjä tuottavia ratkaisuja asiakkaille.

Mikäli haluat parantaa yrityksesi viestintäratkaisuja ja tavoitettavuutta, tai kaipaat teleoperaattoriltasi henkilökohtaisempaa palvelua, niin ole yhteydessä. Tuloksena saat jo ensitapaamisen jälkeen analyysin viestintäratkaisuidenne nykytilasta.

Olemme markkinajohtaja pienten teleoperaattoreiden puheliikennemarkkinoilla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye