Vaasan Oy

Leipähävikkiä torjumalla kotimainen ruis riittää pidemmälle

Jaa
Kuluvan vuoden rukiinviljelypinta-ala on ennätyksellisen pieni, ja sato kattaa vain puolet kotimaan tarpeesta. Miten pitkälle kotimainen ruis riittäisikään, jos leipähävikkiä olisi vähemmän? Hävikin torjunnassa vastuu lankeaa koko toimitusketjulle, mutta eniten leipää heitetään hukkaan kotitalouksissa – ota hävikintorjuntavinkit talteen!

Leipä on yksi yleisimmistä hävikkiin päätyvistä ruuista: suomalaisissa kotitalouksissa leipähävikkiä kertyy yhteensä 12 miljoonaa kiloa vuodessa.* Vaasanin selvityksen mukaan joka viides Vaasan Ruispalat -leipäpala joutuu hävikkiin leipomon ja kodin välillä, mikä tarkoittaa noin kahdeksaa miljoonaa Vaasan Ruispalat -pussia joka vuosi.

Vaasan Ruispalat leivotaan kotimaisesta rukiista, jonka sato on tänä vuonna ennätyspieni kuuman ja kuivan kesän sekä viime syksyn sateisten kylvösäiden vuoksi. Luonnonvarakeskuksen (Luke) arvion mukaan kuluvan vuoden ruissato puolittuu edellisvuodesta. Sato on pienin viiteen vuoteen yltäen noin 50 miljoonaan kiloon. Sillä katetaan vain puolet kotimaan tarpeesta.

”Samalla kun ruissato pienenee, ruisleipiemme myynti vain kasvaa. Rukiin kotimaisuus on suomalaisille tärkeää, ja niukka satovuosi vaatii hävikin pienentämistä, jotta kotimainen ruis riittäisi kattamaan suomalaisten leivänkulutuksen. Panostamme jatkuvasti hävikin minimointiin, mutta tällä hetkellä jopa viidennes ruisleivästä päätyy muualle kuin kuluttajan vatsaan. Miten pitkälle kotimainen ruis riittäisikään, jos ruisleipää ei päätyisi hävikkiin”, tuumii Vaasan Oy:n toimitusjohtaja Thomas Isaksson.

Hävikki mitätöi työtä ja aiheuttaa turhaa ympäristön kuormitusta

Poisheitetyn leivän mukana tuhlaamme 2 200 tonnia ruisjauhoja, mikä vastaa arviolta noin 650 hehtaarin viljelyalaa kotimaista ruista. Määrä on arviolta kaksi prosenttia koko Suomen vuotuisesta rukiinviljelypinta-alasta. Leipurin työllä mitattuna hävikkileipien mukana menee hukkaan runsaat kahdeksan henkilötyövuotta, jonka rahallinen arvo on lähes 550 000 euroa.

”Leipähävikin myötä viljelijän ja leipurin, koko tuotantoketjun työ menee hukkaan, ja viljelystä ja tuotannosta aiheutunut ympäristökuorma on ollut turha. Hävikillä on negatiivinen taloudellinen vaikutus jokaiseen ketjun jäseneen”, Isaksson jatkaa.

Miten torjua hävikkiä tehokkaasti?

Vaasan tekee jatkuvasti työtä leipomoillaan, jotta hävikkimääriä saadaan kutistettua. Vaasan Ruispaloissa on onnistuttu laskemaan hävikki 34 prosentin tasolle kokonaistuotannosta. Ylijäänyttä leipää jaetaan hyväntekeväisyyteen sekä myydään omissa leipomomyymälöissä. Valmistuksessa väistämättä syntyvän syömäkelvottoman hävikin Vaasan toimittaa esimerkiksi biopolttoaineen raaka-aineeksi.

”Yksikään leipäpala ei kuulu roskiin. Ruisleipä on kansallisruokamme, ja siksi on kansalaisvelvollisuutemme huolehtia, että kotimainen ruis päätyy sinne, minne pitääkin: leivontaan, kaupan hyllylle ja sieltä lautaselle. Jos vähennämme hävikkiä ketjun jokaisella portaalla, kotimainen ruis riittää pidemmälle”, Isaksson summaa.

Neljä vinkkiä ruokahävikin pienentämiseen kotona:

  1. Pakasta tuoreena osa ostamastasi leivästä – sulata helposti paahtimessa tai mikrossa.
  2. Hyödynnä kuivahtaneet leivät tekemällä vaikka uunileipiä tai krutonkeja.
  3. Käytä aistejasi! Älä pelkästään tuijota parasta ennen -päiväystä, vaan maista, haista ja tunnustele, onko ruoka vielä syömäkelpoista.
  4. Hyödynnä pakkasen aarteet! Kurkkaa pakastimeen ja tee yhtenä päivänä viikossa ruokaa pakastimen antimia hyödyntäen.

Lisää vinkkejä hävikkileivän hyödyntämiseen vaasan.fi/hävikkihaaste.

Lisätietoja:


Thomas Isaksson, toimitusjohtaja, Vaasan Oy,
p. 040 700 6709 tai thomas.isaksson@vaasan.com

Mari Dunderfelt, brändi- ja viestintäjohtaja, Vaasan Oy,
p. 040 556 5721 tai mari.dunderfelt@vaasan.com

Anni Pyykkö, ulkoisen viestinnän asiantuntija, Vaasan Oy,
p. 040 826 8254 tai anni.pyykko@vaasan.com

*) www.saasyoda.fi / Motiva

 
 

Tietoja julkaisijasta

Vaasan Oy
Salmisaarenaukio 1
00180 Helsinki

020 446111http://www.vaasan.fi/

Vaasan Oy on suomalainen leipomoalan yritys, joka työllistää Suomessa noin 600 henkilöä. Yhtiön historia ulottuu aina vuoteen 1849, mikä tekee meistä Suomen vanhimman valtakunnallisen leipomoalan toimijan. Leivomme suomalaisten rakastamia leipiä viidessä leipomossa eri puolilla Suomea ja tehtävänämme on vahvistaa leipomotoimialan elinvoimaisuutta Suomessa. Tunnetuimpia tuotemerkkejämme ovat Vaasan Ruispalat, Vaasan Taika ja Vaasan Kauratyynyt. Suomen lisäksi leivomme myös Baltian maissa. Omistajamme Lantmännen Unibaken kautta olemme osa ruotsalaisten maanviljelijöiden omistamaa Lantmännen-monialakonsernia, joka on yksi Euroopan suurimpia toimijoita bioenergia-, kone-, maatalous- ja elintarviketoimialalla. Liikevaihtomme vuonna 2017 oli 180 miljoonaa euroa. www.vaasan.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan Oy

Vaasan Oy:n elokuussa käynnistämät yt-neuvottelut ovat päättyneet12.10.2018 09:30:00 EEST | Tiedote

Julkaisuvapaa 12.10.2018 klo 9.30 Vaasan Oy:n 27.8.2018 käynnistämät yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 8.10.2018. Neuvotteluiden lopputuloksena päädyttiin kahvileivän irtotuotteiden valmistuksen lopettamiseen Kuusankosken ja Kiimingin leipomoissa. Neuvottelut johtivat 13 vakinaisen työsuhteen päättymiseen, minkä lisäksi 6 työsuhdetta päättyy muilla järjestelyillä. Neuvotteluiden alkaessa vaikutusten arvioitiin johtavan enintään 19 henkilön irtisanomiseen. Neuvotteluiden piirissä oli yhteensä 104 henkilöä. Yhteistoimintaneuvotteluiden perusteena olivat tuotannolliset ja taloudelliset syyt. Kahvileivän irtotuotteiden valmistus Kuusankoskella ja Kiimingissä loppuu 31.1.2019 mennessä. ”Kauppojen paistopisteissä tapahtuva leipomotuotteiden paisto on viime vuosina kehittynyt isoin harppauksin, minkä vuoksi nyt lopetettava irtotuotteiden toimintamallimme on menettänyt kilpailukykynsä. Keskitymme nyt entistä vahvemmin ydinliiketoimintaamme eli pakatun tuoreen leivän valmistukseen. Toiminnan

Helsinkiläinen Anna Häkämies on Vuoden Kotileipuri18.9.2018 13:00:00 EEST | Tiedote

Helsinkiläinen Anna Häkämies pokkasi ensimmäistä kertaa jaetun Vuoden Kotileipuri -tittelin. Hänen leipomansa Hito hapan ruisleipä erottui viiden finalistileivän joukosta omintakeisella maullaan ja rapealla kuorellaan. Elintarvikealalla tuotekehityspäällikkönä toimiva Häkämies on urbaani leipuri, joka on itse laittanut alulle käyttämänsä juuren ja paistaa ruisleipänsä tavallisessa sähköuunissa.

Leipäinnovaatiosta energiaa lapsen ja koululaisen arkeen21.8.2018 12:30:00 EEST | Tiedote

Välipalojen rooli päivän ruokarytmissä on tärkeä. Parhaimmillaan fiksusti koottu välipala tuo sopivan määrän terveellistä lisäenergiaa aterioiden väliin ja auttaa pitämään verensokerin tasaisena. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan välipaloja syödään päivittäin kuitenkin vain alle puolessa lapsiperheistä (46 %). Vaasanin uutuus, Snäkki-välipalaleipä, tarjoaa helpon vaihtoehdon välipalahetkiin.

Vuoden Kotileipuri -kilpailu innostaa ruisleivän pariin19.6.2018 15:21:50 EEST | Tiedote

Kesäkuussa alkanut valtakunnallinen Vuoden Kotileipuri -kilpailu on saanut useita kymmeniä osanottajia Suomen kansallisruoan ruisleivän taitajilta. Kilpailulla kunnioitetaan paitsi sukupolvia yhdistäviä suomalaisia leivontaperinteitä myös muistutetaan kotona leipomisen tärkeydestä ja kannustetaan useampia haastavana pidetyn rukiin pariin. Vaasan teettämän kyselytutkimuksen* mukaan jopa joka toisessa suomalaiskodissa leivotaan leipää tai sämpylöitä. Vaikka ruis tiedostetaankin leivistä terveellisimmäksi, tarttuu ruisjauhopussiin vielä pieni, mutta sitäkin omistautuneempi leipurijoukko. Vuoden Kotileipuri -kisan odotetaankin houkuttelevan uusia kokeilijoita kansallisleipäämme leipomaan.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye