MIELI Suomen Mielenterveys ry

Lapinlahden taiteilijat osoittavat mieltään videolla nykyisen toiminnan puolesta

Jaa
Lapinlahden entisessä sairaalassa työskentelevät taiteilijat ja kansalaistoimijat ovat tehneet toiminnastaan musiikkivideon, joka kuvaa monipuolista toimintaa Lapinlahdessa vauhdikkaalla kamera-ajolla läpi talon. Samalla se kertoo talon toimijoista.

Mielenterveys- ja kulttuuriammattilaisten sekä kansalaistoimijoiden poikkeuksellinen yhteistyö kaupunkilaisille avoimessa miljöössä on uhan alla. Lapinlahden kohtalo on Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan käsissä ja sen tämän vuoden ensimmäinen kokous on 15.1. Kaupunki on järjestämässä ideakilpailun sairaalan ja puiston tulevaisuudesta. Video on samalla kannanotto Lapinlahden arvokkaan nykytoiminnan jatkumisen puolesta.

Video esittelee kuvin ja tekstein Lapinlahden päävuokralaisten Lapinlahden Lähteen ja Osuuskunta Tilajakamon sekä alivuokralaisia kulttuurin ja mielenhyvinvoinnin saralta. Tekstiplanssit kertovat saavutuksista kolmen viime vuoden ajalta.
 
Projekti käynnistyi ohjaaja Klaus Welpin aloitteesta ilman ulkopuolista rahoitusta, pro bono -periaatteella. Kaikki videon tekijät ja esiintyjät ovat mukana Lapinlahden nykyisessä toiminnassa. Welp pyysi saksofonisti Max Zengeriä säveltämään videon ideaan sopivan jazz-kappaleen, jonka Zenger esittää Seppo Kantosen ja Markku Ounaskarin kanssa. Videolla esiintyvät myös Mc Koo eli Kalle Havumäki, Tuure Kilpeläinen, Kimmo Pohjonen sekä Lapinlahden Lunnit -kuoro. Kappaleen on äänittänyt ja miksannut Taavi Hasunen.

Pressikuvia ja crew >>>

Video löytyy Osuuskunta Tilajakamon ja Lapinlahden Lähteen Facebook-sivuilta
sekä YouTubesta osoitteesta: https://youtu.be/oT2BHaXErvY

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Klaus Welp (videon tuotanto, käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus, leikkaus ja jälkikäsittely)
050 588 0133
klaus@welp.fi

Tietoja julkaisijasta

MIELI Suomen Mielenterveys ry
MIELI Suomen Mielenterveys ry
Maistraatinportti 4
00240 Helsinki

(09) 615 516https://mieli.fi/

Suomen Mielenterveysseura tekee työtä mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi. Mielenterveysseura puolustaa kaikkien yhtäläistä oikeutta hyvään mielenterveyteen. Seura koordinoi valtakunnallisen kriisikeskusverkoston toimintaa sekä edistää lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden mielenterveyttä ja mielen hyvinvointia. Mielenterveysseuran toimintaa tuetaan Veikkauksen tuotoilla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta MIELI Suomen Mielenterveys ry

A cry for help for the environment: “Humanity is doomed” - Young people’s concerns about future need to be attended to4.3.2024 03:00:00 EET | Tiedote

The eco-crisis and uncertainty about the future cast a shadow over the mental wellbeing of young people. Research studies show that as many as 75 percent of them consider future to be daunting and 56 percent think that humanity is doomed. The awareness campaign “Let’s face the eco-crisis together” starts on 4th March 2024. The aspiration of the campaign is to make young people’s worries visible to all, to challenge adults to face these emotions and thoughts and to assure young people that they will not be left alone with their worries. Young people’s concerns of the future shall not be ignored anymore.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye