Lapin ELY-keskus

Lapissa oli elokuussa alle 8 000 työtöntä työnhakijaa

Jaa

Työllisyyskehitys on jatkunut myönteisenä. Työttömyys on vähentynyt ja työpaikkoja on avoinna ennätysmäärä.

Lapin työllisyyskatsaus, koonti. Kuva vapaasti käytettävissä.
Lapin työllisyyskatsaus, koonti. Kuva vapaasti käytettävissä.

Lapissa oli elokuun lopussa 7 995 työtöntä työnhakijaa, joista lomautettuja 410. Työttömiä oli lähes 1 200 vähemmän kuin heinäkuussa ja yli 1 200 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Lomautettujen määrä on puolittunut vuodentakaisesta. Lapissa työttömien määrä on viimeksi ollut alle 8 000 vuonna 1990.

Elokuussa TE-palveluihin ilmoitettiin Lapissa 4 570 avointa työpaikkaa, joka on kolmanneksen enemmän kuin viime vuoden elokuussa. Aiempina kuukausina ilmoitetut työpaikat mukaan lukien elokuussa oli avoinna 9 835 työpaikkaa.

Työttömien osuus työvoimasta oli elokuun lopussa Lapissa 9,9 %, ja 10 % alittui kahdeksassa kunnassa. Työttömiä oli kaikissa Lapin kunnissa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Suhteellisesti eniten, 18–25 %, työttömyys väheni Utsjoella, Torniossa, Rovaniemellä ja Tervolassa. Työttömyyden väheneminen jäi alle 5 %:iin Pelkosenniemellä, Kemijärvellä, Kolarissa ja Savukoskella.

Alle 25-vuotiaita nuoria oli työttömänä alle 760, mikä on neljännes vähemmän kuin viime vuoden elokuussa. Nuorten lisäksi työttömyys väheni eniten 55–59-vuotiailla. Yli 50-vuotiaita työttömistä oli yli 3 430, mikä on 11 % vähemmän kuin vuotta aiemmin elokuussa.

- Elokuun työllisyyskatsaus kertoo ja vahvistaa näkemystä hyvästä työllisyyskehityksestä, Lapin ELY-keskuksen johtaja Marja Perälä kertoo.

- Työllisyystilanne näyttää myös syksyn osalta erityisen myönteiseltä. Työttömien määrän huima lasku ja avointen työpaikkojen korkea määrä kertovat suorastaan historiallisesta tilanteesta lappilaisilla työmarkkinoilla, jatkaa TE-toimiston johtaja Tiina Keränen.

Lapin ELY-keskuksen elokuun 2022 työllisyyskatsaus löytyy kokonaisuudessaan selainversiona ja pdf-muodossa osoitteesta: https://www.temtyollisyyskatsaus.fi/Lappi.aspx

Seuraava työllisyyskatsaus (syyskuu 2022) julkaistaan 25.10.2022.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus:

Johtaja Marja Perälä, 0295 037 050
Yksikön päällikkö Satu Huikuri, 0295 037 049

Lapin työ- ja elinkeinotoimisto:

Johtaja Tiina Keränen, 0295 039 636

Kuvat

Lapin työllisyyskatsaus, koonti. Kuva vapaasti käytettävissä.
Lapin työllisyyskatsaus, koonti. Kuva vapaasti käytettävissä.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lapin ELY-keskus
Lapin ELY-keskus
Rovaniemi: Hallituskatu 3 B (valtion virastotalo)
Kemi: Valtakatu 28

0295 037 000http://www.ely-keskus.fi/lappi

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme