Lapti laajentaa toimintaansa perustamalla aluetoimiston Turkuun

Jaa
Lapti Group -konserniin kuuluva Rakennusliike Lapti Oy laajentaa toimintaansa Länsi-Suomeen perustamalla aluetoimiston Turkuun. Aluejohtajaksi on nimitetty RKM Kari Mäkelä 3.4.2018 alkaen. Mäkelä siirtyy Laptille Colliers International Finland Oy:n Länsi Suomi -palveluyksikön aluejohtajan tehtävästä. Aiemmin hän on toiminut 2001-2014 Hartela Oy:n kiinteistökehitysjohtajana ja toimitusjohtajana. Samalla Laptin Tampereen ja Turun toimistot yhdistetään Länsi-Suomen alueyksiköksi, jonka aluejohtajana Kari Mäkelä toimii. Länsi-Suomen tuotantojohtajaksi on nimitetty Tapio Rantala.

Turun alueella rakentaminen on voimakkaassa kasvussa ja strategiamme mukaan keskitymme asuntorakentamiseen kasvavissa kaupunkikeskuksissa. Palvelutiloja, kuten hoiva- ja päiväkoteja olemme rakentaneet Turun seudulle useita. Jatkossa tavoittelemme osuutta myös alueen muusta rakentamisesta, kertoo Rakennusliike Lapti Oy:n toimitusjohtaja Raimo Pesola.

Turkuun perustettava aluetoimisto on Laptin seitsemäs toimipiste. Muut toimipisteet sijaitsevat Oulussa, Kuopiossa, Joensuussa, Jyväskylässä, Tampereella ja Vantaalla.

Laptin vahva kehitys ja näytöt erityisesti hankekehityksestä yhdistettynä vahvaan alueorganisaatiomalliin houkutteli siirtymään takaisin rakentamisen pariin. Haluan olla mukana Laptin kasvussa sen laajentuessa valtakunnalliseksi rakennusliikkeeksi. Tulemme etsimään aktiivisesti sopivia tontteja ja muita rakennushankkeita Turun ja Tampereen alueilta, avaa siirtymisen taustoja Kari Mäkelä.

Laptista:

Lapti Group on asuntojen ja palvelutilojen rakentamiseen erikoistunut rakentamispalveluyhtiö. Asunto- ja palvelutilatuotannon lisäksi yhtiö tuottaa talotekniikkapalveluita sekä osana omia rakentamishankkeitaan että ulkoisille asiakkaille. Lapti Group on yksi Suomen nopeimmin kasvavista ja kannattavimmista talonrakennusyhtiöistä. Lapti Groupin liikevaihto vuonna 2017 oli 226 milj.€ ja työntekijöitä on 700.

Lapti Groupin kolme liiketoiminta-aluetta:

  • Asunnot: Asunnot-liiketoiminta-alue keskittyy kohtuuhintaisten kerrostaloasuntojen rakentamiseen avaimet käteen -periaatteella. Liiketoiminta-alue keskittyy asuinrakennusten rakentamiseen kasvukeskuksissa.
  • Palvelutilat: Palvelutilat-liiketoiminta-alue käsittää hoiva-, päivähoito-, terveydenhuolto- ja koulukiinteistöjen sekä hybridirakennusten rakentamisen. Palvelutiloja rakennetaan yksityisille ja julkisille toimijoille kokonaispalveluna tontin valitsemisesta valmiiden tilojen luovutukseen.
  • Talotekniikka: Talotekniikka-liiketoiminta-alue tarjoaa sähkö-, LVI- ja automaatiopalveluiden suunnittelu- ja projektitoteutusratkaisuja rakentajille, omistajille ja käyttäjille. Talotekniikan osa-alueita ovat asunnot ja toimitilat, palvelutilat ja pientalot.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Raimo Pesola, toimitusjohtaja, Rakennusliike Lapti Oy
puh. 050 305 9360

Tietoja julkaisijasta

Rakennusliike Lapti Oy
Rakennusliike Lapti Oy
Äyritie 8 B
01510 VANTAA

020 785 5500http://www.lapti.fi

Lapti Group on asuntojen ja palvelutilojen rakentamiseen erikoistunut rakentamispalveluyhtiö. Asunto- ja palvelutilatuotannon lisäksi yhtiö tuottaa talotekniikkapalveluita sekä osana omia rakentamishankkeitaan että ulkoisille asiakkaille. Lapti Group on yksi Suomen nopeimmin kasvavista ja kannattavimmista talonrakennusyhtiöistä. Lapti Groupin liikevaihto vuonna 2017 oli 226 milj.€ ja työntekijöitä on 700. www.lapti.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakennusliike Lapti Oy

Pohjolan OP:n uudisrakennushanke käynnistyy Oulussa – Urakoitsijaksi valittiin Lapti16.4.2024 14:00:00 EEST | Tiedote

Pohjolan OP:n hallitus on valinnut Isonkadun ja Hallituskadun kulmassa sijaitsevan Kiinteistö Oy Oulun Isokatu 14:n uudisrakennuksen kehitysvaiheen urakoitsijaksi Rakennusliike Laptin. Pohjolan OP:n Isonkadun konttorin toiminnot siirtyvät väistötiloihin toukokuussa ja purkutyöt alkavat. Uudisrakennuksen toimisto- ja liiketiloja sisältävän jalustaosan arvioidaan valmistuvan loppuvuonna 2026 ja asuintorniosan keväällä 2027.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye