Lapin työttömyyden väheneminen on hidastunut

Lapissa oli maaliskuun lopussa 8 135 työtöntä työnhakijaa. Työttömien osuus työvoimasta oli 10,1 %. Työttömiä oli 110 vähemmän kuin helmikuussa ja 170 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien määrä on ollut alempi viimeksi yli 30 vuotta sitten.
Työttömyyden väheneminen on hidastunut pääosin lomautusten lisääntymisen vuoksi. Maaliskuussa lomautettuja oli 980, joka on kolmannes enemmän kuin vuosi sitten. Lomautukset lisääntyivät erityisesti teollisuuden ja rakentamisen ammateissa. Myös tammi- ja helmikuussa lomautettuja oli enemmän kuin viime vuonna.
Työttömyyden alueelliset erot ovat lisääntyneet. Työttömien osuus työvoimasta alitti maaliskuussa 10 % kymmenessä Lapin kunnassa. Alimmat osuudet olivat Muonion 5,7 %, Sodankylän 6,0 % ja Kittilän 6,4 %. Korkeimmat yli 15 % osuudet olivat Kemijärvellä ja Sallassa. Viidessä kunnassa (Kemi, Kemijärvi, Pelkosenniemi, Simo ja Tervola) työttömiä oli enemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Suhteellisesti eniten työttömyys väheni vuodentakaisesta Muoniossa ja Pellossa.
Avoimia työpaikkoja edelleen runsaasti
Maaliskuussa TE-palveluihin ilmoitettiin Lapissa 3910 avointa työpaikkaa, mikä on 1050 vähemmän kuin viime vuonna. TE-palveluihin ilmoitettujen avointen työpaikkojen määrä on aiempiin vuosiin verrattuna korkea, vaikka työpaikkoja ilmoitettiin viime kuukausien tapaan avoimeksi vuodentakaisia huippumääriä vähemmän. Esimerkiksi maaliskuuhun 2019 verrattuna tänä vuonna avoimia työpaikkoja oli yli kaksinkertainen määrä.
Avoimia työpaikkoja ilmoitettiin eniten palvelutyöntekijöille, rakennustyöntekijöille, siivoojille, hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöille, myyjille ja teollisuuden ja rakentamisen avustaville työntekijöille. Eniten viime vuoteen verrattuna väheni rakennustyöntekijöiden avoimet työpaikat.
Työttömyyden väheneminen on hidastunut ja työttömien määrä lähestyy vuodentakaisia lukuja. Matkailussa työvoimatarve vähenee talvimatkailusesongin päättyessä ja alkukesästä työttömyyttä nostaa valmistuvien tulo työmarkkinoille.
Lapin ELY-keskuksen maaliskuun 2023 työllisyyskatsaus löytyy kokonaisuudessaan selainversiona ja pdf-muodossa osoitteesta: https://www.temtyollisyyskatsaus.fi/Lappi.aspx
Seuraava työllisyyskatsaus (huhtikuu 2023) julkaistaan 24.5.2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus:
Yksikön päällikkö Satu Huikuri, 0295 037 049
Lapin työ- ja elinkeinotoimisto:
Johtaja Tiina Keränen, 0295 039 636
Kuvat

Linkit
- Lapin työllisyyskatsaus
- Tuoreimmat koko maan ja ELY-keskusten työllisyyskatsaukset
- Työllisyyden viikkoseuranta
- Työllisyyskatsaukset –sivu: Lapin työllisyyskatsaus pdf-versiona (koottuna myös aiempien katsausten pdf-versiot)
- Työmarkkinatilastot
- Työnvälitystilaston keskeiset tiedot (koko maa, ELY-keskuksittain, seutukunnittain ja kunnittain) Tilastokeskuksen StatFin-tilastotietokannassa polkua Työmarkkinat / Työnvälitystilasto (TEM)
Tietoja julkaisijasta

Rovaniemi: Hallituskatu 3 B (valtion virastotalo)
Kemi: Valtakatu 28
0295 037 000http://www.ely-keskus.fi/lappi
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Lapin ELY-keskus seuraa kesällä linnuston tilaa ja kokeilee pesimälauttoja1.6.2023 08:21:39 EEST | Tiedote
Lapin ELY-keskus jatkaa linnustolaskentojen tekemistä osana Helmi-ohjelmaa. Uutena kokeiluna on lintujen pesimälautat, joita viedään alkukesästä Pellon Pellojärvelle ja Inarin Ivalojokisuistoon.
Suomen ja Norjan välistä poroesteaitasopimusta tarkennettiin31.5.2023 12:03:46 EEST | Tiedote
Suomi ja Norja sopivat noottienvaihdolla, että Suomen vastuualueella Angelista Palkasjoelle, noin 40 kilometrin matkalle, rakennetaan valtiosopimuksen mukainen uusi esteaita tien numero 9704 ja Inarijoen väliin. Palkasjoelta Vanhaan Karigasniemeen olemassa olevasta aidasta tulee sopimusaita. Esteaidan tarkoitus on tukea porojen paimennusta ja estää porojen pääsy toisen valtion alueelle.
Kesän päällystystyöt painottuvat Lapissa valta- ja kantateille31.5.2023 09:44:09 EEST | Tiedote
Päällystystyöt ovat käynnistyneet Lapissa ja ne valmistuvat syyskuun loppuun mennessä. Tänä kesänä päällystämme mm. Enontekiöllä, Kittilässä, Rovaniemellä ja Posiolla. Huonokuntoisia päällysteitä uusitaan vain 95 km kilometrin matkalta ja kävely- ja pyöräilyteitä noin 6 kilometriä. Kilometrejä vähentävät sekä kustannustason jyrkkä nousu että rakenteenkorjausten määrän kasvu. Korjausvelka maantieverkolla kasvaa tänäkin vuonna.
Lapissa tuotetaan palveluja ja tuotteita, joille on globaalia kysyntää31.5.2023 08:00:17 EEST | Tiedote
Lapin suhdannekatsauksen mukaan kehitys jatkui positiivisena vuonna 2022. Koronapandemian aiheuttamasta notkahduksesta on toivuttu. Liikevaihdon vuosimuutos jatkui positiivisena kaikilla tarkastelluilla toimialoilla. Eniten liikevaihto kasvoi matkailupalveluissa ja majoitus- ja ravitsemistoiminnassa ja vähiten kaupassa. Henkilöstömäärän, mukaan lukien julkinen sektori, vuosimuutos jäi liikevaihtoa vaisummaksi.
Risteysalueiden ja liittymien korkea kasvillisuus voi haitata liikenneturvallisuutta29.5.2023 08:35:56 EEST | Tiedote
Kesän lähestyessä on syytä miettiä risteysalueilla kasvavien pensaiden ja muun kasvillisuuden vaikutusta näkemäalueisiin. Lapin ELY-keskus vastaa maanteiden risteysalueiden näkemäalueiden kunnossapidosta ja kunnat katujen risteysalueista. Sen sijaan yksityisteiden liittymien kunnossapidosta vastaa liittymän omistaja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme