Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lasten ja nuorten puhelimessa ja chatissa lapsen oikeuksien päivän päivystysmaraton

Jaa
Lasten ja nuorten puhelimessa ja chatissa järjestetään lapsen oikeuksien päivänä maratonpäivystys. Palvelu on avoinna lauantaina 20. marraskuuta kello 12–21. Silloin, kuten vuoden kaikkina muinakin päivinä, palveluun voi ottaa yhteyttä jutellakseen mistä tahansa aiheesta.

Tähän mennessä tänä vuonna Lasten ja nuorten puhelimessa on keskusteltu jo noin 2000 tuntia. Lasten ja nuorten yleisimpiä puheenaiheita puhelimessa ovat olleet seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvät asiat sekä kiusaaminen. Kolmen kärkeen mahtuu myös iloisten asioiden jakaminen.

Digikanavissa puolestaan korostuvat vakavammat aiheet. Chattiin tai nettikirjepalveluun yhteyttä ottaneiden kanssa on jaettu ajatuksia ahdistuneisuudesta sekä peloista, kaverisuhteista ja masentuneisuudesta.

Juhlistaakseen lapsen oikeuksien päivää MLL järjestää Lasten ja nuorten puhelimessa ja chatissa maratonpäivystyksen, jotta mahdollisimman moni lapsi ja nuori voisi keskustella aikuisen kanssa. Erikoispitkällä päivystyksellä halutaan muistuttaa lasten ja nuorten oikeudesta tulla kuulluksi itselleen tärkeistä asioista – olivatpa ne sitten isoja tai pieniä, surullisia tai iloisia.

Puhu mistä vaan

MLL:n valtakunnallinen Lasten ja nuorten puhelin ja chat ovat avoinna vuoden jokaisena päivänä. Näiden lisäksi yhteyttä voi ottaa nettikirjepalvelun kautta, jonne voi kirjoittaa itselle parhaiten sopivana aikana. Palvelussa voi jutella luotettavan aikuisen kanssa kiireettä ja nimettömästi.

Yhteydenottoihin vastaavat MLL:n kouluttamat vapaaehtoiset aikuiset ja tarvittaessa yhteydenottoja ohjataan ammattipalveluiden pariin. Nuortennetin kirjepalveluun tai chattiin saa yhteyden osoitteesta nuortennetti.fi. Puhelin vastaa numerossa 116 111.

Lisätietoja
auttavien puhelin- ja nettipalveluiden suunnittelija Heidi Holappa, heidi.holappa(a)mll.fi, p. 046 921 3092
tiedottaja Eveliina Kutila, eveliina.kutila(a)mll.fi, p. 040 580 2393

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Toinen linja 17
00530 Helsinki

075 32451http://www.mll.fi

MLL:n Lasten ja nuorten puhelin sekä chat päivystävät vuoden jokaisena päivänä. Yhteyttä voi ottaa nimettömästi mistä tahansa mieltä painavasta asiasta ja puhelu on soittajalle maksuton. MLL:n kouluttamat, vapaaehtoiset päivystäjät käyvät noin 15 000 puhelin-, chat- tai nettikirjekeskustelua vuodessa. Palvelu saa lapsilta ja nuorilta kiitosta kiireettömyydestä ja siitä, että päivystäjät suhtautuvat kaikenlaisiin huoliin ja tunteisiin arvostaen. Tarvittaessa lapsi tai nuori autetaan ammatillisen avun piiriin. nuortennetti.fi/lasten-ja-nuorten-puhelin

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Barn- och ungdomstelefonen - en trygg plats att öva på olika färdigheter på barnets egna villkor21.3.2024 08:28:25 EET | Tiedote

Mannerheims Barnskyddsförbund erbjuder Barn- och ungdomstelefonen som en trygg och konfidentiell tjänst där barn och unga kan utveckla sociala färdigheter och lösa problem på sina egna villkor, med utrymme för både fantasi och humor. Under år 2023 besvarade Barn- och ungdomstelefonen på 1744 kontakter varav 1421 var telefonsamtal och 323 nätbrev. Kontakterna till nätbrevstjänsten ökade med 29 %.

MLL:n vuosiraportti - Lapset ja nuoret kärsivät aikuisten henkisestä väkivallasta21.3.2024 06:30:00 EET | Tiedote

Vuonna 2023 Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelimessa, chatissa ja nettikirjepalvelussa sekä Barn- och Ungdomstelefonissa vastattiin yli 20 000 eri-ikäisen lapsen ja nuoren yhteydenottoon. Lähes 20 %:ssa yhteydenottoja puhuttiin mielenterveyden huolista, joiden taustalla vaikuttivat monesti vaikeudet perhesuhteissa sekä kaltoinkohtelun kokemukset. Pelkkä nuorten oireiden hoitoon keskittyvä tuki ei riitä, vaan tukea tarvitsee usein koko perhe.

Joka viides nuori kokee, etteivät vanhemmat välitä heidän netin käytöstään - “Kotona on tärkeää välittää eikä aina vaan kieltää kaikkea”6.2.2024 07:45:00 EET | Tiedote

Netti on nuorille tärkeä kaverisuhteita vahvistava paikka, mutta moni kohtaa siellä myös kiusaamista ja häirintää, ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden kokemuksia sekä koukuttavuutta. Nuorista 35 prosenttia haluaisi vähentää netin käyttöä, mutta kokee, ettei pysty. Aikuisilta ja palveluntarjoajilta he odottavat aktiivista roolia, rajaamista ja välittämistä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto selvitti yhteistyössä Elisa Oyj:n kanssa nuorten mediakäyttöä marraskuussa 2023 verkkokyselyllä, johon vastasi yli 3600 nuorta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye