Redland OyRedland Oy

Lehtimäki ja Kovanen aloittavat yhteistyön tilausajoliikenteessä

Jaa
Yhteistyön ansiosta asiakas saa samalta toimijalta kaiken tarvitsemansa ja suuretkin kuljetuskokonaisuudet hoituvat helposti.

Taksi- ja kuljetusalan johtavat toimijat, Lehtimäki Tilausajot ja Kovanen, aloittavat yhteistyön. Jatkossa Lehtimäen asiakkaat voivat tilata Kovasen Mercedes Benz -henkilöautoja ja pikkubusseja eli 10- ja 16-paikkaisia autoja. Vastaavasti Kovaselta voi tilata Lehtimäen isoja busseja. Taustalla on halu taata asiakkaille entistä parempi saatavuus sekä nostaa palvelun korkeaa laatua entisestään.

– Kovanen on paras kumppani meille, koska hekin ovat aina panostaneet tinkimättömästi kokonaisvaltaiseen laatuun. Kasvaneen kapasiteetin ansiosta pystymme tarjoamaan laajempia kuljetuskokonaisuuksia monipuolisemmalla kalustolla, ja asiakas saa tutulta yhteyshenkilöltä kaiken tarvitsemansa, kertoo Lehtimäki Groupin toimitusjohtaja Mikko Lehtimäki.

Kaikki Kovasen isojen bussikuljetusten operointi siirtyy Lehtimäki Tilausajoille. Lehtimäen kapasiteetti on tilausajoissa kaiken kaikkiaan yli 70 bussia.

– Meillä on ennen ollut vain kahdeksan isoa bussia. Haluamme jatkossakin olla täyden palvelun kuljetusten talo ja nyt voimme tarjota asiakkaillemme entistä enemmän. Satsaamme Kovasella 16-paikkaisiin pikkubusseihin ja henkilöautoihin. Lehtimäki on laadukas ja luotettava tilausajoihin erikoistunut toimija, joka pystyy täyttämään meidän toiveet ja vaatimukset, Kovasen toimitusjohtaja Topi Simola sanoo.

Asiakkaille muutos näkyy korkealaatuisen kuljetuspalvelun parempana saatavuutena ja asioinnin helpottumisena.

Lehtimäki Tilausajot tekee noin 30 000 tilausajoa vuodessa modernilla kuljetuskalustollaan, johon kuuluu autoja kaikissa kokoluokissa, 19- paikkaisista 67-paikkaisiin. Lehtimäki Group työllistää noin 200 henkilöä, kalustoon kuuluu 120 nykyaikaista linja-autoa ja vuoden 2017 liikevaihto ylsi 20 miljoonaan euroon. Lehtimäki Groupin toimitusjohtaja on Mikko Lehtimäki.

Kovanen Yhtiöt Oy on Suomen suurin täyden palvelun henkilökuljetusyritys. Yhtiö tarjoaa laadukkaan kuljetuksen niin yksittäisen henkilön kuin isoimmankin ryhmän erilaisiin kuljetustarpeisiin taksipalvelusta tilausajoihin. Kovasen kalusto koostuu mustista Mercedes-Benz -limusiineista, sedan-takseista, tilatakseista ja pikkubusseista.

Kovanen kuuluu pohjoismaiden johtavan Cabonline-konsernin tytäryhtiöön, taksiyhtiö Cabonline Finland Oy:hyn. Cabonline Finland omistaa myös Kovasen rinnalle alkuvuodesta lanseeratun uuden FixuTaxin. Yhtiöillä on yhteensä yli 40 vuoden vankka kokemus taksialasta ja rautaisesta asiakaspalvelusta. Yrityksessä työskentelee pääkaupunkiseudun alueella noin 700 alan ammattilaista.


Lisätietoja:

Mikko Lehtimäki
toimitusjohtaja, Lehtimäki Group
puh. 0207 509 565
http://lehtimakitilausajot.fi/

Topi Simola
toimitusjohtaja, Kovanen Yhtiöt Oy
puh. 040 862 1431
https://www.kovanen.com/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mikko Lehtimäki
toimitusjohtaja, Lehtimäki Group
puh. 0207 509 565
http://lehtimakitilausajot.fi/


Topi Simola
toimitusjohtaja, Kovanen Yhtiöt Oy
puh. 040 862 1431
https://www.kovanen.com/

Tietoja julkaisijasta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Redland Oy

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye