Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lasten ja nuorten koronavuosi on edennyt peloista uuteen arkeen, jota värittää mielenterveyshaasteiden kasvu ja yksinäisyys

Jaa

MLL:n Lasten ja nuorten puhelin ja chat vastaanotti viime vuonna 15 000 yhteydenottoa eri ikäisiltä lapsilta ja nuorilta. Jokaisessa päivystysvuorossa aiheissa kuului myös korona ja pandemian vaikutukset lasten ja nuorten arkeen.

Kuva: Colourbox
Kuva: Colourbox

-Alkuvuodesta korona toi esille lasten ja nuorten pelot ja huolet tilanteesta ja erityisesti omien läheisten pärjäämisestä. Mediaa lapset ja nuoret seurasivat ahkerasti ja omille ajatuksille ja huolille kaivattiin kuuntelijaa, toteaa Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin suunnittelija Heidi Holappa.

Kevään edetessä sairauden pelkojen tilalle nousi keskustelunaiheissa pandemian konkreettiset vaikutukset lasten ja nuorten arkeen. Yhteydenotoissa kuuluivat harmi rajoitustoimenpiteiden vuoksi peruuntuneista suunnitelmista ja harrastuksista, kavereiden tapaamisten vähyys sekä pelot kaveriporukan ulkopuolelle jäämisestä. Etäkoulu turhautti monia, mutta eniten siitä kärsivät nuoret, joilla oli erityisentuen tarpeita ja esimerkiksi oppimisen vaikeuksia. Myös mielialaan liittyvät lievätkin ongelmat hankaloittivat etäopiskelua, ja esimerkiksi oman koulutyön tekemisessä ja aamujen käynnistämisessä oli vaikeuksia.

-Vakavimpia tilanteita pandemian aikainen koteihin eristäytyminen aiheutti niille lapsille ja nuorille, joiden perheissä oli jo ennestään isoja vaikeuksia, esimerkiksi aikuisten päihteiden ongelmakäyttöä tai hoitamattomia mielenterveydenongelmia, toteaa auttavien puhelinten ja digipalveluiden päällikkö Tatjana Pajamäki.

Palvelussa onkin vuonna 2020 tehty enemmän lastensuojeluilmoituksia kuin edeltävinä vuosina. Ilmoitukset tehdään aina yhdessä lapsen tai nuoren kanssa.

Kun tartuntaluvut rauhallisemman ajan jälkeen alkoivat kasvaa loppuvuotta kohden, lasten ja nuorten pelot aktivoituivat ja yhteydenotot huolista omasta ja läheisten terveydestä lisääntyivät uudelleen. Syksyn aikana erityisesti nuorten aikuisten masennuksen ja ahdistuksen kokemukset lisääntyivät.

Mielenterveysongelmat syvenivät

Lapset ja nuoret eivät ole yhdenmukainen ryhmä, vaan koronavaikutukset osuvat eri tavoin erilaisissa elämäntilanteessa eläviin lapsiin. Palvelussa kuuluu miten samoille lapsille tai nuorille kasautuu yhä enemmän ja isompia vaikeuksia.

Nuoret, joilla oli diagnosoituja mielenterveysongelmia, kokivat olonsa huonontuneen. Esimerkiksi ne nuoret, jotka olivat aiemmin kärsineet erilaisista ahdistusoireista ja peloista, olivat entistä ahdistuneempia. Masennusoireiden kerrottiin syventyneen. Apua oli aiempaa vaikeampi saada, sovitut tukitapaamiset peruuntuivat tai uudenlaiset tapaamismuodot eivät tuntuneet toimivilta.

-Positiivisena ilmiönä näkyi yhteisvastuu ja välittäminen. Nuoret saattoivat esimerkiksi ottaa yhteyttä palveluun ystäviensä puolesta, Pajamäki kertoo.

Miten eteenpäin?

Palveluun tulleiden yhteydenottojen perusteella ainakin seuraaviin asioihin pitää koronakriisin yhteydessä kiinnittää huomiota, jotta koronapandemian aiheuttamia vaurioita voidaan paikata:

1) Vanhemmat tarvitsevat tukea, jota on helppo saada

Aikuisten tärkeä tehtävä keskellä pandemia-arkea on luoda turvallisuudentunnetta lapsille ja nuorille, keskustella ja kuunnella huolia. Arki kuormittaa juuri nyt kuitenkin myös vanhempia.

2) Nuoret tarvitsevat apua tulevaisuuden suunnitteluun

Nuoret ovat kehityksellisesti haastavimmassa ikävaiheessa. Pitäisi itsenäistyä ja löytää oma paikkaansa maailmassa. Samanaikaisesti pandemia tukkii tiet, lukitsee sosiaaliset kontaktit ja heikentää työ- ja koulutusmahdollisuuksia.

3) Erityistä tukea tarvitsevien nuorten hoito varmistettava

Pandemia-aika on heikentänyt joidenkin nuorten tukikontakteja ammattilaisiin ja huonontanut vointia. Nuoret, joiden tuen tarve jo entuudestaan on tiedossa, olisi tavoitettava ja heidän tilanteensa kartoitettava viipymättä. 

Lisätietoa raportissa

Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin vuosiraportti 2020 on luettavissa Mannerheimin Lastensuojeluliiton verkkosivulla.

Yhteyshenkilöt

Heidi Holappa, suunnittelija, auttavat puhelimet ja digipalvelut. P. 046 921 3092
Tatjana Pajamäki, päällikkö, auttavat puhelimet ja digitaaliset palvelut. P. 050 562 4299

Kuvat

Kuva: Colourbox
Kuva: Colourbox
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Toinen linja 17
00530 Helsinki

075 32451http://www.mll.fi

MLL:n Lasten ja nuorten puhelin päivystää vuoden jokaisena päivänä. Yhteyttä voi ottaa nimettömästi mistä tahansa mieltä painavasta asiasta ja puhelu on soittajalle maksuton. MLL:n kouluttamat, vapaaehtoiset päivystäjät käyvät noin 15 000 puhelin-, chat- tai nettikirjekeskustelua vuodessa. Palvelu saa lapsilta ja nuorilta kiitosta kiireettömyydestä ja siitä, että päivystäjät suhtautuvat kaikenlaisiin huoliin ja tunteisiin arvostaen. Tarvittaessa lapsi tai nuori autetaan ammatillisen avun piiriin. www.nuortennetti.fi/lasten-ja-nuorten-puhelin

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Koulurauha julistetaan Sodankylässä teemalla turvallinen koulu24.8.2021 10:00:00 EEST | Tiedote

Turvallinen koulu on oppilaiden valinta uuden lukuvuoden koulurauha-teemaksi. Tällä he haluavat muistuttaa, että koulun on turvattava lapsille mukava ja viihtyisä oppimisympäristö, jossa ei tarvitse olla huolissaan kiusaamisesta tai yksin jäämisestä. Valtakunnallinen koulurauha julistetaan 25. elokuuta Sodankylässä. Kyseessä on pohjoisin paikkakunta, jossa koulurauhan julistustapahtuma on koskaan järjestetty.

Lapset tarvitsevat iloa ja turvallisuutta epävarmassa syksyssä - MLL muistuttaa rutiineista ja palvelutarpeesta10.8.2021 07:00:00 EEST | Tiedote

Lasten ja nuorten on tärkeää saada iloita koulun aloituksesta, vaikka syksyn ympäristö on epävarma, Mannerheimin Lastensuojeluliitto muistuttaa. Liitto muistuttaa myös, että päättäjien on pantava lasten edut kaiken edelle. Vanhempia ja yläkoululaisia se tukee vuosittaisilla Hyvä alku koulutielle ja Hyvä alku yläkouluun -kampanjoilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme