Jyväskylän yliopisto

Lappeenrannan lukiolaistet seuloivat multanäytteistä ravinteikkaimman – ja voittivat tutkimuksellaan Kiihdytin hiukkasen -fysiikkakilpailun

Jaa
Jyväskylän yliopiston lukiolaisille järjestämä Kiihdytin hiukkasen -fysiikkakilpailu on päättynyt. Voittajaksi nousi Kimpinen kiihdyttää -ryhmä Kimpisen lukiosta Lappeenrannasta. Innostunut ryhmä halusi selvittää, mikä on parasta multaa puutarhureiden käyttöön
Kimpisen lukion oppilaat Roosa Örså (vas.), Annukka Raukko, Roosa Partanen ja Jannika Hirvikallio sekä heidän opettajansa Eveliina Tuosa voittivat Jyväskylän yliopiston järjestämän fysiikkakilpailun. Kuva: Jyväskylän yliopisto
Kimpisen lukion oppilaat Roosa Örså (vas.), Annukka Raukko, Roosa Partanen ja Jannika Hirvikallio sekä heidän opettajansa Eveliina Tuosa voittivat Jyväskylän yliopiston järjestämän fysiikkakilpailun. Kuva: Jyväskylän yliopisto

Kilpailussa lukiolaisryhmät pääsivät käyttämään tutorien avustamana Jyväskylän yliopiston kiihdytinlaboratorion tutkimuslaitteita aivan oikeiden tutkijoiden tapaan. Loppukilpailuun valitut viisi ryhmää kävivät tammikuussa tutustumassa laboratorioon, minkä jälkeen ryhmät valitsivat itselleen tutkimusaiheen ja tekivät tutkimusaikahakemuksen – samalla tavalla, kuin ammattitutkijat sen tekevät. 

Maaliskuussa ryhmät tulivat kahden päivän ajaksi laboratorioon tekemään tutkimuksiaan. Heti tämän jälkeen alkanut koronaepidemia ja siihen liittyneet toiminnan rajoitteet hidastivat loppuraporttien tekemistä, mutta neljä viidestä ryhmästä sai raportin valmiiksi.

Mikä on parasta multaa?

Mukana kilpailussa olivat ryhmät Helsingin Kielilukiosta, Jyväskylän Lyseon lukiosta, Karhulan lukiosta, Kimpisen lukiosta Lappeenrannasta ja Sammon keskuslukiosta Tampereelta.

Jury kiinnitti huomiota etenkin ryhmien osoittamaan innostukseen, tieteelliseen ajatteluun ja oma-aloitteisuuteen. Tärkeää oli myös, miten hyvin tutkimushakemus ja loppuraportti olivat laaditut. Jury päätyi yksimielisesti valitsemaan voittajaksi Kimpinen kiihdyttää -ryhmän Kimpisen lukiosta Lappeenrannasta.

Ryhmään kuuluivat Roosa ÖrsåAnnukka Raukko, Roosa Partanen ja Jannika Hirvikallio. Mukana oli myös opettaja Eveliina Tuosa.

Fysiikasta ja luonnontieteistä yleisesti hyvin innostunut ryhmä toi laboratorioon erilaisia multanäytteitä, ja halusi selvittää niiden laadun. Innostunut ryhmä oli kauhaissut multaa tutkittavaksi jopa nurmikentän laidalta Sveitsistä Euroopan hiukkastutkimuskeskus CERNin alueelta Genevestä, missä osa ryhmäläisistä pääsi vierailemaan ennen kisaa.

Multatuotteita tutkittiin kiihdytinlaboratorion Pelletron-lineaarikiihdyttimellä. Tutkimuksessa selvisi, että perinteinen takapihan kompostimulta voittaa kaupasta löytyvät kilpailijat selvästi - ainakin merkittävien alkuaineiden monipuolisuudessa että pitoisuuksien suhteen.

"Pelletron-kiihdyttimellä tehdään pääasiassa soveltavaa perustutkimusta, mutta myös tuotekehitystä yrityksille sekä tilaustöitä, kuten esimerkiksi ohutkalvojen alkuaineiden syvyysprofilointia ja taide-esineiden alkuperän arviointia", kertoo ryhmän tutorina toiminut fysiikan dosentti Mikko Laitinen.

"Tämänkaltaista maa-aineksen tutkimusta ei kuitenkaan ole tehty aikaisemmin, joten tämä oli myös meille kiinnostavaa. Nyt myös kukkamultaa myyvät yhtiöt voivat ottaa meihin yhteyttä ja tilata tuotteidensa koostumuksien määrityksiä, sillä tiedämme nyt kuinka ne tehdään – kiitos Kimpisen lukion ryhmän ja Kiihdytin hiukkasen -kilpailun", Laitinen sanoo hymyillen.

Lappeenrantalaiset saivat myös julkaistua työstään artikkelin Tekniikka ja talous -lehdessä, mitä jury kovasti arvosti.

Kunniamaininnan sai innostunut ja iloinen Helsingin Kielilukion ryhmä, tutki alkuaineiden isotooppeja ja niiden puoliintumisaikoja IGISOL-massaerotinlaitteistolla.

Kilpailu saa jatkoa

Kilpailun koordinaattorina toiminut yliopistotutkija Janne Pakarinen kiittää kaikkia mukana olleita ryhmiä ja toteaa, että kilpailusta suunnitellaan jo uutta versiota parin vuoden päästä toteutettavaksi.

"Tämä oli erittäin kiinnostava ja miellyttävä kokemus myös laboratorion tutkijoille ja muulle henkilökunnalle. On piristävää saada tänne idearikkaita nuoria tekemään tutkimusta hieman rennommalla otteella. Harmillisesti koronavirusrajoitteiden vuoksi suunniteltua palkintojenjakotilaisuutta ei voida järjestää. Voittoa juhlitaan kuitenkin turvallisesti virtuaalisesti, sanoo Janne Pakarinen.

Kiihdytin hiukkasen -kilpailun tukijoina olivat Tieteen tiedotus ry, Opetushallitus ja Jyväskylän yliopisto.

Linkki kisasivuille Jyväskylän yliopistoon: http://kiihdytinhiukkasen.fi/

Lisätietoja:
Janne Pakarinen, janne.pakarinen@jyu.fi, puh. 040 805 4900

Viestinnän asiantuntija Tanja Heikkinen, tanja.s.heikkinen@jyu.fi, +358 50 581 8351
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
https://www.jyu.fi/science/fi
Twitter: jyscience  FB: jyuscience  Instagram: jyscience

Avainsanat

Kuvat

Kimpisen lukion oppilaat Roosa Örså (vas.), Annukka Raukko, Roosa Partanen ja Jannika Hirvikallio sekä heidän opettajansa Eveliina Tuosa voittivat Jyväskylän yliopiston järjestämän fysiikkakilpailun. Kuva: Jyväskylän yliopisto
Kimpisen lukion oppilaat Roosa Örså (vas.), Annukka Raukko, Roosa Partanen ja Jannika Hirvikallio sekä heidän opettajansa Eveliina Tuosa voittivat Jyväskylän yliopiston järjestämän fysiikkakilpailun. Kuva: Jyväskylän yliopisto
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Kvanttipäivässä pääsi testaamaan kvanttitietokoneen simulaattoria - tutkijan mukaan kvanttiteknologiaa on 10 vuoden päästä käytössä monessa paikassa19.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopistossa juhlistettiin kansainvälistä kvanttipäivää 12.4. Resonate-tapahtumassa, jossa oli mahdollista tutustua kvanttiteknologian tutkimukseen, testata kvanttitietokoneen simulaattoria ja pelata kvanttifysiikkaa hyödyntäviä pelejä. Informaatioteknologian tiedekunnan professori Teiko Heinosaaren mukaan kvanttiteknologian sovelluksia tullaan näkemään käytössä usealla eri alalla luultavasti seuraavan 10 vuoden aikana.

Paikallaanolo kuormittaa nuoren sydäntä - Reippaalla ja rasittavalla liikunnalla ehkäistään sydänsairauksia15.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan runsas paikallaanolo ja vähäinen liikunta lapsuudesta saakka kuormittavat sydäntä nuoruudessa. Korkea sydämen kuormitus ennustaa sydämen vajaatoimintaa ja muita sydänsairauksia. Tulosten valossa erityisesti reippaan ja rasittavan liikunnan lisääminen lapsuudesta alkaen on tärkeää sydämen toimintahäiriöiden ennaltaehkäisemiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye