Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lasten ja nuorten puhelimessa ja chatissa vastataan myös pääsiäisenä

Jaa
Kaikille lapsille pyhät eivät tarkoita kivaa lomaa ja katkosta arkeen. Lomallakin voi olla tarvetta jutella tai saada apua luotettavalta aikuiselta. Lasten ja nuorten puhelin on avoinna jokaisena pääsiäisviikonlopun päivänä. Numerossa 116 111 päivystetään 2.–5. huhtikuuta joka päivä kello 14–17.

Pääsiäissuunnitelmat ovat tänä vuonna monessa perheessä erilaisia. Lomasuunnitelmat ovat mahdollisesti muuttuneet kokonaan tai muuttuvat vielä ihan viime hetkellä. Osa kaipaa läheisiään, joita ei rajoitusten vuoksi pystytä tapaamaan. Epävarmuuden keskellä vanhemmat saattavat stressata työasioista, taloushuolista tai läheisten terveydestä. Kaikki tämä heijastuu myös lapsiin.

Osa lapsista tai nuorista stressaa jo ennalta juhlapyhien vaikutusta perheeseen: tuleeko riitoja, lisääntyykö alkoholinkäyttö, sujuuko kaikki hyvin? Osa lapsista ja nuorista viettää pyhiä syystä tai toisesta myös yksin.

Lasten ja nuorten puhelimessa voi jutella ihan mistä vaan myös pääsiäisen aikana. Yhteydenottoihin vastaavat MLL:n kouluttamat vapaaehtoiset aikuiset, joilla on aikaa kuunnella niin murheita kuin mukavia kuulumisiakin. Lasten ja nuorten puhelimen päivystää jokaisena pääsiäisviikonlopun päivänä kello 14–17.

Usein jo mieltä painavasta asiasta kirjoittaminen helpottaa oloa. Nettikirjepalvelu on aina avoinna, siellä voi purkaa ajatuksiaan silloin, kun itse haluaa. Kirjeeseen saa vastauksen muutamassa päivässä. Nettikirjeen voi kirjoittaa milloin vaan myös ruotsiksi osoitteessa skriv.mll.fi/

Vanhempainpuhelin tauolla pääsiäisen

MLL:n vanhempainpuhelin ja chat ovat pääsiäisen ajan tauolla. Kiirastorstaina 1. huhtikuuta vapaaehtoiset päivystäjät vastaavat puheluihin numerossa 0800 92277 kello 14–20 ja chatissa kello 17–20. Nettikirjepalveluun voi kirjoittaa kirjeen myös pyhien aikana, vastauksen siihen saa pyhien jälkeen.

Lasten ja nuorten puhelin numerossa 116 111, chat ja nettikirjepalvelu löytyvät osoitteesta https://www.nuortennetti.fi/lasten-ja-nuorten-puhelin/

Vanhempainpuhelimen nettikirjepalvelu löytyy osoitteesta https://vanhempainnetti.kirjepalvelu.mll.fi/

Lisätietoja:
auttavien puhelinten suunnittelija Heidi Holappa, heidi.holappa(a)mll.fi, p. 046 921 3092
tiedottaja Eveliina Kutila, eveliina.kutila(a)mll.fi, p. 040 580 2393

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Toinen linja 17
00530 Helsinki

075 32451http://www.mll.fi

MLL:n Lasten ja nuorten puhelin päivystää vuoden jokaisena päivänä. Yhteyttä voi ottaa nimettömästi mistä tahansa mieltä painavasta asiasta ja puhelu on soittajalle maksuton. MLL:n kouluttamat, vapaaehtoiset päivystäjät käyvät noin 15 000 puhelin-, chat- tai nettikirjekeskustelua vuodessa. Palvelu saa lapsilta ja nuorilta kiitosta kiireettömyydestä ja siitä, että päivystäjät suhtautuvat kaikenlaisiin huoliin ja tunteisiin arvostaen. Tarvittaessa lapsi tai nuori autetaan ammatillisen avun piiriin. www.nuortennetti.fi/lasten-ja-nuorten-puhelin 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Barn- och ungdomstelefonen - en trygg plats att öva på olika färdigheter på barnets egna villkor21.3.2024 08:28:25 EET | Tiedote

Mannerheims Barnskyddsförbund erbjuder Barn- och ungdomstelefonen som en trygg och konfidentiell tjänst där barn och unga kan utveckla sociala färdigheter och lösa problem på sina egna villkor, med utrymme för både fantasi och humor. Under år 2023 besvarade Barn- och ungdomstelefonen på 1744 kontakter varav 1421 var telefonsamtal och 323 nätbrev. Kontakterna till nätbrevstjänsten ökade med 29 %.

MLL:n vuosiraportti - Lapset ja nuoret kärsivät aikuisten henkisestä väkivallasta21.3.2024 06:30:00 EET | Tiedote

Vuonna 2023 Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelimessa, chatissa ja nettikirjepalvelussa sekä Barn- och Ungdomstelefonissa vastattiin yli 20 000 eri-ikäisen lapsen ja nuoren yhteydenottoon. Lähes 20 %:ssa yhteydenottoja puhuttiin mielenterveyden huolista, joiden taustalla vaikuttivat monesti vaikeudet perhesuhteissa sekä kaltoinkohtelun kokemukset. Pelkkä nuorten oireiden hoitoon keskittyvä tuki ei riitä, vaan tukea tarvitsee usein koko perhe.

Joka viides nuori kokee, etteivät vanhemmat välitä heidän netin käytöstään - “Kotona on tärkeää välittää eikä aina vaan kieltää kaikkea”6.2.2024 07:45:00 EET | Tiedote

Netti on nuorille tärkeä kaverisuhteita vahvistava paikka, mutta moni kohtaa siellä myös kiusaamista ja häirintää, ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden kokemuksia sekä koukuttavuutta. Nuorista 35 prosenttia haluaisi vähentää netin käyttöä, mutta kokee, ettei pysty. Aikuisilta ja palveluntarjoajilta he odottavat aktiivista roolia, rajaamista ja välittämistä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto selvitti yhteistyössä Elisa Oyj:n kanssa nuorten mediakäyttöä marraskuussa 2023 verkkokyselyllä, johon vastasi yli 3600 nuorta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye