Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Lapin aluehallintovirasto asetti Lapin vaalipiirilautakunnan

Jaa
Eduskuntavaaleja varten asetettu vaalipiirilautakunta toimii myös presidentinvaalissa sekä europarlamenttivaaleissa. Vaalipiirilautakunnan toimikausi kestää siihen asti, kunnes uusi lautakunta on valittu.

Lapin aluehallintovirasto on asettanut Lapin vaalipiirilautakunnan kevään 2023 eduskuntavaaleja varten. Vaalipiirilautakunnan tärkeimmät tehtävät eduskuntavaaleissa ovat ehdokashakemusten vastaanotto ja tarkastaminen sekä ehdokaslistojen yhdistelmän laatiminen, ennakkoäänten laskenta, kaikkien annettujen äänten tarkistuslaskenta, vaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä valtakirjan laatiminen valituille kansanedustajille.

Kuhunkin vaalipiirilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä neljä varajäsentä. Vaalilain mukaan sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Eduskuntavaaleihin ehdokkaiksi asetettuja ei voida nimetä lautakuntaan.

Lapin aluehallintovirasto on asettanut lautakunnat puolueilta pyytämiensä ehdotusten perusteella ottaen huomioon tasa-arvolain vaatimukset.

Lapin vaalipiirilautakunta:

Puheenjohtaja:
Mikko Pääkkönen, Rovaniemi

Varapuheenjohtaja:
Ari Parviainen, Sodankylä

Jäsenet:
Asta Väisänen, Ylitornio
Jukka Mäyrä, Rovaniemi
Kirsi Lantto, Rovaniemi


Varajäsenet:
Mirja Stålnacke, Rovaniemi
Eino Meriläinen, Kemijärvi
Virpi Rahko, Tornio
Unto Nikula, Rovaniemi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

lakimies Niina Korkiasaari, 0295 017 023, Lapin aluehallintovirasto, etunimi.sukunimi@avi.fi

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Regionförvaltningsverket ålade Västra Nylands välfärdsområde att avhjälpa brister i räddningsväsendets aktionsberedskapstider15.4.2024 08:30:00 EEST | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Södra Finland har ålagt Västra Nylands välfärdsområde att se till att aktionsberedskapstiderna för räddningsväsendets första enhet är på den nivå som lagen förutsätter. Det har redan under en längre tid förekommit brister i aktionsberedskapstiderna i området och med det nya föreläggandet strävar man efter att säkerställa att välfärdsområdets planer och åtgärder är tillräckliga för att uppnå en tillräcklig nivå på tjänsterna.

Aluehallintovirasto antoi määräyksen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle pelastustoimen toimintavalmiusaikojen korjaamiseksi15.4.2024 08:30:00 EEST | Tiedote

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen korjaamaan pelastustoimen ensimmäisen yksikön toimintavalmiusajat lain edellyttämälle tasolle. Alueella on esiintynyt toimintavalmiusaikojen puutteita jo pidempään, ja uudella korjausmääräyksellä pyritään varmistamaan, että hyvinvointialueen suunnitelmat ja toimenpiteet ovat riittäviä palvelujen saattamiseksi riittävälle tasolle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye