Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Lapinlahden sairaalan kehittäminen jatkuu

Jaa
Helsingin kaupunki jatkaa Lapinlahden sairaala-alueen tulevan käytön suunnittelua vuorovaikutuksessa kaupunkilaisten ja alueen käyttäjien kanssa. Suunnittelun tavoitteena on löytää kestävä ratkaisu kulttuurihistoriallisesti merkittävän kiinteistön kunnostamiseksi yhteistyössä NREP:n kanssa. Puistoalue aiotaan säilyttää nykyisessä laajuudessaan eikä alueelle ole tulossa uudisrakentamista.
Lapinlahden sairaalan puutarha. Kuva: Yiping Feng ja Ling Ouyang. Helsinki Partners
Lapinlahden sairaalan puutarha. Kuva: Yiping Feng ja Ling Ouyang. Helsinki Partners

Helsingin kaupunki aloittaa joulukuussa suunnittelu- ja asemakaavoitustyön, jonka tavoitteena on Lapinlahden entisten sairaalarakennusten korjaaminen nykyisenlaiseen ja uuteen, alueen luonteeseen sopivaan käyttöön. Tavoitteena on luoda edellytykset tilojen kunnostamiselle sekä mielenterveystyön ja avoimen kulttuuritoiminnan jatkumiselle muun toiminnan rinnalla.

Sairaala-alueen puisto säilyy nykyiseen tapaan kaupunkilaisten avoimessa käytössä. Uudisrakennusten sijoittamisesta puistoalueelle on luovuttu, eikä suunnitteluun sisälly muutakaan uudisrakentamista Lapinlahden alueelle.

Kaupungin kumppanina suunnittelussa jatkaa kiinteistönkehitysyhtiö NREP. Sen aiemmin tekemiä ehdotuksia hyödynnetään suunnittelun pohjana soveltuvin osin. Päärakennukseen on ehdotettu muun muassa hostelli- ja työskentelytilojen kunnostamista. Osapuolet ovat kuitenkin avoimia myös muille ideoille, joita toivotaan sekä kaupunkilaisilta että alueen nykyisiltä käyttäjiltä.

Suunnittelun pohjaksi kaupunki kerää kaupunkilaisten ajatuksia Kerrokantasi-palvelussa 20.1.2023 asti. Alueen käyttäjillä ja muilla kiinnostuneilla on mahdollisuus osallistua suunnitteluun myös keväällä järjestettävissä työpajoissa, joista tiedotetaan myöhemmin tarkemmin.

Suunnitteluun liittyvä asemakaavoitus on tarkoitus aloittaa alkuvuonna 2023. Kaavoituksen alkaessa sen vaiheista kerrotaan muun muassa osallisille lähetettävällä kirjeellä, Karttapalvelussa ja Suunnitelmavahdin avulla.

Sairaalarakennukset korjausten tarpeessa

Sairaalatoiminta Lapinlahdessa päättyi vuonna 2008. Vuonna 1841 valmistunut päärakennus ja sivurakennukset ovat odottaneet pitkään ratkaisua siitä, mihin käyttöön rakennukset korjataan ja miten korjaukset rahoitetaan. Kaupungin tavoitteena on pääsääntöisesti luopua tiloista, joita ei käytetä sen omia palveluita varten. Viime vuosina Lapinlahden tiloja on vuokrattu Osuuskunta Lapinlahden Tilajakamolle ja Lapinlahden Lähde Oy:lle.

Tarvittavien peruskorjausten rahoittamiseksi kaupunki suunnittelee nyt uudenlaista omistusjärjestelyä, jonka yhtenä tavoitteena on turvata tilojen vuokrausmahdollisuudet jatkossakin myös yleishyödylliseen toimintaan muun toiminnan rinnalla.

Suunnitelmana on, että kaupunki ja NREP perustaisivat tulevaisuudessa yhteisen kiinteistöosakeyhtiön, joka vastaa Lapinlahden tilojen kunnostamisesta, omistamisesta ja vuokraamisesta. Kaupunki voisi joko myydä tai luovuttaa rakennukset uudelle yhtiölle. Kiinteistö Oy Kaapelitalo on mukana kokonaisuuden selvittämisestä, koska yhtiöllä on kokemusta vastaavista hankkeista Kaapelitehtaalla ja Suvilahdessa.

Kaupunginhallituksen linjaukset ohjaavat suunnittelua

Lapinlahden sairaalan suunnittelun taustalla on kaupunginhallituksen vuonna 2020 tekemä päätös alueen säilyttämisen ja korjaamisen suuntaviivoista. Kaupunkiympäristön toimiala ehdotti tuolloin sairaalarakennusten myymistä NREP:lle, joka oli voittanut alueen kehittämisestä järjestetyn kilpailun. Voittaneen ehdotuksen mukaisesti sairaalan lähelle olisi rakennettu muun muassa hotelli.

Kaupunginhallitus hylkäsi ehdotuksen ja päätti, että kaupunki teettää selvityksen siitä, miten Lapinlahti voidaan kunnostaa ja säilyttää toisella tavalla. Selvityksen lähtökohdaksi asetettiin, että puisto säilyy nykyisen kokoisena ja että rakennukset pysyvät riittävässä määrin kaupunkilaisille avoimina. Tavoitteena oli mahdollistaa mielenterveys-, kansalaisjärjestö- ja kulttuuritoiminnan säilyminen osana aluetta sekä hahmottaa tasapuolinen ja avoin talousmalli.

Kaupunki voisi tarvittaessa jäädä rakennusten omistajaksi tai osaomistajaksi, mutta kehittämiseen oli pyrittävä löytämään ulkopuolisia toimijoita. NREP ja kilpailun voittanut ehdotus tuli pitää mukana kokonaisuuden selvittämisessä. Mahdollista lisärakentamista voitiin kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti suunnitella esimerkiksi Länsiväylän alun alueelle. Kyseiselle alueelle ei kuitenkaan tässä yhteydessä suunnitella rakentamista, vaan kaupunki neuvottelee NREPin kanssa mahdollisista uudisrakentamispaikoista muualla Helsingissä.

Alkavassa suunnittelutyössä noudatetaan kaupunginhallituksen asettamia suuntaviivoja ja ulkopuolisen selvityshenkilön antamia suosituksia. Tavoitteena on, että valmis toiminta- ja asemakaavaehdotus etenevät poliittiseen päätöksentekoon syksyllä 2023.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Rikhard Manninen
Maankäyttöjohtaja
Helsingin kaupunkiympäristö
09 31037160
rikhard.manninen@hel.fi


Jannica Aalto
Viestintäpäällikkö
NREP Oy
jannica.aalto@nrep.com
045 1347636


Raine Heikkinen
Markkinointi - ja kehityspäällikkö
Kiinteistö Oy Kaapelitalo
040 5007354
raine.heikkinen@kaapelitehdas.fi

Kuvat

Lapinlahden sairaalan puutarha. Kuva: Yiping Feng ja Ling Ouyang. Helsinki Partners
Lapinlahden sairaalan puutarha. Kuva: Yiping Feng ja Ling Ouyang. Helsinki Partners
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Proposal for an architectural programme for Helsinki published – next step is political decision-making19.4.2024 09:48:22 EEST | Tiedote

High-quality architecture and the planning of public urban spaces increase residents’ wellbeing and Helsinki’s appeal. The newly published proposal for the Helsinki architectural programme, titled Helsinki rakentaa hyvää elämää (Helsinki builds good life), is a discussion opener on the significance of architecture in Helsinki and a tool for developing architecture further. The proposal was launched at Central Library Oodi on Thursday 18 April. Next it will enter the political decision-making process.

Utkastet till Helsingfors arkitekturprogram offentliggjordes – framskrider näst till beslutsfattandet19.4.2024 09:45:27 EEST | Tiedote

Högklassig arkitektur och planering av det offentliga stadsrummet ökar stadsbornas välbefinnande och Helsingfors dragningskraft. Helsingfors nya utkast till arkitekturprogram, Helsinki rakentaa hyvää elämää, är en samtalsöppning om arkitekturens betydelse i Helsingfors och ett verktyg för vidareutveckling av arkitekturen. Utkastet offentliggjordes torsdagen den 18 april i Ode. Utkastet framskrider till det politiska beslutsfattandet nästa vecka.

Helsingin arkkitehtuuriohjelman luonnos julkistettiin – etenee seuraavaksi päätöksentekoon19.4.2024 09:43:11 EEST | Tiedote

Laadukas arkkitehtuuri ja julkisen kaupunkitilan suunnittelu lisäävät kaupunkilaisten hyvinvointia ja Helsingin vetovoimaa. Helsingin uusi arkkitehtuuriohjelmaluonnos, Helsinki rakentaa hyvää elämää, on keskustelunavaus arkkitehtuurin merkityksestä Helsingissä ja työkalu sen edelleen kehittämiseksi. Luonnos julkistettiin Oodissa torstaina 18. huhtikuuta. Luonnos etenee poliittiseen päätöksentekoon ensi viikolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye