
Lars Ojansuu aloittaa Suomen KattoCenterin uutena toimitusjohtajana 22.5.2023
Lars Ojansuu aloittaa 22.5.2023 Suomen KattoCenterin toimitusjohtajana. Viimeksi hän oli Novart Oy:n palveluksesta, jossa hän on toiminut liiketoimintayksikön vetäjänä vastaten Nastolan tehtaan toiminnoista.

Lars Ojansuulla on yli 30 vuoden kokemus ja vahvat näytöt erilaisista johtotehtävistä sekä perhe-, että pörssiyhtiöissä. Hän on toiminut muun muassa Levypyörän toimitusjohtajana, Kavika Oy:n ja Kavika konsernin tuotantojohtajana ja operatiivisena johtajana ja Itab Shop Concept Finland Oy:n tuotantojohtajana.
”Larsin laaja-alainen kokemus ja osaaminen antavat hänelle hyvät valmiudet viedä Suomen KattoCenter seuraavalle tasolle”, sanoo Suomen Kattocenterin perustaja ja nykyinen toimitusjohtaja Jarmo Mustonen.
”Suomen KattoCenterillä on vahva asema kattoremonttien osaajana ja se valtaa koko ajan markkinoita myös aurinkosähköjärjestelmien puolella. Odotan innolla, että pääsen yhdessä KattoCenterin työntekijöiden kanssa kehittämään toimintaa ja nostamaan sen aivan uudenlaiselle kasvu-uralle”, Lars Ojansuu sanoo.
Samalla kun hän siirtyy KattoCenterin toimitusjohtajaksi, hänestä tulee myös yrityksen osaomistaja.
Kohtia uusi aluevaltauksia
Ojansuu saa johdettavakseen tunnetun ja hyvässä taloudellisessa asemassa olevan yrityksen, joka on tullut risteyskohtaan. Yritys on kattoremonttien ohella panostanut viimeisten vuosien ajan yhä enemmän energiaratkaisuihin.
Kattoremontit ja muut kattopalvelut ovat edelleen yrityksen vahva tukijalta. Niiden lisäksi yritys suunnittelee ja toimittaa aurinkosähköjärjestelmiä sekä sähköautojen latausjärjestelmiä ja näiden osuus kasvaa koko ajan.
Yrityksen perustaja Jarmo Mustonen jättää toimitusjohtajan tehtävät hyvillä mielin. Hän on kasvattanut Suomen KattoCenteristä yhden alan johtavista toimijoista Suomessa. Mustonen pysyy edelleen yrityksen osaomistajana sekä jatkaa yrityksen hallituksen jäsenenä.
“KattoCenter on kasvanut pienestä perheyrityksestä yli 60 henkilöä työllistäväksi yhtiöksi. Nyt on hyvä hetki siirtää vastuu yrityksen päivittäisestä johtamisesta Larsille.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja
Jarmo Mustonen
050 378 4309
jarmo.mustonen@kattocenter.fi
Lars Ojansuu
050 381 9109
lars.ojansuu@kattocenter.fi
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.