HUS

Lapsen uni ja terveys -tutkimus: Vauvan unipulmilla on yhteys keskittymisvaikeuksiin ja ylipainon lisääntymiseen varhaislapsuudessa

Jaa
Lyhytunisuus näyttää vasta julkaistujen tutkimusten mukaan olevan yhteydessä sekä keskittymisvaikeuksien että ylipainon riskiin varhaislapsuudessa. Suomalaisen Lapsen uni ja terveys -syntymäkohorttitutkimuksen uusimmat tulokset ovat ilmestyneet kansainvälisissä tiedejulkaisuissa.

"Varhaislapsuuden lyhytunisuus voi tutkimuksemme mukaan ennakoida myöhemmin ilmeneviä tarkkaavuuden ongelmia, mutta tämä ei osoita vielä syy-seuraussuhdetta. Sen sijaan lapset, joilla on piirteitä ja taipumusta aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöihin, voivat olla taipuvaisia myös uni-valverytmin säätelyn häiriöihin", HUSin lastenpsykiatri Juulia Paavonen toteaa.

Lyhytunisuuden yhteyttä keskittymisvaikeuksiin selvitettiin tutkimuksessa, jossa vanhemmat vastasivat unikyselylomakkeisiin lapsen ollessa 3, 8, 24 kuukauden sekä viiden vuoden ikäinen.

Uni on tärkeää lapsen aivojen kypsymisessä, käyttäytymisen ja tunteiden säätelyssä sekä tiedollisten toimintojen kehityksessä, mutta näin varhaisen unen merkitystä ei ole aiemmin tutkittu.

"Olemme tottuneet ajattelemaan, että ihan pienten lasten nukkumisvaikeudet ovat osa normaalia kehitystä ja väistyvät kasvun myötä. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että jo kolmen kuukauden iässä riittävä unensaanti on tärkeää kehityksen kannalta."

Tuleeko huonosti nukkuvista vauvoista ylipainoisia?

Toisessa tutkimuksessa havaittiin, että jo alle vuoden ikäisten uniongelmat lisäävät riskiä suhteellisen painon kasvuun. Lyhyt kokonaisunen määrä kolmen kuukauden iässä ja lyhyt yöuni kahdeksan kuukauden iässä ovat yhteydessä ylipainon karttumiseen kahden vuoden iässä.

Tutkijoiden mukaan tätä yhteyttä pitää selvittää vielä lisää.

"Nämä kaksi tutkimusta viittaavat kuitenkin jo siihen, että meidän pitäisi nykyistä ponnekkaammin arvioida jo kolmen kuukauden ikäisen lapsen unta. Voimme auttaa lapsia monella tavalla, kuten esimerkiksi unenhuollollisilla korjausliikkeillä tai käyttäytymisterapialla."

Tutkijat kehittävät parhaillaan neuvolan paino- ja pituuskäyrien kaltaista viitearvoa, josta näkyisi unen normaalijakauma Suomessa.

Maailman terveysjärjestö WHO suosittaa 0-3 kuukauden ikäisille lapsille 14–17 tuntia unta vuorokaudessa. Suomalaiset lapset nukkuvat Paavosen mukaan usein tätä vähemmän.

HUS Helsingin yliopistollisen sairaalan Lastentautien tutkimuskeskuksen, Helsingin yliopiston ja THL:n unitutkimuksissa on käytetty aineistona Pirkanmaan alueen Lapsen uni ja terveys -syntymäkohorttia, johon kuului alun perin 1673 perhettä. Näistä 713 on pysynyt mukana siihen saakka, kun lapsi täytti viisi vuotta. Tutkimuksessa olivat mukana myös Tampereen yliopisto, Itä-Suomen yliopisto ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri.

Viitteet:

Huhdanpää H et al. Sleep Difficulties in Infancy Are Associated with Symptoms of Inattention and Hyperactivity at the Age of 5 Years: A Longitudinal Study.

Tuohino T et al. Short Sleep Duration and Later Overweight in Infants

HUSin Lastentautien tutkimuskeskuksen tiedeyhteisö tuottaa vuosittain lähes kolmesataa vertaisarvioitua tiedeartikkelia ja toistakymmentä väitöskirjaa. Tiedeyhteisöön kuuluu yli  30 tutkimusryhmää kaikilta lastenlääketieteen aloilta. Tutkijoille myönnetään vuosittain tutkimuslupia yli 70 tutkimukseen. www.lastentautientutkimuskeskus.fi

Yhteyshenkilöt

LT, dosentti ja lastenpsykiatri Juulia Paavonen puh. 050 428 6524, juulia.paavonen@helsinki.fi

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa yli puoli miljoonaa potilasta. HUSissa työskentelee 25 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.

HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye