Lapsiasiavaltuutettu

Lapsiasiavaltuutettu: Maahanmuuttajalasten pois lähettämiseen herättävä

Jaa
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila pitää välttämättömänä puuttua ilmiöön, jossa vanhemmat lähettävät murrosiässä olevia maahanmuuttajataustaisia lapsiaan vanhempien synnyinmaihin ”ojentautumaan”. Taustalla on usein vanhempien huoli lastensa länsimaistumisesta tai maallistumisesta.

– Ilmiö tunnistetaan monissa Euroopan maissa. Meillä Suomessa on vahvistettava viranomaisten ja järjestöjen työtä ongelman ehkäisemiseksi ja poistamiseksi. Lapsen lähettäminen oppimaan vanhempien synnyinmaan kulttuurin tavoille voi rikkoa lapsen etua ja oikeuksia. Olen tutustunut tapauksiin, joissa Suomessa syntyneitä nuoria on ollut useita vuosia Suomesta pois lähetettyinä. Jos emme tunnista ilmiötä ja ryhdy toimiin sen pysäyttämiseksi, maahanmuuttajataustaisten lasten ja heidän vanhempiensa suhteet heikkenevät sekä lasten hyvinvointi vaarantuu, Kurttila kertoo.

Lapsiasiavaltuutettu Kurttila korostaa ilmiön tunnistamisen lisäksi toimenpiteitä ongelman ehkäisemiseksi ja poistamiseksi.

– Vanhempien huoleen lapsen kasvamisesta ja kehittymisestä on vastattava. Maahanmuuttajataustaisille vanhemmille on annettava kasvatus- ja perheneuvontaa, joka käsittelee vaiettuja ja tunnistamattomia tabuja. Näitä ovat esimerkiksi päihde- ja seksuaalikasvatus sekä ”valkoisen miehen sairaudet” eli muun muassa mielenterveysongelmat. Samalla lasten perus- ja ihmisoikeuskasvatusta on vahvistettava, jotta lapsi tietää paremmin oikeutensa ja tunnistaa niiden loukkaukset. Perusopetuksen järjestäjien eli kuntien on pidettävä huolta, että lapsen kadotessa käynnistetään toimet lapsen tilanteen selvittämiseksi. Yli kaksi vuotta Suomesta pois lähetettynä ollut nuori kertoi, ettei hänen tilanteestaan ollut kukaan kysellyt. Vanhempien kykyyn huolehtia lapsen edusta suhtaudutaan yliarvioiden. Silti nämä vanhemmat kokevat ja kipuilevat tekevänsä parhaansa. Tarvitaan tutkimusta tämän ilmiön ymmärtämiseksi, tarvitaan toimia maahanmuuttajien kasvatus- ja perheneuvonnan vahvistamiseksi, tarvitaan toimia koulutuksen järjestäjiltä lasten katoamisten huomaamiseksi, tarvitaan ulkoasiainhallinnon ja poliisin osaamista lasten jäljittämiseksi ja palauttamiseksi heidän kotimaahansa Suomeen. Suomalaisen yhteiskunnan on myös herättävä ymmärtämään, miten vakavia ongelmia maahanmuuttajataustaiset lapset kertovat omasta hyvinvoinnistaan muun muassa Kouluterveyskyselyssä, Kurttila toteaa.

Lapsiasiavaltuutettu Kurttila on tiedottanut eri viranomaisia aiheesta. Lapsiasiavaltuutettu järjestää asiasta pyöreän pöydän keskustelun, jossa aihetta tullaan käsittelemään lapsen oikeuksien ja hyvinvoinnin takaamiseksi.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila puhuu aiheesta tänään perjantaina Pelastakaa Lapset ry:n Oulun aluetoimiston 50-vuotisjuhlassa (Hotelli Scandic Oulu, klo 14.45–15.45).


Lisätietoa:


Tuomas Kurttila
lapsiasiavaltuutettu
p. 050 544 3757

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Lapsiasiavaltuutettu
Lapsiasiavaltuutettu
Vapaudenkatu 58 A
40100 Jyväskylä

0295 666 850http://lapsiasia.fi/

Lapsiasiavaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen, josta on säädetty lailla (laki lapsiasiavaltuutetusta 1221/2004). Lapsiasiavaltuutettu antaa Suomen hallitukselle ja eduskunnalle lakisääteisen arvion lapsen oikeuksien ja hyvinvoinnin tilasta sekä raportoi määräajoin YK:n lapsen oikeuksien komitealle. Lapsiasiavaltuutettu tekee aloitteita ja antaa lausuntoja toimialansa teemoista. Lapsiasiavaltuutettu ei käsittele yksittäisen lapsen asioita. Lapsiasiavaltuutettu tekee tarvittaessa viranomaiskanteluja havaitsemistaan ongelmista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lapsiasiavaltuutettu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye