Rakennusliike Lapti Oy

Lapti rakentaa viiden kerrostalon korttelin Tuiraan Ouluun

Jaa
Rakennusliike Lapti Oy rakentaa Oulun Tuiraan viiden kerrostaloyhtiön korttelin, johon on suunniteltu yhteensä 240 asuntoa. Tuira on valittu sanomalehti Kalevan tekemässä kyselyssä Oulun suosituimmaksi asuinalueeksi. Kortteli rakennetaan purettavan, sisäilmaongelmista kärsineen Lassinkallion koulun tilalle.
Lapti rakentaa Oulun Tuiraan viiden kerrotalon korttelin.
Lapti rakentaa Oulun Tuiraan viiden kerrotalon korttelin.

Ensimmäisen 8-kerroksisen kerrostaloyhtiön, johon tulee yhteensä 56 asuntoa, rakentaminen käynnistyy alkuvuodesta 2018. Koko korttelin rakentaminen kestää arviolta    4-5 vuotta ja alueelle muuttaa noin 400 uutta tuiralaista.

-        Tuiraan rakennettava korttelihanke lähti liikkeelle vuonna 2015 käydyistä keskusteluista. Nopeasti lähdimme suunnittelemaan hanketta ja otimme vetovastuun hankkeen viemisestä loppuun, kertoo Tuiran korttelin taustoista Rakennusliike Lapti Oy:n Pohjois-Suomen aluejohtaja Panu Hulkko.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Aluejohtaja Panu Hulkko, Rakennusliike Lapti Oy Pohjois-Suomi, puh. 040 500 4229

Kuvat

Lapti rakentaa Oulun Tuiraan viiden kerrotalon korttelin.
Lapti rakentaa Oulun Tuiraan viiden kerrotalon korttelin.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Rakennusliike Lapti Oy
Rakennusliike Lapti Oy
Äyritie 8 B
01510 VANTAA

020 785 5500http://www.lapti.fi

Rakennusliike Lapti Oy on osa valtakunnallista, vakavaraista Lapti-konsernia, johon kuuluvat myös talotekniikkaan keskittynyt Nuotek Oy ja urakointiyhtiö Lapcon Oy. Konserni rakentaa asuntoja, toimitiloja, kouluja sekä terveydenhoito- ja hoivakiinteistöjä. Vahvan asuntorakentamisen ohella Lapti-konserni on Suomen johtavia hoivakiinteistöjen rakentajia. Konsernin liikevaihto vuonna 2016 oli 159 miljoonaa euroa. Konserni työllistää 390 henkilöä. Lapti on osa voimakkaasti rakennusalalla kasvavaa Kastelli-konsernia. Lue lisää lapti.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakennusliike Lapti Oy

Pohjolan OP:n uudisrakennushanke käynnistyy Oulussa – Urakoitsijaksi valittiin Lapti16.4.2024 14:00:00 EEST | Tiedote

Pohjolan OP:n hallitus on valinnut Isonkadun ja Hallituskadun kulmassa sijaitsevan Kiinteistö Oy Oulun Isokatu 14:n uudisrakennuksen kehitysvaiheen urakoitsijaksi Rakennusliike Laptin. Pohjolan OP:n Isonkadun konttorin toiminnot siirtyvät väistötiloihin toukokuussa ja purkutyöt alkavat. Uudisrakennuksen toimisto- ja liiketiloja sisältävän jalustaosan arvioidaan valmistuvan loppuvuonna 2026 ja asuintorniosan keväällä 2027.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye