Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Lastentarhanopettajien palkoista ei ole kartellia

Jaa
KT tekemän valvonnan ja selvityksen perusteella väite Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien keskinäisestä lastentarhanopettajien palkkakartellista on perätön. Kaupungit eivät ole keskinäisellä sopimuksella pyrkineet rajoittamaan lastentarhanopettajien palkkojen nousua.

Jokaisella kaupungilla on omat paikalliset palkkaus- ja palkitsemisjärjestelmänsä, jotka määritellään itsenäisesti ja kaupunkikohtaisesti. Kaupungit toki seuraavat sekä yleistä että muiden työnantajien palkkakehitystä, mutta se on tavanomaista työnantajatoimintaa.

Lastentarhanopettajien tehtäväkohtaiset palkat eroavat Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla toisistaan. Kaupungit määrittävät ne kunta-alan sopimusten edellyttämällä tavalla tehtävän vaativuuden perusteella. Käytössä on myös toisistaan eriäviä palkan lisien osia.

Yksittäisen henkilön ansiotaso muodostuu eri tekijöistä, ei vain tehtäväkohtaisesta palkasta. Henkilökohtaisen palkan määrittely, mahdolliset tulospalkkiot ja muut lisät poikkeavat kaupungeissa oleellisesti toisistaan.

Myös palkoista päättäminen eroaa kaupungeittain.

KT Kuntatyönantajat on selvittänyt Jukon valvontapyynnön perusteella lastentarhanopettajien palkkojen määräytymistä Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungeissa.

Lisätietoja:

Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen, puh. 040 547 7710
Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, puh. 050 357 4233

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen, puh. 040 547 7710
Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, puh. 050 357 4233

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 771 3000https://www.kt.fi/

KT Kuntatyönantajat on työmarkkinakeskusjärjestö, joka edustaa kuntia ja kuntayhtymiä työnantajina. KT neuvottelee ja sopii kunta-alan työ- ja virkaehtosopimukset. Se on keskeinen työelämän tuloksellisuuden ja laadun kehittäjä. Kunnissa ja kuntayhtymissä työskentelee 421 000 työntekijää ja viranhaltijaa. Kunta-alan palkkasumma henkilösivukuluineen on noin 20,3 miljardia euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye