S-Pankki Oyj

Lasten Lumipäivät -kiertue käynnistyy – S-Pankki kutsuu kaikki mukaan

Jaa
Suomen Hiihtoliiton koordinoima Lasten Lumipäivät -kiertue käynnistyy jälleen. Monipuoliseen lasten lumiliikuntatapahtumaan osallistuu vuosittain jopa 10 000 lasta yli 20 paikkakunnalla ympäri Suomen. S-Pankki tukee Lumipäiviä ja kutsuu kaikki lapsiperheet mukaan liikkumaan.

Vuodesta 2014 alkaen järjestetyillä Lasten Lumipäivillä liikutaan sukset jalassa temppuillen, pelaillen, leikkien – maastohiihtoon, mäkihyppyyn ja ampumahiihtoon tutustuen. Lasten Lumipäivät -kiertueen järjestää Suomen Hiihtoliitto yhdessä suomalaisten lumilajiseurojen, kuntien ja oppilaitosten kanssa.

S-Pankki on Hiihtoliiton yhteistyökumppani sekä Lumipäivien että yhdistetyn miesten, naisten ja nuorten maajoukkueiden osalta.

”Me haluamme tukea lasten ja nuorten hyvinvointia ja rohkaista lapsiperheitä liikkumaan sekä talvilajien pariin. Liikunnallisen elämäntavan ja liikunnan ilon tarjoaminen lapsille on yhtä tärkeää kuin esimerkiksi rahan arvon ja taloustaitojen opettelu”, sanoo S-Pankin vt. toimitusjohtaja Hanna Porkka.

Lumipäivien päivätapahtumat on tarkoitettu alakoululaisille opettajan johdolla. Iltatapahtumissa on käytössä samat aktiviteettipisteet kuin päivällä, ja perheet pääsevät tutustumaan niihin omaan tahtiin.

Lasten Lumipäivät -kiertue pysähtyy talven aikana yli 20 paikkakunnalla ympäri Suomen ja kaikkiaan tapahtumiin osallistuu jopa 10 000 lasta ja 1 500 perhettä. Osuuskauppa Keskimaa on mukana Jyväskylän, Viitasaaren ja Keuruun tapahtumissa, Osuuskauppa Varuboden-Osla Porvoon Lumipäivillä ja Osuuskauppa Eepee Seinäjoen tapahtumassa. Osuuskaupat tarjoavat muun muassa välipalaa päivätapahtumiin osallistuville lapsille.

”Toivottavasti mahdollisimman moni innostuu kokeilemaan erilaisia talvilajeja Lumipäivillä ja nauttimaan myös muulloin talvipäivistä raikkaassa ulkoilmassa. Lumipäivien iltatapahtumat ovat maksuttomia ja kaikille avoimia”, Porkka kertoo.

4–10-vuotiaat ovat iltatapahtumien otollisinta kohderyhmää, mutta rastipisteet soveltuvat myös aikuisten kokeiltaviksi. Osassa tapahtumista on lainattavissa rajallinen määrä minisuksia, mutta omien monojen ja suksien mukaan ottamista suositellaan.

Tutustu kiertueaikatauluun ja lue lisää Lasten Lumipäivistä

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
S-Pankin viestintä, p. 050 573 5855, viestinta@s-pankki.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

S-Pankki Oyj
S-Pankki Oyj
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

+358 10 767 9300https://www.s-pankki.fi

S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj

S-Pankin uusi rahasto sijoittaa vähähiilisempään tulevaisuuteen8.11.2023 09:00:00 EET | Tiedote

S-Pankki Ilmastotavoite Maailma Osake -rahasto sijoittaa maailmanlaajuisesti painottaen yhtiöitä, jotka tuottavat ratkaisuja yhteiskuntien siirtymässä kohti vähähiilisempää tulevaisuutta. Rahasto sijoittaa myös yhtiöihin, joilla nähdään olevan keskimääräistä paremmat valmiudet vastata yhteiskuntien vähähiilisyystavoitteiden asettamiin haasteisiin sekä hyödyntää niiden mukanaan tuomat mahdollisuudet. Rahastoa hallinnoi S-Pankki-konserniin kuuluva S-Pankki Rahastoyhtiö Oy.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye