Leena Mäkijärvi: Koulukiusaamisen on loputtava

Jaa
Koulukiusaaminen on jälleen noussut otsikoihin, sillä pieni tyttö rohkeudellaan sen sai aikaan. Aikuiset ovat vastuussa siitä, että kiusaaminen hänen osaltaan, mutta myös kaikkien muiden kiusattujen osalta, loppuu.

Lehdistötiedote                    Julkaisuvapaa heti                                                   10.9.2019

KOULUKIUSAAMINEN ON ESILLÄ JÄLLEEN:

Ongelma tunnustetaan yleisellä yhteiskunnallisella tasolla, mutta vähättely konkreettisten tapausten kohdalla estää ongelmanratkaisun pysyvin keinoin

”Esillä on jälleen kerran lapsi, jonka koulukiusaamistapaus pakottaa meidät kaikki katsomaan tätä yhteiskuntamme lähes anteeksiantamatonta tapahtumasarjaa. Koulukiusaaminen on käsitteenä meille jo yhteinen, mutta mitä lähemmäksi todellista tapausta – lasta – me menemme, sen aremmaksi aikuiset tulevat. Lapsi – kiusattu – jää vanhempineen ja turva-aikuisineen täysin yksin kokemuksensa kanssa. Kiusaamiskokemuksensa lisäksi hän saa kantaakseen julkisuuden paineet. Onneksi kaikki voisi vihdoinkin päättyä hyvin: pienestä lapsesta voi tulla tosielämän sankari, pikkuihminen, joka ei jätä tätä asiaa kesken: Suomen on aivan välttämätöntä pysäyttää tämä lapsen ja koululaisen ihmisoikeuksia kaikin tavoin polkeva ja loukkaava toiminta”, sanoo kasvatustieteiden maisteri Leena Mäkijärvi kirjassaan EI koulukiusaamiselle (Kirjatalo 2019)

Jo valmiiksi kärsivän lapsenko me laitamme tämän asian ratkaisemaan?

 

Leena Mäkijärvi sanoo: ”Koulukiusaaminen jättää lähes poikkeuksetta lapsen kasvuun suuren häiriön, joka mitä suurimmalla todennäköisyydellä seuraa häntä aikuisuuteen ja omaan vanhemmuuten asti. Hän päättää, ettei omat lapsensa tule koskaan joutumaan samaan tilanteeseen, koulukiusatuksi. Mutta usein totuus on toinen: voi olla, ettei vanhempi voi millään vaikuttaa eikä estää tätä.”

”Koulukiusaaminen ei lopu hankkeistamalla koulumaailmaa, osallistumalla projekteihin tai poliittisiin neuvottelupöytiin. Niitä tarvitaan ennaltaehkäisyn vuoksi ja asennemaailman muokkaamiseen. Valitettavasti ne eivät ole ylettyneet eivätkä tule ylettymään niihin lapsiin, joita juuri nyt koulukiusataan.”

Kiusaaminen on taitavaa ja tietoista toimintaa

Leena Mäkijärvi on yli 25 vuoden ajan ollut mukana ratkaisemassa todellisia kiusaamistapauksia yhdessä muiden ammattilaisten kanssa. ”Kiusaamistapaukset ovat rajuudessaan sietämättömiä. Aikuinen ei kestäisi sitä, mitä lapset joutuvat kestämään. Kuitenkin Suomi on niin pieni maa, että me tiedämme jokaisen lapsen; me tiedämme mitä koulua hän käy, mitä hän harrastaa, kuka häntä opettaa tai harrastuksissa valmentaa. Me olemme niin järjestäytynyt yhteiskunta, että vain vastuuta pakoilemalla aikuinen voi sanoa, ettei kiusaamista saada lopetettua.

Koulutuksen järjestäjät eivät välttämättä edes tarvitse neuvoja siitä, miten alaikäinen saadaan lopettamaan kiusaaminen. Muutenhan aikuisen toiminta voidaan lukea sellaiseksi, ettei hän usko voivansa vaikuttaa lapsen käytökseen? Ammattitaidon on sisällettävä elementit, joilla lain edellyttämä turvallisuus koulukiusaamisen suhteen saadaan kuntoon.

Koulutuksen järjestäjät laajasti ajatellen tarvitsevat – nyt – niin lujan tiedon ja ilmoituksen siitä, että taloudelliset aina henkilökohtaiseen asti ulottuvat, julkisuuteen asti tulevat tiedot tehtävien laiminlyönnistä sekä rekisteri, jossa koulukiusaaminen on kaikkien tiedossa, jotta he toimivat heti. Sillä lapsi ei voi odottaa.

Tämä tulee ratkaisemaan tilanteen – vähintääkin oleellisesti paremmaksi heti.

Eikä tätä uudistusta – lujaa otetta ja näkyviin tulemista – edes tarvita, jos aikuinen ottaa vastuun. Ja sama toimii heti myös kiusaajan kohdalla. Kiusaaminen on tietoista toimintaa, joka edellyttää kiusaajalta suunnittelua ja asiaan perehtymistä. Lapsi, joka kiusaa, sen myös lopettaa. Mutta ei, jos hän saa sitä vapaasti harjoittaa.

-

Lisätietoja: Leena Mäkijärvi 040 964 9393 work.leenamakijarvi@outlook.com

EI koulukiusaamiselle – Leena Mäkijärvi, Kirjatalo 2019

Avainsanat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Kanavan Sanomat
Bulevardi 32 A 3
00120 HELSINKI

Leena Mäkijärvi, kasvatustieteiden maisteri 

040 964 9393

 

Kirjoittanut lasten oikeuksista useita kirjoja

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kanavan Sanomat

Kauppakeskus Triplassa One Painting Galleryssa avataan tänään kuvataiteilija Essi Peltosen näyttely7.11.2019 14:23:30 EET | Uutinen

Kauppakeskus Triplassa One Painting Galleryssa avataan tänään kuvataiteilija Essi Peltosen näyttely Tänään torstaina 7.11.2019 klo 17.00 avataan One Painting Galleryssa kauppakeskus Triplassa kuvataiteilija Essi Peltosen näyttely. Esillä on uusia maalauksia sekä taidegrafiikkaa. Essi Peltonen on naantalilainen taiteilija, joka on pitänyt useita näyttelyitä. Hänet on valittu Taidekeskus Salmelan nuoreksi taiteilijaksi 2017. Näyttely on avoinna joka päivä. One Painting Gallery sijaitsee Kauppakeskus Triplan 2. kerroksessa (vastapäätä Prisman 2. kerroksen sisäänkäyntiä). One Painting Gallery on uusi taidegalleria, joka haluaa tuoda taiteen uudella tavalla lähelle suurta yleisöä. Lisätietoja toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkala, puhelin 0400 656 432.

Kirjasyksyn uutuus avaa ikkunan suomalaiseen yhteiskuntaan: Kirja Oikeuden hinta on konkreettinen kuvaus oikeuden prosesseista - poliisista, tuomareista, asianajajista ja miljonääreistä tämän päivän Suomessa12.10.2018 15:02:44 EEST | Tiedote

”Kirjassa Oikeuden hinta näyttäytyvät poliisit, asianajajat ja tuomarit yllättävällä tavalla. Me olemme Suomessa oppineet monin tavoin luottamaan yhteiskuntamme oikeudenmukaisuuteen. Olemme oppineet, että lakia noudatetaan ja että myös viranomaisilla on valvojansa. Yleiskeskustelut eivät kuitenkaan ylety niihin todellisiin tapauksiin, joissa tulee esiin hälyttäviä merkkejä siitä, että suomalainen yhteiskuntamme ei olekaan niin puhdas ja vapaa väärinkäytöksistä kuin olemme olettaneet”, sanoo Leena Mäkijärvi, teoksen tuottaja ja kustantaja.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye