Chaîne des Rôtisseurs Finlande

Lauantaina 13.4 juhlitaan Suomalaista ruokaa

Jaa
Suomessa kehitettyä, huiman kansainvälisen suosion saavuttanutta kilpipäivää vietetään jo viidettä kertaa tulevana lauantaina. Päivän aikana järjestetään ruokaan liittyviä tapahtumia ympäri Suomen. Kilpipäivänä halutaan nostaa esille suomalaisten ravintoloiden, keittiömestareiden ja herkkukauppojen korkealuokkaista osaamista sekä laadukkaiden, paikallisen raaka-aineiden merkitystä.

Lauantaina 13.4 juhlitaan Suomalaista ruokaa

Suomessa kehitettyä, huiman kansainvälisen suosion saavuttanutta kilpipäivää vietetään jo viidettä kertaa tulevana lauantaina. Päivän aikana järjestetään ruokaan liittyviä tapahtumia ympäri Suomen. Kilpipäivänä halutaan nostaa esille suomalaisten ravintoloiden, keittiömestareiden ja herkkukauppojen korkealuokkaista osaamista sekä laadukkaiden, paikallisen raaka-aineiden merkitystä.

”Suomen korkeatasoinen ruoka- ja ravintolakulttuuri on oman päivänsä ansainnut. Kilpipäivän yhtenä tavoitteena on madaltaa ravintolaan lähdön kynnystä tuomalla ravintola-alan osaaminen ja laadukkaat raaka-aineet lähelle ihmisiä” kertoo Suomen Paistinkääntäjät ry:n puheenjohtaja, valtavouti Johanna Hornborg-Ojala.

Ruokakulttuuria toreilla, myymälöissä ja ravintoloissa

Chaîne des Rôtisseurs -järjestön eli Paistinkääntäjien organisoiman kilpipäivän tilaisuuksia järjestetään koko maassa. Tapahtumien kirjo vaihtelee toriruokailuista ravintoloiden teemaillallisiin ja herkkumyymälöiden reseptineuvontaan. Esimerkiksi Lahden torilla paikalliset huippuravintolat, keittiömestarit ja tuottajat maistattavat tuotteitaan pikkurahalla, ja Seinäjoen torilla Paistinkääntäjät ja Keittiömestariyhdistys laittavat yhteistyössä grillin kuumaksi. Helsingissä ruokarekka kurvaa Mauno Koiviston aukiolle tarjoten kotimaisia raaka-aineita kunnioittavaa, ilmastoystävällistä ruokaa. Osa päivän tuotoista lahjoitetaan paikallisiin hyväntekeväisyyskohteisiin, esimerkiksi Heikki Hurstin ja Seinäjoen seurakunnan Ruokapankin toimintaan. Tapahtumien päätukija on Atria.

Turussa ja Helsingissä valituissa herkkumyymälöissä on paikalla keittiöalan ammattilaisia ja alan harrastajia tarjoamassa paikan päällä valmistettuja annoksia sekä antamassa vinkkejä kotona valmistettavaan helppoon ja maukkaaseen ruokaan. Karjalan Paistinkääntäjät ja Keittiömestarit ovat kehittäneet päivän kunniaksi uuden pikkuherkku Tapuskan. Tampereella on mahdollisuus oppia viinin ja ruoan liitosta. LisäksiRôtisseurs-kilven saaneissa ravintoloissa tarjotaan teemamenuja ja erikoistarjouksia kilpipäivän aikana.

”Suomessa ruoka-alan innostus ja osaaminen on erittäin korkealla tasolla. Päivän aikana on erinomainen mahdollisuus käydä vapaamuotoista keskustelua alan ammattilaisten ja asiasta innostuneiden harrastajien kanssa. Rakentavan vuoropuhelun avulla meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa ruokakulttuuriimme ja auttaa sitä edelleen kehittymään”, Johanna Hornborg-Ojala toteaa. 

Korkeatasoiset ravintolat eivät ole keskittyneet vain pääkaupunkiseudulle, vaan ulkopuolisen toimijan tarkastamia ja luokittelemia huippuravintoloita löytyy ympäri Suomea. Tunnustuksena korkeasta laadustaan ravintolat ovat saaneet kilven, jonka on myöntänyt maailman vanhin ja suurin kansainvälinen gastronominen järjestö Chaîne des Rôtisseurs – Paistinkääntäjät. Kilpi on myönnetty noin 90 ravintolalle sekä muutamille herkkumyymälöille Suomessa.

Suomalaisesta tapahtumasta kansainvälinen menestys ja suuria tunteita

Suomessa kehitetty, ruokakulttuuria lähelle tuova teemapäivä on levinnyt maailmanlaajuiseksi tapahtumaksi huimalla vauhdilla. Tänä vuonna päivää juhlitaan jo noin 80 maassaOseaniasta Aasiaan, Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Kussakin maassa korostetaan päivän teeman mukaisesti alueelle tyypillistä ruokakulttuuria. Tänä vuonna mukana olevia maita ovat mm. Uusi-Seelanti, Australia, Japani, Kiina, Thaimaa, Intia, Kenia, Etelä-Afrikka, lähes koko Eurooppa, Yhdysvallat, Kanada, Meksiko ja Nicaragua.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Taina Vilkuna


Chargée de Presse La Confrérie de la Chaîne des Rôtisseurs, Finlande


+358 40 5211559


finlande@rotisseurs.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Chaîne des Rôtisseurs Finlande
Chaîne des Rôtisseurs Finlande



http://www.rotisseurs.fi

La Confrérie de la Chaîne des Rôtisseurs Finlande, Paistinkääntäjät ryon Suomen merkittävin kansainvälinen gastronominen järjestö. Järjestön tavoitteena on kehittää Suomen ruoka-, juoma- ja ravintolakulttuuria yhteistyössä ammattilaisten ja harrastajien kanssa sekä kannustaa nuorten ammattilaiskokkien ja viiniammattilaisten kehittymistä. Kansainväliseen järjestöön kuuluu yli 25 000 jäsentä yli 80 maassa. Suomessa jäseniä on yli 2 000, joista 60 % on harrastajia ja 40 % ammattilaisia. www.rotisseurs.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Chaîne des Rôtisseurs Finlande

Kaksi uutta ravintolaa sai lokakuussa Chaîne des Rôtisseurs -ravintolakilven / Kuokkalan Kartano ja Ravintola OR18.10.2023 15:39:54 EEST | Tiedote

Jyväskylässä sijaitseva Kuokkalan Kartano ja Helsinkiläinen Hotelli Tornissa sijaitseva Ravintola OR ovat saaneet laadukkaasta gastronomiasta, hyvästä palvelusta ja kulinaaristen perinteiden erinomaisesta vaalimisesta kansainvälisen ruokajärjestön Chaîne des Rôtisseurs -kilven. Kilpi on osoitus aidosta intohimosta ruokaan, viineihin ja loistavaan asiakaspalveluun.

Chaîne des Rôtisseurs Finlande 60vuotta23.8.2023 12:51:26 EEST | Tiedote

Chaîne des Rôtisseurs Finlande perustettiin 60 vuotta sitten, juhlakapituli järjestetään Tampereella 25–27.8. Kansainvälisesti suurin ja vanhin gastronominen järjestö Chaîne des Rôtisseurs perustettiin jo vuonna 1248, jolloin Ranskan kuningas Ludvig IX Pyhä antoi nuorten keittiö ammattilaisten tietojen ja taitojen kehittämiseksi julistuksen eri mestarikiltojen järjestämiseksi. Järjestön ensimmäinen suomalainen jäsen oli tamperelainen Jorma Soiro vuonna 1963. Järjestön perustamiseen Suomessa vaikutti erityisesti kolme henkilöä Jorma Soiro, Onni Salo sekä Armas J.Pulla.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye