Lapinjärven kuntaLapinjärven kunta

Lapinjärvellä lasten leffafestit

Jaa
Lapsille ja nuorille suunnattu Suomen suurin leffakilpailu ”Kaikki kuvaa” innosti Lapinjärven kirkonkylän alakoulun oppilaita valmistamaan omat lyhytelokuvansa kilpailuun mukaan. Vuoden 2018 kilpailun teemana oli ystävyys.
Kohtaus elokuvasta ”Munaseikkailu”, Peppi Vuorenjuuri – kuvaaja 
kuvassa ovat
-	Jani Virtanen – kauppias   
-	Sara Kähäri – jänis 
-	Maisa Hyvönen – Jumppamuna
Kohtaus elokuvasta ”Munaseikkailu”, Peppi Vuorenjuuri – kuvaaja kuvassa ovat - Jani Virtanen – kauppias - Sara Kähäri – jänis - Maisa Hyvönen – Jumppamuna

Kilpailuun lähetetyistä elokuvista Lapinjärven kirkonkylän koulu järjestää oman leffaensi-illan tekijöilleen ja heidän vanhemmilleen, jossa esitetään Kaikki kuvaa -kilpailuun osallistuneet lyhytelokuvat sekä esikoululaisten animaatiot. - Elokuvatapahtuma on meille tärkeä kevään juhla, missä voimme yhdessä nauttia lasten tekemistä lyhytfilmeistä, sanoo Kirkonkylän koulun johtaja Piia Siltala. - Lapset odottavat innolla tapahtumaa, koska he eivät ole vielä nähneet muitten luokkakavereittensa elokuvia. Elokuvakilpailu ystävyys-teemalla on hieno jatko edellisen vuoden koulumme musiikkiprojektille, missä oppilaat toteuttivat ystävyys aiheisen musiikkikappaleen ja tämä kappale soi kahden elokuvan tunnuskappaleena, lisää vielä Siltala.

Fiktiosta dokumenttiin - lapsilähtöisesti

Koulun oppilaat valmistavat ikäluokittain ryhmissä omat elokuvansa. Tyylisuunnan ryhmät saivat valita vapaasti kilpailun mukaisesti fiktion, musa- ja harrastevideon, animaation tai dokumentin väliltä. Elokuvien valmistus aloitettiin maaliskuussa koulun ilmaisutunneilla, jonka opetusrungon suunnittelivat Lapinjärven kunnan kulttuurikoordinaattori, TaM Petteri Aaltolainen ja Askolan kunnan Pedagoginen informaatikko, FM Sanna Siltanen.

- Elokuvien kesto oli rajattu 1-5min mittaisiksi, joka oli hyvä elokuvan pituus toteuttaa, koska osa lapsistamme oli ensimmäistä kertaa tämänkaltaisen elokuvatehtävän äärellä, kertoo leffaprojektia vetänyt Lapinjärven kunnan kulttuurikoordinaattori Petteri Aaltolainen.

Opeteltavia asioita olivat käsikirjoituksen luominen tarinan pohjalta, ohjauksen suunnittelu, kuvaukset, lavastukset, äänet ja elokuvan leikkaukset sekä näyttelijöitten roolitus.

- Jokaiselle lapselle löytyi oma tehtävä yllättävän vaivattomasti, mainitsee Sanna Siltanen, joka epäili monien innostuvan ainoastaan elokuvan ohjauksesta. Samaa mainitsivat oppilaat, jotka olivat leffaprojektista todella innoissaan.

Jopa yksinäinen susi saa ystävän

Tarinalla on erityinen merkitys elokuvan sisällön kehittämisessä. Lapset suunnittelivat oman elokuvansa tarinan kokonaisuudessaan yhdessä. Tarinan ja koko elokuvan tekeminen oli helppoa ja hauskaa sanovat ”Yksinäisen susi saa ystävän” -animaation valmistaneet kolmosluokkalaiset yhdessä. 

- Parasta tarinassa oli kun paha metsästäjä Justin pyysi anteeksi Yksisarviselta ja Sudelta jalopuksi Susi sai ystävän, toteavat oppilaat vielä yhteen ääneen.

Taideohjauksien suunnittelu ja jalkauttaminen Lapinjärven 12 kylään sekä kunnan peruspalveluihin on osa Aaltolaisen vetämää Taidemobiilipakki-hanketta. Hankkeen mahdollistavat Lapinjärven kunta ja Opetus- ja kulttuuriministeriö. - Lapinjärven kunnasta kehitetään Suomen ensimmäistä ihmislähtöistä kuntaa ja siinä taide toimii monessa roolissa äärimmäisen tärkeänä elementtinä, toteaa Petteri Aaltolainen.

Elokuvatapahtuman kenraali järjestetään Kirkonkylän koululla 24.5.2018 klo 9.30

Osoitteessa Koulutie 16, 07800 Lapinjärvi. Media on lämpimästi tervetullut kenraaliin 24.5. klo 9.30 tai leffafesteille samana päivänä klo 18.

 

Yhteyshenkilö: Petteri Aaltolainen

Kulttuurikoordinaattori

Puhelin: 044 7220252

Lapinjärventie 20 A

07800 Lapinjärvi

www.lapinjarvi.fi

                 LAPINJÄRVEN KUNTA

www.ihkulapinjarvi.fi
www.lapinjarvi.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kohtaus elokuvasta ”Munaseikkailu”, Peppi Vuorenjuuri – kuvaaja 
kuvassa ovat
-	Jani Virtanen – kauppias   
-	Sara Kähäri – jänis 
-	Maisa Hyvönen – Jumppamuna
Kohtaus elokuvasta ”Munaseikkailu”, Peppi Vuorenjuuri – kuvaaja kuvassa ovat - Jani Virtanen – kauppias - Sara Kähäri – jänis - Maisa Hyvönen – Jumppamuna
Lataa
Lasten luovuuspäivän ihmismandala Lukkarinpuistossa 2016
Lasten luovuuspäivän ihmismandala Lukkarinpuistossa 2016
Lataa
Lapinjärven kunnan strategia.
Lapinjärven kunnan strategia.
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lapinjärven kunta
Lapinjärven kunta
Lapinjärventie 20
07800 LAPINJÄRVI

019 510 860http://www.lapinjarvi.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lapinjärven kunta

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye