Omatoimittaja by Valloitus

Lehdistötiedote tuo liikennettä nettisivuille

Jaa
Monet yritykset ovat olleet pakotettuja digiloikkaan koronan takia. Oli kyseessä kivijalkamyymälä tai nettikauppa, asiakkaiden olisi hyvä löytää ostoksille. Yksi vähän käytetty keino ovat lehdistötiedotteet, jotka ovat parhaimmillaan tehokas sisäänheittokeino kauppaan.
Lehdistötiedote tuo liikennettä nettisivuille.
Lehdistötiedote tuo liikennettä nettisivuille.

Myös sellaiset yritykset, joiden ei ole perinteisesti tarvinnut muuttaa ostopolkuaan digitaaliseksi, kuten esimerkiksi kahvilat ja ravintolat, ovat uuden edessä. Nyt on kreivin aika digitalisoitua.

On periaatteessa aivan sama käydäänkö kauppaa kivijalassa vai digitaalisilla alustoilla. Bisneksen kannalta on tärkeää, että asiakkaat löytävät ostoksille. Näppärä tapa ja vähänkäytetty keino ovat artikkelimuotoiset lehdistötiedotteet, joiden sisältö voidaan hyödyntää somen eri kanavissa ja muilla alustoilla, kuten esimerkiksi yrityksen omilla nettisivuillla. 

Kun koronasta päästään, digiloikan tehneillä yrityksillä on kilpailuetua niihin yrityksiin nähden, jotka eivät ole tehneet loikkaa.

Miten asiakkaat löytävät kauppaan?

Tarvitaan näkyvyyttä ja tunnettuutta. Sen voi hankkia joko mainostamalla tai tiedottamalla. Tiedottaminen on hienostunut ja tehokas tapa saada asiakkaita, varsinkin artikkelimuotoiset tiedotteet.

Niiden idea perustuu asialliseen lähestymistapaan, jossa kerrotaan faktoja ja hyötyjä, joita yritys tarjoaa asiakkaidensa eduksi ja iloksi.

Lehdistötiedotteella huomiota

Yrityksillä on hyviä tuotteita tai palveluita, joita moni ostaisi, jos tietäisi niistä. Ongelmana on, etteivät potentiaaliset asiakkaat tiedä niiden olemassaolosta. Lehdistötiedote on tehokas ja edullinen tapa viestiä tuotteiden ja palveluiden olemassaolosta. 

Miksi lehdistötiedote on tehokas?
Lehdet ja muu media tarvitsevat sisältöä, ja yritykset sekä yhteisöt haluavat äänensä kuuluville. Se on kahden kauppa, johon artikkelimuotoinen tiedote on oiva ratkaisu.

Näin rakennat digitaalisen ostopolun nopeasti

1. Rakenna verkkokauppa 

Kun asiakas on valmis tekemään ostoksia, ne tulee voida tehdä digitaalisesti ja mahdollisimman vaivattomasti. Nettikaupan ei tarvitse olla massiivinen, sen voi tehdä aivan hyvin muutamallekin tuotteelle. Selkeä yhteydenottosivukin voi olla avuksi ostotapahtumassa kuin myös puhelinsoitto palvelunumeroon tai linkitetty puhelinnumero mobiilissa.

2. Hanki asiakkaita kauppaasi 

Ensimmäinen askel on lehdistötiedote, joka tuo nettisivuille lisää liikennettä. Jos verkkosivut eivät ole houkuttelevat, eivätkä nappaa asiakasta muutaman klikin jälkeen, hän menee rikastuttamaan kilpailijan kassaa, jolla on digitaalinen ostopolku.

Digitaalisen ostopolun keskiössä ovat nettisivut, jotka opastavat asiakasta ostotapahtumassa. Hyviin verkkosivuihin kannattaa sijoittaa.

Asiakkaan on nähtävä toimiala muutamalla silmäyksellä nettisivuilta. Hintojen ja yhteystietojen kätkeminen ei ole avoimen yrityskulttuurin mukaista. Sivujen pitää viestiä, että yrityksessä on toimintaa. Ajankohtaisia asioita on hyvä tuoda esiin etusivulla.

Jotta digitaalinen ostopolku toimii jouhevasti, on hyvä huolehtia, että hakukone löytää sivuston. On myös syytä varmistaa, etteivät ne kaadu, kun asiakkaat löytävät joukolla virtuaalisesti tiensä ostopolulle. Säännöllinen somenäkyvyys edesauttaa tasaisen kassavirran hankinnassa. Samoin myös ammattimainen Google-mainonta.

4. Tavaran tai palvelun toimitus

Koronan aikana tavaroiden tai palveluiden toimitus ilman lähikontaktia on ollut tärkeää. Korana on pakottanut monet yritykset digiloikkaan. Pandemian aikana opitut uudet ostamisen tavat ovat tulleet jäädäkseen. Nyt viimeistään on kreivin aika digitalisoida ostopolku. Se ei tarkoita sitä, etteikö rinnalla voisi olla perinteisiä kohtaamiseen perustuvia kaupankäyntitapoja. 

Jos ei viimeistään nyt laita digitaalista ostopolkua kuntoon, se voi näkyvä ikävällä tavalla myös siinä vaiheessa, kun pandemia on vain muisto.

Lisätietoja:

Omatomittaja
Anne Lampinen 040-595 0405
bisnesmuusa

Digitaalisen ostopolun voi rakentaa nopeasti siihen kuntoon, että se alkaa tuottaa. Nopeat syövät hitaat - tämä pätee etenkin bisneksessä. 

Viestintätoimisto Valloituksen bisnesmuusa auttaa rakentamaan digitaalisia ja innovatiivisia ostopolkuja yrityksille.

Avainsanat

Kuvat

Lehdistötiedote tuo liikennettä nettisivuille.
Lehdistötiedote tuo liikennettä nettisivuille.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Omatoimittaja by Valloitus
Omatoimittaja by Valloitus

Helsinki

040-595 0405http://valloitus.fi
 
Omatoimittaja on viestintätoimisto Valloitus Oy:n palvelukonsepti, joka on erikoistunut lehdistötiedotteiden tekoon. Valloitus tekee markkinointiviestintää omintakeisella ja oivaltavalla otteella. Omatoimittaja on mediantekijä, joka tietää minkä syötin media nielaisee ja kuuntelee yhteiskunnan muutoksen tuulia tarkalla korvalla hyödyntäen heikkoja signaaleja ennen kuin ne ovat muodostuneet ilmiöiksi tai megatrendeiksi. Omatoimittaja toimii ajan hermolla nopeassa syklissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Omatoimittaja by Valloitus

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye