MessukeskusMessukeskus

Lapsimessuilla tunnelma katossa kolmen vuoden tauon jälkeen

Jaa

Helsingin Messukeskuksessa sunnuntaina päättynyt Lapsimessut täytti hallit leikistä, musiikista, teatterista, shoppailusta ja aktiviteettialueista, mutta myös tärkeistä kasvatuksen ja ruuhkavuosien aiheista. Messuilta haettiin tietoa, lastenvaatteita ja -tarvikkeita sekä tultiin tutustumaan tuotteisiin ja viettämään hauskaa päivää.

Aurinkoisesta kevätsäästä huolimatta Messukeskukseen tultiin sankoin joukoin perjantaiaamusta sunnuntai-iltaan. Viikonlopun aikana Lapsimessuilla vieraili 25 926 messukävijää.  
 
Messukeskuksen teettämän kävijäkyselyn mukaan heistä yhdeksän kymmenestä aikoo osallista Lapsimessuille myös ensi vuonna.   

”Olemme erittäin iloisia saatuamme avata suurimpiin yleisötapahtumiimme kuuluvat Lapsimessut kolmen vuoden tauon jälkeen. Monet näytteilleasettajat ja kävijät ovat kehuneet tapahtuman iloista tunnelmaa, se tuntui pitkän messutauon jälkeen olevan erityisen korkealla. Moni vietti messuilla koko päivän, ja osastoilla tehtiin kauppaa vilkkaasti”, kertoo Lapsimessujen liiketoimintapäällikkö Marcus Bergström 

Messuille tultiin viihtymään ja hakemaan tietoa  

Lastenvaate- ja lastentarvikealan yritykset esittelivät messuilla uutuuksiaan ja mallistojaan. Messuilla jo useamman kerran käynyt MelliEcodesignin toimitusjohtaja Marica Jensen oli tyytyväinen siitä, että Lapsimessut voitiin taas järjestää ja asiakkaita sai kohdata kasvokkain.  

Lasten turvaistuimia myyvällä A-T Lastenturvalla on Lapsimessuista jo vuosikymmenissä laskettava kokemus. ”Pitkän messutauon jälkeen pohdin, lähtevätkö asiakkaat jälleen messuille ja siinä mielessä kävijämäärä myös yllätti myönteisesti”, sanoo toimitusjohtaja Mika Rimpiläinen 

Matkailualan toimijat kuten Silja Line ja TUI maskotteineen kohtasivat tyytyväisinä tärkeää kohderyhmäänsä lapsiperheitä. Halauksia ja alennuskoodeja jaettiin tuhansia.   

Lapsimessut puhuu tärkeistä kasvuun ja perheiden hyvinvointiin liittyvistä aiheista  

Vanhemmille suunnatulla Kasvu-lavalla kuultiin niin lastenpsykiatri Jari Sinkkosen kuin supernannyna tunnetun Piia Penttalankasvatusvinkit. Messuilla keskusteltiin myös koronarajoitusten seurauksista ja esimerkiksi lasten uimataidon tärkeydestä. Suomen Lastenhoitoalan Liitto SLaL ry palkitsi Vuoden lastenhoitaja -tunnustuksella lastenhoitaja Jonna Vileniuksen Keravalta.  

SLaL haluaa nostaa esiin lastenhoitajien työn tärkeyden ja sen, että lastenhoitajien aika esimerkiksi päiväkodeissa tulisi käyttää tehokkaammin lasten kasvun tukemiseen, ei mihinkään muuhun”, sanoo toiminnanjohtaja Eila Seppälä-Vessari. Myös Ammattiliiton Pron edustajat olivat mukana messuilla kertomassa lastenhoitajien työstä. 

Messukeskuksen kevään ohjelma jatkuu vilkkaana ammattitapahtumilla. Seuraavaksi avautuvat Teknologia 22 -messut 3.–5.5. Messukeskuksessa ja Hyvinkään lentokentällä järjestettävä maarakennus- ja ympäristönhoitokoneiden Maxpo 5.–7.5. 

Lapsimessut on Pohjoismaiden suurin koko perheen tapahtuma ja järjestetään Helsingin Messukeskuksessa seuraavan kerran 14.-16.4.2023. |www.lapsimessut.fi | #lapsimessut2022 | www.facebook.com/lapsimessut | ig: @lapsimessut 
 

*Kävijäkysely tehtiin Explorin kyselytyökalulla haastattelemalla messukävijöitä henkilökohtaisesti tapahtuman aikana, n = 187. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Helsingin Messukeskus, tiedottaja Anu-Eveliina Mattila, 050 555 6183,  
anu-eveliina.mattila@messukeskus.com 

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on ihmisläheinen media ja turvallisuudestaan palkittu tapahtumatalo, joka luo kasvua aitojen kohtaamisten kautta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan live-, hybridi- ja virtuaalitapahtumien areenaksi. | Messukeskus – kasvua kohtaamsista | www.messukeskus.com | @messukeskus | twitter.com/messukeskus 

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) creates growth through encounters. We are the largest event organiser in Finland producing or hosting 50 exhibitions and one thousand meetings and congresses annually. We provide a perfect venue with 7 adaptable halls, 40 conference spaces, the 4,400-seater Amfi Hall auditorium, 21 restaurants, a fully renewed event hotel, and all event services, including live, virtual and hybrid events. | www.messukeskus.com | @messukeskus |  | twitter.com/messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Pelasta Itämeri -palkinto 4D Sieppari -teknologialle20.5.2022 00:01:00 EEST | Tiedote

Suomen Messusäätiön 20 000 euron Pelasta Itämeri -palkinnon saa tänä vuonna jyväskyläläinen Weeefiner Oy, joka on kehittänyt 4D Siepparin, jonka avulla otetaan talteen liuenneita metalleja teollisuuden sivuvirroista ja jätevesistä. Ratkaisu on ainutlaatuinen, edistää kiertotaloutta ja on monistettavissa. Palkinnolla tahdotaan vuosittain kiinnittää huomiota Itämeren tilaan ja palkita taho, joka on tehnyt arvokasta työtä ympäristön hyväksi.

Suomen Mestarikoulu 2022-kilpailun voitti Niki Sipilä ja Jasper Juutinen, Turun ammatti-instituutti, TAI, Lemminkäisten koulutalo19.5.2022 16:41:44 EEST | Tiedote

Alan kilpailut ovat merkittävä osa Gastro Helsinki -ohjelmaa. Jo toista kertaa kisattava Mestarikoulu-kilpailu haluaa kasvattaa kiinnostusta ravintola-alan koulutusta ja osaajia kohtaan. Neljä kokkiparia kilpaili hyvässä yhteishengessä kahden päivän ajan mestaruudesta. Turun ammatti-instituutti, TAI, Lemminkäisten koulutalo ja Omnia Espoo putsasi pöydän.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme