Basam Books

Lastenkirjasta apua pelkojen käsittelyyn!

Jaa

Näinä aikoina lapsi voi pelätä yksin olemista, yksin jäämistä tai sairautta. Oli pelko sitten pieni tai suuri, uutuuskirja auttaa ymmärtämään pelon syitä ja helpottaa pelon hallintaa.

”Monsteri kaapissa” (Basam Books 2021)
”Monsteri kaapissa” (Basam Books 2021)

Onko sinua pelottanut joskus? Onko pelkosi ollut joskus niin suuri, että sinulla on jäänyt asioita tekemättä sen vuoksi? Tai oletko pelännyt jotain pienen pientä, kuten hämähäkkejä

Monsteri kaapissa (Basam Books 2021) on kirja, jonka avulla lapset ja vanhemmat voivat keskustella pelosta yhdessä. Kirjaa lukiessa lapsi ja aikuinen voivat pohtia kysymysten avulla aiheita, joita pelkoon ja sen käsittelyyn liittyy. Kirjan on kirjoittanut Tuulia Luomala ja sen on kuvittanut Anniina Suninen.

Pelon ymmärtäminen auttaa lasta oman mielen hallinnassa ja tukee normaalia kehitystä oivaltavaksi ja rennoksi nuoreksi. Kirja sopii ala-asteikäisille lapsille.

Kirja kertoo Samista, joka saa avukseen pöllön nimeltä Nestori ja yhdessä he pohtivat pelkoja ja niihin liittyviä tilanteita. Tarinassa seikkailevat myös Samin pikkusisko Sari ja lemmikkikani Kepponen.

Tekijöistä

Tuulia Luomala on fysioterapeutti ja tietokirjailija. Hän on hoitanut työkseen lapsia, eläimiä ja aikuisiakin kahdenkymmenen vuoden ajan.

Anniina Suninen on kuvittaja ja taiteilija.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet:

Frida Wikblad
frida@basambooks.fi

Kuvat

”Monsteri kaapissa” (Basam Books 2021)
”Monsteri kaapissa” (Basam Books 2021)
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Basam Books
Basam Books
Lapinlahdenpolku 8, c/o Lapinlahden Lähde Oy
00180 HELSINKI

https://basambooks.fi

Basam Books on riippumaton helsinkiläinen yleiskustantamo. Meidät tunnetaan erityisesti laadukkaan hyvinvointi- ja työelämäkirjallisuuden, kaunokirjallisten klassikoiden sekä runouden kustantajana.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Basam Books

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme