Suomen Vuokranantajat ry

Lappeenranta tasainen pärjääjä vuokranantajien kaupunkivertailussa – päihittää Kotkan, Mikkelin ja Kouvolan

Jaa
Lappeenranta sijoittui 27 kaupungin joukosta neljänneksitoista Suomen Vuokranantajien uudistetussa kaupunkirankingissa. Lappeenranta pärjäsi tasaisesti kaikilla vertailun osa-alueilla, mutta notkahti hieman valjun väestöennusteen vuoksi. Vuokramarkkinoilla odotetaan yleisesti asuntojen kysynnän elpyvän loppuvuoden aikana rokotusten edetessä ja kaupunkien avautuessa.

Suomen Vuokranantajien vuoden 2021 kaupunkirankingin perusteella asuntosijoittajan näkökulmasta houkuttelevimmat kaupungit ovat Tampere, Turku ja Vantaa. Lappeenranta sijoittui 27 kaupungin joukosta neljänneksitoista, kun lähimmät mukana olleet kaupungit Kotka (18), Mikkeli (19) ja Kouvola (27) jäivät taakse. 

Suomen Vuokranantajien kaupunkiranking perustuu Pellervon taloustutkimuskeskuksen (PTT) laskemiin kaupunkikohtaisiin ennusteisiin asuntosijoittamisen tuottojen kehityksestä, asuntojen markkinointiaikoihin Vuokraovi.com-sivustolla sekä alueellisiin kehitystekijöihin, kuten esimerkiksi Tilastokeskuksen väestöennusteeseen ja Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja-barometrin kaupunkikohtaisiin kehitysnäkymiin.  

Lappeenranta sijoittuu lähes kaikilla mittareilla tasaisesti keskikastiin. Esimerkiksi vuokratuotot ovat Suomen viidenneksitoista korkeimmat, mutta arvonnousua ei monien keskisuurten kaupunkien tapaan ole nähtävillä. Esimerkiksi yksiöiden ennustettu bruttovuokratuotto on kohtuullisen korkea, 5,4 %, mutta arvonnousua ei ennusteta ollenkaan. Toisaalta näköpiirissä ei pitäisi olla myöskään arvonlaskua, toisin kuin esimerkiksi Kouvolassa. 

Lappeenrannan suurin haaste on väestöennuste, joka uumoilee väkiluvun laskevan pitkällä aikavälillä. Sen sijaan kaupunkipäättäjät saavat vuokranantajien barometrissä kohtuullisen hyvät arviot alueen elinvoiman kehittämisestä. Jos väestömäärä kääntyisi ennustettavaan, pitkän aikavälin kasvuun, paranisivat monet muutkin mittarit sen mukana. 

”Monien pienempien yliopistokaupunkien tapaan vuokraamisen nopeus vaihtelee Lappeenrannassa vuoden sisällä paljon. Syyskaudella esimerkiksi yksiön saa vuokralle keskimäärin kymmenessä päivässä, kun nyt kevätkaudella aika on venähtänyt puoleentoista kuukauteen. Korona korosti tätä entisestään. Yleisesti vuokralaisia näyttää kuitenkin löytyvän kohtuullisesti, ” selostaa Suomen Vuokranantajien yhteiskuntasuhdepäällikkö Ville Valkonen.

Vapaarahoitteiset vuokrat nousivat Lappeenrannassa tammi-maaliskuussa 0,5 prosenttia vuodentakaisesta. Vuodesta 2015 vuokrat ovat nousseet 6,2 %, mikä on keskisuureksi kaupungiksi suhteellisen paljon mutta jää suurten vauhdista. Esimerkiksi Helsingissä vuokrat ovat nousseet 8,2 % ja Turussa jopa 9,4 % vuodesta 2015, mutta Kotkassa vain 4,1 %.

Vuokramarkkinoilla odotetaan asuntojen kysynnän elpyvän koronan jäljiltä 

Korona ei Suomen Vuokranantajien kyselyiden perusteella ole lisännyt häiriöitä vuokranmaksussa, mutta vuokralaisen löytymisen on ilmoitettu vaikeutuneen alkuvuonna koko maassa.

”Vuokramarkkinoilla odotetaan asuntojen kysynnän elpyvän loppuvuoden aikana rokotusten edetessä ja kaupunkien avautuessa”, Valkonen arvioi.

”Heinä-elokuu on vuokramarkkinoiden kuumin sesonki. Vaikka alkuvuosi on ollut vuokralaisen markkinat, loppukesästä varsinkin yksiöt liikkuvat todennäköisesti nopeasti. Siksi opiskelu- tai työpaikan varmistuttua kannattaa nopeasti käynnistää asunnon etsintä”, kertoo liiketoimintapäällikkö Henrik Laakkonen Vuokraovi.comilta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat eteenpäin yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 24 000 vuokranantajaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Vuokranantajan veroilmoituksen aika – muista ilmoittaa pienetkin vuokratulot ja varo Airbnb-sudenkuoppaa26.3.2024 07:30:00 EET | Tiedote

Verohallinnon tilastojen mukaan vuokratuloja saa yli 370 000 suomalaista. Esitäytettyjä veroilmoituksia lähetetään parhaillaan kaikille tulonsaajille. Ilmoituksen tiedot vuokratuloista perustuvat joko edellisen vuoden tietoihin tai verovelvollisen itse aiemmin ilmoittamiin tietoihin. Vuokratulojen ilmoittamisen kanssa onkin syytä olla huolellinen vuosittain, sillä pienetkin muutokset on ilmoitettava. Myös lyhytaikaisen vuokrauksen kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä se saattaa vaikuttaa oman asunnon myyntivoiton verovapauteen, Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah muistuttaa.

Vuokralainen, varo: luvaton remontti voi johtaa isoon laskuun20.3.2024 10:57:28 EET | Tiedote

Uusimmat oikeustapaukset muistuttavat ikävällä tavalla siitä, kuinka keväinen remonttikuume voi käydä vuokralaiselle kalliiksi. Vaasan hovioikeus tuomitsi 22.11.2023 vuokralaisen maksamaan asunnossa luvattomasti tekemistään muutostöistä lähes 18 000 euroa ja sen päälle vielä vuokranantajan yli 30 000 euron suuruiset oikeudenkäyntikulut. Tapauksessa vuokralainen oli ilman vuokranantajan lupaa vaihtanut asunnon lattian ja remontoinut keittiötä. Muun muassa sähkö- ja putkitöihin liittyneet puutteellisuudet ja niistä aiheutuneet turvallisuus- ja vahinkoriskit oikeuttivat vuokranantajan uusimaan remontin vuokralaisen piikkiin.

Tuore katsaus paljastaa: vuokramarkkinoilla koronan jälkeen kaksi isoa muutosta5.3.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Suomen Vuokranantajat on yhteistyössä Vuokraovi.comin kanssa analysoinut vuokra-asuntomarkkinoiden kehitystä. Vuokra-asuntojen kysyntä on ennätystasolla, mutta samaan aikaan vuokra-asunnoista on ylitarjontaa etenkin pääkaupunkiseudulla. Vuosi 2023 jatkoi koronapandemian jälkeistä kehitystä – vuokrien nousu vauhdittui ja vuokra-asuntojen markkinointiaikojen lyhentyivät. Vuokra-asuntojen ylitarjonta ei kosketa koko maata.

Yksityisten asuntosijoittajien ostoaikeet kääntyneet lievään nousuun, uudisasuntoja ostanut verrattain harva19.2.2024 08:15:00 EET | Tiedote

Yksityisten asuntosijoittajien kaksi viime vuotta laskeneet ostoaikeet ovat kääntyneet lievään nousuun, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja 2024 -kyselystä. Ylivoimainen enemmistö yksityisistä vuokranantajista on ostanut vanhoja asuntoja uudiskohteiden sijasta, myös viime vuosina. Valtaosa ei ole korottanut vuokria lainkaan viime vuonna. Kyselyyn vastasi yli 2000 yksityistä vuokranantajaa.

Yksityiset asuntosijoittajat ovat maltillisesti velkaantuneita, haasteet löytää vuokralainen kasvaneet26.1.2024 00:05:00 EET | Tiedote

Valtaosa yksityisistä vuokranantajista on maltillisesti velkaantuneita, sillä jopa 60 prosentilla velkaa ei ole lainkaan tai sitä on alle 50 prosenttia suhteessa sijoitusasunnon arvoon. 93 prosenttia ilmoittaa tavoittelevansa joko pientä tai maltillista riskin ja tuoton suhdetta, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta Vuokranantaja 2024 -kyselystä. Kyselyyn vastasi yli 2000 asuntosijoittajaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye