Jyväskylän yliopisto

Lea Pulkkisen väitöskirjapalkinto Noora Heiskaselle

Jaa
Haukkalan säätiö on myöntänyt perinteisen Lea Pulkkisen palkinnon ansiokkaalle lasten ja nuorten hyvinvointia edistävää elämän laatua ja palveluita käsittelevälle tuoreelle väitöskirjalle.

Säätiön myöntämän palkinnon sai KT Noora Heiskanen vuonna 2019 Jyväskylän yliopistossa valmistuneesta erityispedagogiikan väitöskirjastaan ”Children’s Needs for Support and Support Measures in Pedagogical Documents of Early Childhood Education and Care”. Palkinto luovutettiin valtakunnallisten Perhetutkimuspäivien yhteydessä 19.11.2020.

– On harvinaista, mutta äärimmäisen tärkeää, että palvelujen hallintokäytäntöjä ja kirjaamismenettelyitä tutkitaan, toteaa professori Lea Pulkkinen palkinnon myöntämisen perusteluissa.

Heiskasen väitöskirjassa on tutkittu päiväkodissa ja perhepäivähoidossa olevan lapsen varhaiskasvatussuunnitelmia sekä muita pedagogisia asiakirjoja. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman tarkoitus on varhaiskasvatuslain 23. pykälän mukaan lapsen opetuksen, kasvatuksen ja hoidon suunnittelu.

– Varhaiskasvatuslain pykälä on lakipykäläksi yllättävänkin yksityiskohtainen, ja sen täsmälliseen noudattamiseen sisältyy riskejä, joita väitöskirjan tekijä on ansiokkaasti tutkinut. Menettelyt, jotka on kenties tarkoitettu toiminnan kehittämiseksi ja henkilökunnan työn arvioimiseksi, saattavat horjahtaa vanhempien vastuualueelle ja lapsen yksilöllisten piirteiden arvioimiseen arveluttavine seurauksineen. Samalla viedään aikaa varsinaiselta lapsikohtaiselta työltä, professori Pulkkinen jatkaa.

Heiskasen tutkimuksessa todettiin varhaiskasvatuksen pedagogisten asiakirjojen kuvaavan tyypillisesti hyvin yksityiskohtaisesti lapsen tuen tarpeita, mutta tuen systemaattinen kuvaaminen ja kehittäminen jäävät puutteelliseksi. Samoin lapsen ja huoltajien näkökulmat tulevat vain harvoin huomioiduiksi asiakirjojen laadinnassa.

– Asiakirjojen kirjaamisen tavassa tulisi siirtyä yksittäisen lapsen tuen tarpeiden tunnistamisesta tuen keinojen yksityiskohtaisempaan kuvaamiseen ja tuen vaikuttavuuden arviointiin. Koska kirjaaminen tekee lasta koskevista havainnoista pysyviä, on kirjaamisen tapaan erittäin tärkeää kiinnittää huomiota, Heiskanen huomauttaa.  

Lea Pulkkisen nimeä kantava palkinto jaettiin ensimmäisen kerran 20 vuotta sitten, alkujaan Niilo Mäki -säätiön kautta. Vuodesta 2014 lähtien palkinnon rahoituksesta ja jakamisesta on vastannut Haukkalan säätiö.

Haukkalan säätiön perusti vuonna 2013 Haukkalan lastenpsykiatrisen hoitolaitoksen kannatusyhdistys. Kun yhdistys jäi vaille tehtävää lastenpsykiatrisen hoidon ja sairaalakoulun kunnallistamisen jälkeen, määritteli se säätiön tavoitteeksi lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja mielenterveyden tukemisen monin tavoin. Yksi tapa on ollut myöntää Perhetutkimuksen päivien yhteydessä palkinto erinomaisesta väitöskirjasta koko maata ja monia tieteenaloja koskevan seulonnan perusteella.

Lisätietoja:

Päivi Fadjukoff, Haukkalan säätiön hallituksen sihteeri
paivi.fadjukoff@jyu.fi, 050 5181410

Noora Heiskanen, tutkijatohtori, Jyväskylän yliopisto
noora.j.heiskanen@jyu.fi, +358 40 805 3248

Palkittu väitöskirja on julkaistu verkkojulkaisusarjassa JYU Dissertations numerona 139.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kirke Hassinen
viestinnän asiantuntija
+35850 462 6920
kirke.m.hassinen@jyu.fi

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Paikallaanolo kuormittaa nuoren sydäntä - Reippaalla ja rasittavalla liikunnalla ehkäistään sydänsairauksia15.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan runsas paikallaanolo ja vähäinen liikunta lapsuudesta saakka kuormittavat sydäntä nuoruudessa. Korkea sydämen kuormitus ennustaa sydämen vajaatoimintaa ja muita sydänsairauksia. Tulosten valossa erityisesti reippaan ja rasittavan liikunnan lisääminen lapsuudesta alkaen on tärkeää sydämen toimintahäiriöiden ennaltaehkäisemiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye