Visit Naantali

Lapset juoksevat lapsille. Ennätysmäärä kouluja mukana Team Rynkebyn Koulujuoksussa.

Jaa

KOULUJUOKSU starttaa jälleen! Pohjoismaiden suurimmassa hyväntekeväisyysjuoksussa koululaiset juoksevat vakavasti sairaiden lasten hyväksi. Tänä vuonna Team Rynkebyn järjestämään hyväntekeväisyysjuoksuun on ilmoittautunut 250 000 lasta Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Vuoden 2018 pyöräilijöitä
Vuoden 2018 pyöräilijöitä

”On hienoa, että niin monet koulut ovat mukana Koulujuoksu-tapahtumassa. Suhteellisen pienellä vaivalla saadaan isoja asioita aikaiseksi”, sanoo Team Rynkeby –säätiön toimitusjohtaja Carl Erik Dalboge.

Vapun jälkeisenä perjantaina koululaiset ympäri Suomea juoksevat syöpään sairastuneiden lasten hyväksi, jotta heillä olisi mahdollisuus saada maailman parasta hoitoa. Lasten juostuja hyväntekeväisyyskilometrejä vastaavat lahjoitukset kohdistetaan Aamu Säätiön kautta lasten syöpähoitojen tutkimukseen ja hoitojen kehitykseen.

Suomessa Koulujuoksu järjestetään nyt kolmatta kertaa. Koululaiset juoksevat perjantaina 3.5. ja päiväkotilapset juoksevat oman tapahtumansa 9.5. Mukana on yli 180 koulua ja päiväkotia, joissa yhteensä huikeat 30 000 reipasta juoksijaa. Tutustu tapahtumaan www.team-rynkeby.fi/koulujuoksu.

Team Rynkeby - God Morgon hyväntekeväisyyspyöräilyjoukkueen järjestämän KOULUJUOKSU-tapahtuman suojelija, eduskunnan syöpäverkoston puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa tiivistää: ’Koulujuoksu-tapahtuma on hieno tapa yhdistää liikkumisen ja auttamisen ilo.”

Hyväntekeväisyyspyöräilyn juuret ovat Tanskassa, jossa Rynkeby Foodsin työntekijä päätti vuonna 2002 parantaa elintapojaan ja pyöräillä Pariisiin. Projekti on vuosien kuluessa laajentunut kaikkiin pohjoismaihin ja tänä vuonna ensi kertaa myös Saksaan. Toiminnan tarkoituksena on kerätä rahaa vakavasti sairaiden lasten hyväksi. Tällä kaudella mukana on 54 joukkuetta seitsemästä maasta: Tanskasta, Ruotsista, Norjasta, Suomesta, Färsaarilta, Islannista ja Saksasta. Suomen joukkueet tulevat Helsingistä, Espoosta, Tampereelta, Turusta, Oulusta, Vaasasta ja Jyväskylä-Kuopion alueelta. Ensi kaudella toiminta laajenee pääkaupunkiseudulla, kun Vantaalle perustetaan oma joukkue.

Joukkueiden toimintakausi alkaa vuosittain 1.10. ja huipentuu Pariisiin pyöräilyyn heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Kauden aikana jäsenet sitoutuvat varainhankintaan, yhdessä tekemiseen ja fyysiseen harjoitteluun. Vuosi vuodelta kasvaneet keräyssummat ovat ratkaisevan tärkeitä monille vakavasti sairaita lapsia auttaville järjestöille. Pyöräilijät maksavat kaikki kustannuksensa itse ja projektin hallinnollisista kuluista vastaavat Rynkeby Foods A/S, God Morgon ja Hohes C. Suomessa lahjoitetaan 70 % kerätyistä varoista Aamu Säätiölle lasten syövän tutkimukseen ja hoitojen kehittämiseen ja 30 % Sylva ry:lle syöpäsairaiden lasten, nuorten ja heidän perheiden psykososiaaliseen tukemiseen.

Lisätietoja:

Kirsi Pärssinen, kip@team-rynkeby.com, 050 351 4711

Avainsanat

Kuvat

Vuoden 2018 pyöräilijöitä
Vuoden 2018 pyöräilijöitä
Lataa
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Visit Naantali

Smaku Tour rantautuu Naantaliin - herkullinen päätapahtuma 15.6.2019 Kaivohuoneella!6.6.2019 15:00:00 EESTTiedote

Jo kolmena kesänä Porvoossa toteutettu, huippusuosion saanut ruokatapahtuma Smaku saapuu kesäkuussa Naantaliin. Smakun aikana 6.-14.6.2019 on mahdollisuus kierrellä maistelemassa ravintoloiden ja kahviloiden smakuannoksia 7 euron hintaan. Jokainen ravintola toteuttaa Smakua varten maisteluversion vähintään yhdestä alku-, pää- tai jälkiruoka-annoksesta. Tervetuloa kiertelemään Naantalin sataman alueen ravintoloissa yhdessä herkutellen!

Missejä, meripelastusta ja Samuli Edelmann21.5.2019 12:15:35 EESTTiedote

Ohjusvene Naantaliin messuvierailla on mahdollisuus tutustua kaikkina kolmena messupäivänä rajattuina kellonaikoina. Messujen ohjelmalavalla nähdään jälleen Fashion Teamin muotinäytöksiä ja messujen päätteeksi kruunataan Miss Model of the World -osakilpailun voittaja. Messujen avajaisia vietetään perjantaina klo 16.00, jolloin messut avaa kansanedustaja Vilhelm Junnila. Messujen avauspäivää juhlistetaan klo 22.30 flyboard-taituri Vadim Nekhaevin led-valonäytöksellä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme