Lapset esittelevät tiedeprojektejaan Vaasan yliopistolla 26. huhtikuuta

LUMASTER-festarit ovat Vaasan yliopiston LUMA-keskus Pohjanmaan järjestämän haasteen loppuhuipennus. Haasteen ideana on kannustaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen ryhmiä tekemään matematiikkaan, luonnontieteisiin ja teknologioihin liittyviä projekteja oppimisyhteisöissään. Festarit antavat mahdollisuuden esitellä valmistuneet projektit yleisölle ja tuomaristolle.
– On tärkeää pitää yllä sitä uteliaisuutta, joka lapsilla on maailman ilmiöitä kohtaan. LUMASTER-haasteen kaltaisella toiminnalla voimme tarjota heille innostavia kokemuksia luonnontieteiden parissa ja osaltamme tukea varhaiskasvattajien ja opettajien tärkeää työtä, taustoittaa Vaasan yliopiston koulutuksen vararehtori Jyrki Vuorinen.
Haasteeseen osallistuvat ryhmät ovat Satamapuiston päiväkodista ja Huutoniemen koulusta Vaasasta sekä Satulinnan päiväkodista Seinäjoelta. Projektiesittelyjen lisäksi ryhmillä on festaripäivän aikana myös muuta hauskaa tekemistä: he pääsevät tekemään pienoistulivuoria, pelaamaan Kuuma peruna -peliä robottipalloilla, tekemään tutkimuksia lämpökameroilla ja tutustumaan Kitsat-satelliittiin.
Festaripäivän päätteeksi parhaat projektit palkitaan. Tuomaristossa on mukana LUMA-keskus Pohjanmaan ja Seinäjoen yliopistokeskuksen asiantuntijoita sekä pelivideoistaan tunnettu tubettaja Beata Rodas (Paqpa). Festaripäivää sponsoroivat EPV Energia oy, tiedekeskus Heureka, Stormossen oy sekä kiipeilykeskus Wasa Up.
Tiedekasvatuksella turvataan tulevaisuuden osaamista
Vaasan yliopiston LUMA-keskus Pohjanmaan tiedekasvatustoiminta innostaa ja kannustaa lapsia ja nuoria LUMA-aineiden pariin uusimman tiede- ja teknologiakasvatuksen avulla. Keskus on osa LUMA-keskus Suomi -verkostoa, johon kuuluu Vaasan yliopiston lisäksi kymmenen muuta suomalaista yliopistoa. Verkoston tarkoituksena on turvata luonnontieteiden ja tekniikan alojen osaamisen korkea taso ja osaajien riittävä määrä Suomessa.
LUMA-keskus Pohjanmaa järjestää lapsille ja nuorille suunnattuja tiedetapahtumia, -kerhoja ja -työpajoja sekä opettajille tarkoitettuja täydennyskoulutuksia Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla. Keskuksella on monipuolisella välineistöllä varustettu tiedeluokka, jossa oppilasryhmät voivat käydä vierailuilla. Ryhmät voivat myös lainata keskukselta luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian opetusvälineistöä, kuten robottipalloja. Lisäksi Vaasan ja Seinäjoen kaupunginkirjastojen kautta on lainattavissa laboratoriosalkkuja, jotka sisältävät välineet ja ohjeet kolmeen lapsille soveltuvaan tiedekokeeseen.
LUMASTER-festarit
Aika: keskiviikkona 26. huhtikuuta 2023 klo 10.45–12.00
Paikka: F118, Fabriikki, Yliopistonranta 10, 65200, Vaasa
Lisätiedot:
Hanna Hankaniemi, LUMA-keskus Pohjanmaan koordinaattori, Vaasan yliopisto puh. 029 449 8753, hanna.hankaniemi@uwasa.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Vaasan yliopisto järjestää tulevaisuuden energiaratkaisujen FES2023-konferenssin 12.–14. kesäkuuta8.6.2023 13:10:09 EEST | Tiedote
Vaasan yliopisto järjestää 12.–14. kesäkuuta 2023 kansainvälisen konferenssin tulevaisuuden älykkäistä ja kestävistä energiaratkaisuista. Future Energy Solution Days eli FES2023 pidetään Wasa Innovation Centerissä Vaasassa. Konferenssi ja työpajat on tarkoitettu niin tutkijoille ja opiskelijoille kuin energia-alan ammattilaisille ja päättäjille.
Väitös: Maaseudun paikkaseksikkyys vetoaa trenditietoisiin kaupunkilaisiin29.5.2023 07:30:00 EEST | Tiedote
Maaseutu tarjoaa haluttavia ja uskottavia merkityksiä erityisesti kaupungeissa asuville nuorille aikuisille ja trenditietoisille hipstereille, ilmenee Tuomas Honkaniemen uudesta aluetieteen väitöskirjasta.
Vaasan yliopistossa juhlitaan valmistuvia 21.6. - Tervetuloa publiikkiin23.5.2023 10:20:56 EEST | Tiedote
Vaasan yliopisto juhlistaa tuoreita maistereitaan ja diplomi-insinöörejään keskiviikkona 21. kesäkuuta järjestettävässä publiikissa.
Väitös: Julkisen sektorin johtajat tarvitsevat metataitoja22.5.2023 10:22:06 EEST | Tiedote
Vaasan yliopistossa väittelevän Marika Tammeaidin mukaan julkisella sektorilla tulisi kehittää johtamisen metataitoja. Metataidot toimivat vastalääkkeenä haitalliselle byrokratisoitumiselle ja auttavat siiloutuneita hallinnonaloja parempaan yhteistyöhön.
Suomalaiseen oikeusvaltioon kohdistuu monia uhkakuvia, osoittaa uutuuskirja12.5.2023 16:17:38 EEST | Tiedote
Juuri ilmestyneessä Tieto, valta ja vaikuttaminen -teoksessa tarkastellaan tietoon liittyvää vallankäyttöä ja vaikuttamista. Gaudeamuksen julkaiseman kirjan ovat toimittaneet Vaasan yliopiston julkisoikeuden tutkijat, professori Niina Mäntylä ja yliopisto-opettaja Laura Perttola yhdessä Tampereen yliopiston julkisoikeuden professori Jukka Viljasen kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme